Alkoholittomien viinien laatu nousee kohisten – näin valitset laadukkaan nollaviinin joulupöytään

Report this content

Juhlavaa tunnelmaa nostatetaan pikkujouluissa kilistelemällä kuohuviinilasit yhteen ja jouluruoka nautitaan yhteen sovitetun viinin saattelemana. Ilman prosentteja juhlivan ei tarvitse enää tyytyä veteen tai virvoitusjuomaan, sillä tarjolla on jo liuta laadukkaita alkoholittomia viinejä.

Useat viinituottajat ovat kehittäneet alkoholittomien viinien valikoimaa kysynnän kasvaessa, ja alkoholittomien viinien laatu onkin kasvanut viime vuosina huomattavasti.

Nollaviinit ovat kehittyneet sokerilitkuista laatujuomiksi

Oma hyvinvointi ja jaksaminen nostetaan etusijalle makunautinnoista tinkimättä. Hartwallin teettämän tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas suomalainen kertoo vähentäneensä alkoholin kulutusta viimeisen kahden vuoden aikana*. Lisäksi 17 prosenttia vastaajista vannoo täysin alkoholittoman elämäntavan nimeen. Osuus on kasvussa, sillä vastaavassa tutkimuksessa edellisenä vuonna näin kertoi tekevänsä 15 prosenttia.

Alkoholittomat viinit tunnetaan luonteeltaan keveinä ja usein makeahkoina. Klassisen jouluruoan, sinapilla höystetyn kinkun ja makeiden laatikoiden, kannalta nämä piirteet nousevat kunniaan. Suomalainen jouluruoka on maultaan hillittyä, joten parhaan elämyksen saa valitsemalla astetta hentoisemman punaviinin kinkun ja laatikoiden seuraksi.

Alkoholiton viini valmistetaan tyypillisesti kuten alkoholillinenkin viini, mutta siitä poistetaan alkoholi jälkikäteen. Yleisesti tunnettuja poistomenetelmiä on käytössä kolme: tyhjiötislaus, hyrrähaihduttaminen ja käänteisosmoosi.

”Nämä eivät ole uusia keinoja valmistaa alkoholiton viini, mutta niiden käyttöä kehittämällä on saatu nostettua viinien laatua ja parannettua makua. Kun valmistusprosessit paranevat, alkoholittomalle viinille tyypillistä onttoutta ei tarvitse paikata niin sokerisen makealla maulla kuin aiemmin”, kertoo Hartwallin viiniasiantuntija Asko Mäntymäki.

Joulupöydän viinit alkoholilla ja ilman – tee onnistuneet juomavalinnat

Huomioi joulupöydässä kaikkien mieltymykset tarjoamalla viinilasiin myös alkoholiton vaihtoehto. Tästä löydät laadukkaan valko-, puna- ja kuohuviinin niin alkoholin kera kuin ilman.

Alkoholittomasta viinistä saa parhaat puolet esiin nauttimalla viini hyvin viilennettynä, joten ne kannattaa tarjoilla muutama aste alkoholillisia viinejä kylmempinä.

Valkoviinit

Corvers-Kauter R3 Rhein Riesling Remastered Zero 2021 | 9,10 € | 0,75 l

Puolikuiva ja vivahteikas R3 Zero on korkeatasoinen nollaviini. Klassinen Rheingaun alueen riesling on erinomainen valinta joulun kalapöytään rypäleelle tyypillisen hapokkuuden ja sitruunaisen makumaailman ansiosta.

Corvers Kauter R3 Riesling Remastered 2022 | 12,98 € | 0,75 l

Miellyttävän kuiva ja hapokas Corvers Kauter R3 Riesling on useaan kertaan palkittu valkoviini. Maussa on hieman trooppista hedelmää, sitruunaa ja omenaa sekä mineraalisuutta. Viini on luomusertifioitu ja vegaaninen.

Punaviinit

Freixenet Low Calorie Red Blend 0.0% | 7,49 € | 0,75 l

Freixenet 0.0 % valmistetaan normaalilla käymisprosessilla rypäleistä viiniksi ja kun perusviini on valmis, se tyhjiötislataan matalassa lämpötilassa. Paineen vaikutuksesta alkoholi haihtuu – mutta aromit säilyvät.

Freixenet Chianti 2018 | 13,59 € | 0,75 l

Chianti on Italian ja ehkä koko maailman kuuluisimpia viinialueita ja tunnettu erityisen ruokaystävällisistä viineistään. Freixenet Chianti on valmistettu 85 prosenttisesti alueen päälajikkeesta, Sangiovesesta, joka tuo viiniin sen rakenteen sekä tunnusomaisen kirsikkaisuuden.

Kuohuviinit

Mionetto Alcohol Free Sparkling | 7,29 € | 0,75 l

Alkoholiton Mionetto-kuohuviini on maailman suurimpiin proseccon valmistajiin lukeutuvan Mionetton uusin innovaatio. Viini on valmistettu proseccon tapaan Italian Venetossa. Glera-rypälelajikkeen tunnuspiirteiden ja charmat-valmistusmenetelmän myötä hedelmäinen makumaailma on matalammalla sokerimäärällään raikas ja tasapainoinen.

Mionetto Prosecco Brut Organic | 13,49 € | 0,75 l

Mionetto Prosecco on maailman suosituin prosecco. Laadukkaat rypäleet luottoviljelijöiltä yhdistettynä viinintekijöiden huippuosaamiseen ja uusimpaan teknologiaan ovat menestyksen salaisuudet. Erittäin kuivaa kuohuviiniä tasapainottaa proseccolle ominainen hedelmäisyys.

*Tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin joulukuussa 2022 Bilendi Oy:n kuluttajapaneelissa. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000 ja otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.

Median yhteydenotot:

Hartwall: Titta Jaakkola, viestintäjohtaja, p.050 592 9245, titta.jaakkola@hartwall.fi

HARTWALL

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa ja lähdevesipullottamo Karijoella. Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Meillä valmistuu esimerkiksi Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lahden Erikois. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa ja tuomme maailmalta satoja laatujuomia viineistä kahviin.

Teemme Suomessa sekä hyviä juomia että hyviä tekoja. Kehitämme tuotantoamme yhä ympäristöystävällisemmäksi: Lahdessa juomamme valmistetaan jo täysin hiilineutraalisti. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja tuomme uusia hyvää tekeviä juomia valikoimaamme. Kaiken takana on 700 hartwallilaista, joiden hyvinvointi on meille kaikista tärkeintä – janoamme menestystä yhdessä.

www.hartwall.fi

Avainsanat: