OX2 myy 42 MW tuulivoimapuiston Kemissä IKEA:lle

Report this content

IKEA ja ruotsalainen tuulivoimayhtiö OX2 ovat solmineet 13:a Kemissä sijaitsevaa tuulivoimalaa koskevan kauppasopimuksen. Projekti on IKEA:n ensimmäinen tuulivoimainvestointi Suomen markkinoilla. Kauppa on neljäs lajissaan yhtiöiden välillä.  

Tuulivoimapuisto sijaitsee Kemin Ajoksessa. Jo olemassa olevaa tuulivoimapuistoa tullaan uudistamaan ja laajentamaan. Alueella on tänään kymmenen tuulivoimalaa, jotka sijaitsevat meressä keinotekoisilla saarilla sekä ranta-alueella. OX2 tulee vaihtamaan olemassa olevat tuulivoimalat nykyaikaisiin, sekä lisäksi rakentamaan kolme kokonaan uutta voimalaa maalle. Tämä tulee yli kaksinkertaistamaan tuulivoimapuiston sähköntuotannon sekä parantamaan käyttövarmuutta. Uusi tuulivoimapuisto koostuu näin ollen 13 uudesta tuulivoimalasta, joiden odotetaan tuottavan noin 160 GWh/vuosi.

"Investoimme uusiutuvaan energiaan koska haluamme vaikuttaa ympäristöön myönteisesti ja kiihdyttää siirtymistä vähähiilidioksidiseen talouteen. Uusi tuulivoimapuisto johtaa siihen, että tuotamme enemmän uusiutuvaa energiaa kuin mitä käytämme kaikissa rakennuksissamme Suomessa”, sanoo Lars Midttun, IKEA Suomen maajohtaja.

Yrityskauppasopimuksen mukaan, OX2 aloittaa nyt uuden tuulivoimapuiston rakentamisen ja se luovutetaan suunnitelmien mukaan IKEA:lle vuoden 2017 aikana. OX2 vastaa myös luovutuksen jälkeen tuulivoimapuiston kaupallisesta ja teknisestä hallinnoinnista.

”Tämä hanke on osa OX2:n laajentumisstrategiaa, jonka mukaan haluamme asemoitua globaaleille markkinoille. Olemme monen vuoden ajan menestyksekkäästi tehneet yhteistyötä IKEA:n kanssa ja olemme innoissamme siitä, että saamme nyt rakentaa IKEA:lle heidän ensimmäisen tuulivoimapuistonsa Suomessa”, sanoo OX2 Windin toimitusjohtaja Paul Stormoen.

Ajoksen tuulivoimapuistoa koskeva yrityskauppasopimus on neljäs tuulivoimasopimus OX2:n ja IKEA:n välillä. Yhteensä yhtiöt ovat sopineet 174 MW:sta tuulivoimaa Pohjoismaissa.

Tietoa projektista ja Ajoksen tuulivoimapuistosta:

- OX2 solmi tuulivoimapuistosta yrityskauppasopimuksen suomalaisen tuulivoimayhtiö Innopowerin kanssa 2015.

- Tuulivoimapuisto tulee koostumaan kahdeksasta keinosaarilla sijaitsevasta Siemens SWT-130 3.3 MW tuulivoimalasta sekä viidestä maalla sijaitsevasta Siemens SWT-113 3.2 MW tuulivoimalasta (yhteensä 42,4 MW). Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on noin 150 metriä.

- Tuulivoimapuiston lasketaan tuottavan noin 160 GWH/vuosi, mikä vastaa noin 32 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta (5000 kWh vuodessa).

- Rakennusaika tulee luomaan vähintään 600-700 henkilötyökuukautta. Valmiin puiston hallinnointi, huolto ja käyttö tulevat vaatimaan vähintään 4-5 henkilötyövuotta koko tuulivoimapuiston odotetun käyttöajan, eli noin 25 vuoden ajan.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teemu Loikkanen, maajohtaja OX2, puhelin: 050 373 62 43, sähköposti: teemu.loikkanen@ox2.com
Paul Stormoen, toimitusjohtaja OX2 Wind, puhelin: +46 70 671 1818, sähköposti: paul.stormoen@ox2.com (ruotsiksi tai englanniksi)
Kirsi Gotthardt, viestintäjohtaja IKEA Suomi, puhelin: 040 451 7856, sähköposti: pr.finland@ikea.com

OX2 kehittää, rakentaa, rahoittaa ja operoi uusiutuvan energian hankkeita Pohjois-Euroopassa. Johdamme muutosta kohti kestävämpää energiantuotantoa tarjoamalla pääomasijoittajille ja suurille energian käyttäjille mahdollisuuden investoida ja omistaa uusiutuvaa sähköntuotantoa. OX2 on rakentanut merkittävän osan Pohjoismaiden teollisesta tuulivoimakapasiteetista. Yritys toimii Ruotsissa, Suomessa, Norjassa sekä Puolassa. Lisätietoja saa sivulta www.ox2.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia