OX2 luovutti Ajoksen tuulipuiston IKEA Suomelle

Report this content

OX2 on nyt saattanut käyttöön Ajoksen 42 MW:n tuulipuiston ja luovuttanut sen omistajalle, IKEA Suomelle. Näin saatiin päätökseen ensimmäinen laaja tuulivoiman repowering-hanke Suomessa.

IKEA Suomi solmi joulukuussa 2015 OX2:n kanssa hankintasopimuksen kolmentoista Kemissä sijaitsevan tuulivoimalan uudistamisesta. Kaikki sopimuksen ehdot on nyt täytetty ja IKEA Suomi on ottanut tuulipuiston omistukseensa.

”Kemin Ajoksen tuulipuisto on ollut meille tärkeä hanke matkalla energiaomavaraisuuteen. IKEAn visio on luoda parempi arki tavallisille ihmisille, ja haluamme tehdä oman osuutemme yhteisen planeettamme kestävän tulevaisuuden puolesta. Tuulivoimaan investoiminen on konkreettinen esimerkki sitoutumisestamme ympäristövastuullisuuteen”, IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö Tiina Suvanto sanoo.

Hanke on ns. repowering-hanke ja tuulivoiman osalta ensimmäinen laatuaan Suomessa. Alun perin Ajoksessa oli kymmenen vanhaa tuuliturbiinia, joista osa sijaitsi tekosaarilla, osa pitkin rantaviivaa. Ne on nyt korvattu 13 nykyaikaisella tuuliturbiinilla, joiden arvioidaan tuottavan sähköä noin 160 GWh vuodessa, mikä on yli kaksinkertainen määrä aiempaan tuotantoon verrattuna.

”Olemme ylpeitä saadessamme jälleen kerran toteuttaa tuulipuistohankkeen IKEAlle. Tämä on ollut haastava ja opettavainen rakennushanke, koska ilmasto on ankara ja merelle rakentamisen kausi lyhyt”, OX2 Windin toimitusjohtaja Paul Stormoen kertoo. ”Haluamme kiittää IKEA Suomea, Kemin kaupunkia, maanomistajia ja alihankkijoita erinomaisesta yhteistyöstä, jonka ansiosta tuulipuisto saatiin otetuksi käyttöön aikataulussa.”

OX2 vastaa jatkossakin Ajoksen tuulipuiston hallinnoinnista ja toiminnasta. Ajoksen tuulipuiston lisäksi OX2 hallinnoi IKEAn neljää muuta tulipuistoa, joista kolme sijaitsee Ruotsissa ja yksi Liettuassa.

Tietoa Ajoksen tuulipuistosta

- Merellä 8 x Siemens SWT-130 3,3 MW:n ja maalla 5 x Siemens SWT-113 3,2 MW:n tuuliturbiinia (yhteensä 42,4 MW). Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on n. 150 m.

- Tuulipuiston arvioidaan tuottavan sähköä noin 160 GWh vuodessa, mikä vastaa noin 32 000 kotitalouden vuosikulutusta (talous = 5 000 kWh / vuosi)

- Rakennusaikana työllisyysvaikutus oli noin 850 henkilötyökuukautta.  Valmiin puiston hallinnointi, huolto ja käyttö tulevat vaatimaan vähintään 4-5 henkilötyövuotta koko tuulivoimapuiston odotetun käyttöajan, eli noin 25 vuoden ajan.

Lisätietoja antavat:
Teemu Loikkanen, OX2 maajohtaja Suomi, puh: 050 373 6243, sähköposti: teemu.loikkanen@ox2.com 
Paul Stormoen, OX2 Windin toimitusjohtaja, puh: +46 70 671 1818, sähköposti: 
paul.stormoen@ox2.com
Kirsi Gotthardt, viestintäjohtaja IKEA Suomi, puhelin: 040 451 7856, sähköposti: pr.finland@ikea.com

 

OX2 on uusiutuvan energian tuottaja, joka harjoittaa liiketoimintaa tuulivoima-, aurinkoenergia-, bioenergia- ja geoenergia-aloilla. Tarjoamalla rahoitusalan toimijoille, yrityksille ja kuluttajille kestäviä sijoitusvaihtoehtoja, järjestelmäratkaisuja ja tuotteita OX2 ohjaa kehitystä kohti uusiutuvaa energiaa ja fossiilittomia polttoaineita käyttäviä ajoneuvoja. Yhtiöllä on toimipisteet Ruotsissa, Suomessa ja Liettuassa.

OX2 on kehittänyt ja rakentanut lähes 1200 MW tuulivoimaa ja yhtiö onkin yksi Pohjois-Euroopan johtavista maalla tuotettavan tuulivoiman toimijoista. Bioenergia-alalla OX2 ylläpitää kahta biokaasulaitosta Etelä-Ruotsissa. Laitosten vuosituotanto on noin 90 GWh biokaasua. Lisätietoja osoitteesta www.ox2.com

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olemme ylpeitä saadessamme jälleen kerran toteuttaa tuulipuistohankkeen IKEAlle. Tämä on ollut haastava ja opettavainen rakennushanke, koska ilmasto on ankara ja merelle rakentamisen kausi lyhyt
OX2 Windin toimitusjohtaja Paul Stormoen