Hartwall Jaffa ja Siwa lahjoittivat joulukampanjallaan yli 27 000 euroa Uudelle Lastensairaalalle

Report this content

Hartwall Jaffa ja Suomen Lähikauppa tekivät hyvää ja keräsivät yhteisellä joulukampanjallaan varoja Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Kampanjan tuloksena tärkeän hankkeen hyväksi kertyi yhteensä 27 473 euroa. Hyvän mielen joulukampanja oli käynnissä 27.11.2014-7.1.2015.

Hankkeen tukeminen oli mahdollista kaikissa Suomen Siwoissa. Jokaisesta kampanjan aikana Siwasta ostetusta 1,5-litran Hartwall Jaffa-pullosta lahjoitettiin 10 senttiä Uudelle Lastensairaalalle. Tämän lisäksi Hartwall Jaffa ja Suomen Lähikauppa kannustivat kaikkia suomalaisia osallistumaan keräystalkoisiin ostamalla Lastensairaalan hyväksi 1 € arvoisen lahjoituskupongin.

”Olemme erittäin iloisia, että saimme toteuttaa joulukampanjamme yhteistyössä Suomen Lähikaupan kanssa. Siwat kattavat suuren osan Suomea mikä tarjosi kaikille suomalaisille mahdollisuuden osallistua talkoisiin. Se vaikutti varmasti myös näin hienon lahjoitussumman kertymiseen.”, toteaa Hartwall Jaffan tuotepäällikkö Karita Taura.

"Lähdimme erittäin mielellämme Hartwallin kanssa rakentamaan kampanjaa. On hienoa, että voimme yhdessä tehdä hyvää ja tukea Uutta Lastensairaalaa. Lapsiperheet ovat meille tärkeitä ja halusimme tänä jouluna lähteä osaltamme auttamaan pieniä. Kiitos siis kaikille asiakkaillemme, jotka osallistuvat kampanjaan ja olivat mukana hyvällä asialla", Suomen Lähikaupan markkinointipäällikkö Olli Sahala sanoo.

Uusi Lastensairaala -hankkeen tavoitteena on saada Suomeen lasten erikoissairaanhoitoon keskittynyt huippuyksikkö. Hartwall on ensimmäisenä perustajalahjoittajana sitoutunut tukemaan hanketta sen valmistumiseen, eli vuoteen 2017 asti, ja aikoo lahjoittaa hankkeelle yhteensä yli miljoona euroa.

”Hartwall Jaffan tuotteet ovat ilahduttaneet suomalaisia pienimmästä isoimpaan jo monen sukupolven ajan. Uusi Lastensairaala -hankkeen avulla Hartwall Jaffa voi hyvin konkreettisella tavalla auttaa. Toivottavasti voimme edistää pienten potilaiden hyvinvointia ja luoda heille lisää hyviä lapsuusmuistoja. Haluamme ehdottomasti jatkaa hyvän tekemistä myös jatkossa”, toteaa Karita Taura.

Hartwall Jaffan sympaattiset hedelmähahmot olivatkin jälleen mukana rakennustalkoissa. Hahmot jakoivat joulumieltä hellyttävällä joulutarinallaan, jota saattoi seurata sekä Siwan myymälöissä että yhteistyökumppaneiden digitaalisissa kanavissa. Tarinan avulla tuotiin esille auttamisen iloa ja merkitystä.

Lisätietoja:

Karita Taura, Hartwall Jaffan tuotepäällikkö, Hartwall, puh. 050 595 2148, karita.taura(at)hartwall.fi

Olli Sahala, Suomen Lähikauppa Oy:n markkinointipäällikkö, puh. 020 700 3106, olli.sahala(at)lahikauppa.fi

Median yhteydenotot:

Lauramaria Havu, projektipäällikkö, Miltton, puh. 040 721 8383, lauramaria.havu(at)miltton.fi

Hartwall Jaffa
Jo vuodesta 1949 markkinoilla ollut Hartwall Jaffa on Suomen arvostetuin juomabrändi. Hartwall Jaffa on tänä päivänä monipuolinen tuoteperhe, jonka valikoimasta löytyy juomia monenlaiseen makuun. Hartwall Jaffojen maku on aina aidosta hedelmästä, sillä kaikissa Hartwall Jaffa -juomissa käytetään vain luontaisia aromeja. www.jaffa.fi