Anni Salmi on Hartwallin kauppakanavan uusi myyntijohtaja

Report this content

Kokenut FMCG-alan johtaja Anni Salmi aloittaa Hartwallin kauppakanavan myyntijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Viimeiset kolme vuotta Hartwallin kauppakanavaa luotsannut Tiina Sell on päättänyt jatkaa Hartwallilta eteenpäin.

”Lämpimät kiitokset Tiinalle hyvästä työstä ja menestystä jatkoon. Hän on johtanut myyntiämme varmalla kädellä nopeasti muuttuvassa markkinatilanteessa”, kiittää Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen.

Sell jatkaa tehtävässään maaliskuun puoliväliin saakka. Hartwallin uusi kauppakanavan myyntijohtaja on Anni Salmi, joka siirtyy Hartwallille Procter & Gamblen myynnin johtotehtävistä.

”Annilla on todella vaikuttavia näyttöjä kuluttajabrändien myynnin kehittämisestä. On ilo saada hänet mukaan varmistamaan, että maan rakastetuimmat juomat löytävät ihmisten ostoskoreihin. Yhdessä voimme auttaa asiakkaitamme menestymään”, sanoo Järvinen.

Myynnin, markkinoinnin ja brändinrakennuksen ammattilainen Salmi odottaa innolla, että pääsee Hartwallin johdossa vaikuttamaan koko maan juomakulttuuriin. Hän aloittaa uudessa roolissaan maaliskuun alkupuolella.

”Hartwallin missio on virkistää Suomea, ja se tuntuu todella inspiroivalta ja omalta. On mahtavaa päästä tekemään töitä vahvojen brändien ja kovan luokan ammattilaisten kanssa”, Salmi sanoo.

Median yhteydentotot & haastattelupyynnöt:

Titta Jaakkola, Hartwall, viestintä, titta.jaakkola@hartwall.fi, +358 50 592 9245

HARTWALL

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa ja lähdevesipullottamo Karijoella. Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Meillä valmistuu esimerkiksi Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lahden Erikois. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa ja tuomme maailmalta satoja laatujuomia viineistä kahviin.

Teemme Suomessa sekä hyviä juomia että hyviä tekoja. Kehitämme tuotantoamme yhä ympäristöystävällisemmäksi. Lahdessa juomamme valmistetaan jo täysin hiilineutraalisti. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja tuomme uusia hyvää tekeviä juomia valikoimaamme. Kaiken takana on 700 hartwallilaista, joiden hyvinvointi on meille kaikista tärkeintä – janoamme menestystä yhdessä.