• news.cision.com/
  • OX2/
  • OX2 rakentaa Pohjoismaiden suurimman ilman tukia toteutettavan tuulivoimahankkeen Suomeen

OX2 rakentaa Pohjoismaiden suurimman ilman tukia toteutettavan tuulivoimahankkeen Suomeen

Report this content

OX2 rakentaa Långmossan, Ribäckenin, Ponsivuoren ja Verhonkulman tuulipuistot, joihin tulee yhteensä 25 tuulivoimalaa (107,4 MW). Yhdessä nämä puistot ovat suurin yksittäinen Pohjoismaissa ilman tukia toteutettava tuulivoimahanke. IKEA Suomi ostaa tuulivoimapuistot, kun ne ovat valmiita vuoden 2020 alussa.

OX2 on tuulivoimahankkeiden nykyinen omistaja, joka vastaa hankkeen kokonaisurakasta rakennusvaiheen aikana ja huolehtii myös tuulipuistojen valmistuttua niiden teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista. Tuulipuistojen kokonaistuotannon arvioidaan yltävän noin 360 GWh:iin vuodessa. Voimaloiksi on valittu Nordex N149 turbiinit, joiden kokonaiskorkeus vaihtelee 200:sta 230 metriin.

”Hanke on uusi virstanpylväs sekä meille, että koko tuulivoima-alalle. Hanke näyttää, että voimme nyt rakentaa Pohjoismaihin tuulivoimaa ilman tukia. On erityisen ilahduttavaa, että pääsimme tekemään tämän nimenomaan yhteistyökumppanimme IKEA Suomen kanssa”, OX2 Windin toimitusjohtaja Paul Stormoen sanoo.

”Haluamme vaikuttaa ympäristöön positiivisesti ja tukea osaltamme siirtymää kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Tuulipuistoihin investoiminen on askel kohti tavoitettamme tuottaa yhtä paljon uusiutuvaa energiaa, kuin maailmanlaajuisesti kulutamme”, kertoo IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö Jessica Lehtinen.

OX2 on tätä ennen myynyt Ingka Groupille neljä tuulipuistoa, kolme Ruotsissa ja yhden Suomessa. Niistä ensimmäinen valmistui vuonna 2011 ja viimeisin, Kemiin rakennettu Ajoksen tuulipuisto vuonna 2017. OX2 operoi kaikkia näitä tuulipuistoja, kuten myös konsernin Liettuassa omistamaa tuulipuistoa.

Tietoa hankkeen tuulipuistoista:
- Pohjanmaalle Maalahteen rakennettavaan Långmossan tuulipuistoon tulee seitsemän tuulivoimalaa. Arvioitu vuosituotanto: 110 GWh. Urakoitsijat: Suvic Oy (perustukset, tiet, verkko), Nordex Energy GmbH (turbiinit), EPV Alueverkko Oy (sähköverkkoon liittyminen).
- Pohjanmaalle Maalahteen rakennettavaan Ribäckenin tuulipuistoon tulee viisi tuulivoimalaa. Arvioitu vuosituotanto: 80 GWh. Urakoitsijat: Suvic Oy (perustukset, tiet, verkko), Nordex Energy GmbH (turbiinit), EPV Alueverkko Oy (sähköverkkoon liittyminen).
- Etelä-Pohjanmaalle Kurikkaan rakennettavaan Ponsivuoren tuulipuistoon tulee seitsemän tuulivoimalaa. Arvioitu vuosituotanto: 100 GWh. Urakoitsijat: Keski-Suomen Betonirakenne Oy (perustukset, tiet, verkko), Nordex Energy GmbH (turbiinit), Caruna Oy (sähköverkkoon liittyminen).
- Varsinais-Suomeen Marttilaan rakennettavaan Verhonkulman tuulipuistoon tulee kuusi tuulivoimalaa. Arvioitu vuosituotanto: 85 GWh. Urakoitsijat: Empower Oy (perustukset, tiet, verkko), Nordex Energy GmbH (turbiinit), Caruna Oy (sähköverkkoon liittyminen).

Lisätietoja antaa:
Toimitusjohtaja OX2 Wind, Paul Stormoen (liiketoimeen liittyvät kysymykset), matkapuhelin: +46 70 671 1818, sähköposti: paul.stormoen@ox2.com
OX2:n Suomen maajohtaja, Teemu Loikkanen (hankkeeseen liittyvät kysymykset), matkapuhelin: 050 373 6243, sähköposti: teemu.loikkanen@ox2.com 

OX2 on konserni, joka toimii uusiutuvan energian sekä kiertotalouden ja jätteidenkäsittelyn aloilla. Konserni tarjoaa kestäviä ja taloudellisesti houkuttelevia tuotteita ja palveluja teollisen tuulivoiman, hajautettujen energiaratkaisujen ja biokaasuntuotannon aloilta. Tarjoamalla lisää uusiutuvaa energiaa ja kehittämällä orgaanisen jätteen kierrätystä OX2 edistää siirtymistä kohti uusiutuvan energian tuotantoa ja kiertotaloutta. OX2:lla on yli 100 työntekijää, jotka työskentelevät Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Liettuassa, Ranskassa ja Saksassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa. Liikevaihto vuonna 2017 oli noin 230 miljoona euroa. Lisätietoja osoitteesta www.ox2.com 

Lainaukset

Hanke on uusi virstanpylväs sekä meille, että koko tuulivoima-alalle. Hanke näyttää, että voimme nyt rakentaa Pohjoismaihin tuulivoimaa ilman tukia. On erityisen ilahduttavaa, että pääsimme tekemään tämän nimenomaan yhteistyökumppanimme IKEA Suomen kanssa
OX2 Windin toimitusjohtaja Paul Stormoen sanoo