Kaksi lapsettomuushoitojen kärkinimeä siirtyy Ovumiaan
Lehdistötiedote 3.10.2017
Pohjoismaiden johtavassa hedelmöityshoitoklinikkaketjussa Ovumia Fertinovassa aloittaa marraskuun alussa kaksi erittäin ansioitunutta lapsettomuuslääkäriä. LT Jarna Moilanen ja LL Mari Sälevaara alkavat ottaa potilaita vastaan Ovumia Fertinovan Helsingin toimipisteessä. Molemmat painottavat, että potilastyössä onnistuminen perustuu kuunteluun, oikean tiedon tarjoamiseen ja moniammatillisen hoitotiimin hyvään yhteistyöhön. Kaksi uutta huippuosaajaa lisäävät tuntuvasti valmiutta hoitaa lapsettomuudesta kärsiviä pääkaupunkiseudulla. Kielitaito ja osaaminen ovat omiaan houkuttelemaan myös kansainvälisiä asiakkaita.
Jarna Moilanen on valmistunut naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi Helsingin yliopistosta 2005 ja suorittanut lisääntymislääketieteen lisäkoulutuksen 2007. Hän on väitellyt lääketieteen tohtoriksi andrologiasta 1999. Lapsettomuuslääkärinä hän on työskennellyt vuodesta 1996 ja päätoimisesti vuodesta 2005. Jarna Moilanen on Suomen Gynekologiyhdistyksen reproduktio-endokrinologian pientyöryhmän puheenjohtaja.
– Ovumia on suomalaisten omistama ja näen, että minulla on siellä erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhöni ja olla myös lähellä päätöksentekoa. Yhtiön matala organisaatio mahdollistaa myös aidosti asiakaskeskeisen, joustavan tavan tehdä työtä, Moilanen sanoo.
Mari Sälevaara on valmistunut naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi Tampereen yliopistosta 2002 ja toiminut lapsettomuuslääkärinä vuodesta 2002. Hän valmistelee väitöskirjaa, jossa seurataan lahjasukusoluilla syntyneitä lapsia ja näiden perheitä.
– Potilastyössä tärkeintä on kiireettömyys. Jokainen potilas tarvitsee aikaa, tietoa ja keskustelua, joiden perusteella tehdä itselleen oikeita valintoja ja päätöksiä. Odotan pääseväni työskentelemään tasa-arvoisesti toisten ammattilaisten kanssa. Ei ole enää tätä päivää, että lääkäri määrää ja muut toteuttavat vaan jokaisen osaamista ja näkemystä tarvitaan, Sälevaara sanoo.
Jarna Moilanen ja Mari Sälevaara siirtyvät Ovumia Fertinovaan Väestöliiton lapsettomuusklinikalta (syksystä 2017 alkaen Mehiläinen Felicitas).
Vahvemmat palvelut pääkaupunkiseudulla ja kansainvälisille asiakkaille
– Olemme äärettömän iloisia siitä, että näin kokeneet ja monipuoliset alan huiput liittyvät kasvavaan Ovumia Fertinova -perheeseen. Heidän osaamisensa ja taustansa maineikkaassa Väestöliitossa vahvistavat läsnäoloamme pääkaupunkiseudulla, Ovumia Fertinovan hallituksen puheenjohtaja Pekka Sillanaukee sanoo.
Ovumia Fertinova pystyy tarjoamaan entistä enemmän lapsettomuuden hoitomahdollisuuksia kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille Helsingin toimipisteessä. Kansainvälisten asiakkaiden palvelukykyä lisää ammattilaisten monipuolinen kielitaito. Jarna Moilanen puhuu ruotsin ja englannin ohella saksaa ja Mari Sälevaara norjaa. Ennestään talosta löytyy palvelukykyä myös viron ja venäjän kielellä.
– Ovumia Fertinova on Suomen ainut pelkästään hedelmöityshoitoihin erikoistunut ketju. Olemme siksi voineet rakentaa toimintamallin, joka palvelee parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaita ja ammattilaisia, Sillanaukee sanoo.
Ovumia lyhyesti
Ovumia Oy on Suomen johtava hedelmöityshoitoihin ja lapsettomuuden hoitoon keskittynyt yksityinen yritys. Ovumian toimipisteet sijaitsevat Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä. Ovumia toimii lisääntymiskehitysbiologian ja sukusolupankkiteknologian osaamiskeskuksena. Ovumialla on sisaryritys Nova Vita Tallinnassa. Ovumia osti Terveystalolta Tampereen AVA-klinikan marraskuussa 2015 sekä Helsingin ja Jyväskylän Fertinova-klinikat (ent AVA-klinikka Suomi) elokuussa 2017.
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Pekka Sillanaukee, Ovumia Oy, pekka.sillanaukee(a)ovumia.fi, puh. 040 833 1313
Avainsanat: