Hartwall Original Long Drink valloittaa eurooppalaisia markkinoita

Report this content

Hartwall Original Long Drink® -juoman pitkään odotettu myynti Ruotsin Systembolagetissa käynnistyy 1.4.2015. Hartwall on myös allekirjoittanut mittavan jakelusopimuksen Alankomaissa ja Belgiassa, jossa aito lonkero tulee kauppoihin toukokuussa. Hartwallin vientiorganisaation kasvu mahdollistaa suomalaisten suosikkijuoman aiempaa laajamittaisemman viennin, johon alkuvaiheessa kuuluu myös Viron markkinoiden vahvistaminen.

Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin kehitetty Hartwall Original Long Drink on Alkon myydyin tuote, jota on jo vuosia toivottu myyntiin Suomen ulkopuolelle. Aidon lonkeron viennin laajeneminen uusille eurooppalaisille markkinoille käynnistyy 1.4.2015 Ruotsista, kun Hartwall Original Long Drink saapuu Systembolagetiin. Toukokuusta lähtien aitoa lonkeroa saa myös Alankomaista ja Belgiasta.

Hartwallin vientiorganisaation kehittyminen viime vuonna mahdollistaa nyt yrityksen laajenemisen vientimarkkinoilta. ”Tänä keväänä Hartwallin pitkäjänteinen työ palkitaan ja saamme vihdoin tarjota yhä laajeneville markkinoilla uniikkia suomalaista panimoalan osaamista”, toteaa Hartwallin toimitusjohtaja Tapio Pajuharju. Hartwall uskoo vahvasti aidon lonkeron menestyspotentiaaliin maailmalla.

Ruotsinsuomalaisten pitkä odotus palkitaan

Ruotsissa Hartwall Original Long Drink tulee Systembolagetin uutuustuotteiden lanseerauksen käytännöistä johtuen aluksi tilausvalikoimaan. Tavoitteena on saada tuote osaksi Systembolagetin pysyväisvalikoimaa 1.7.2015 alkaen. Jotta tavoitteeseen päästään, juomaa tulee myydä ensimmäisen kolmen kuukauden ajan noin 6 000 tölkkiä kuukaudessa. Alkuvaiheessa kohderyhmänä ovat etenkin ruotsinsuomalaiset, joita asuu Ruotsissa satojatuhansia.

Ruotsinsuomalaiset ovat odottaneet aitoa lonkeroa jo pitkään, mutta myös ruotsalaiset tuntevat suomalaisten suosikkijuoman. Nyt Hartwall Original Long Drink saapuu vihdoinkin Ruotsiin, ja uskomme vahvasti, että ruotsalaiset löytävät aidon lonkeron – ja ihastuvat siihen kuten suomalaiset”, Hartwallin vientijohtaja Matti Ristola kertoo.

Pitchauskilpailusta vipuvoimaa Alankomaissa

Hartwall Original Long Drink -juoman vienti Alankomaihin käynnistyi vuonna 2013 kun kaksi hollantilaista lonkeronystävää alkoi viedä juomaa myyntiin hollantilaisbaareihin. Syksyllä 2014 parivaljakko osallistui paikallisen Ahold-kaupparyhmittymän pitchauskilpailuun, jossa aito lonkero valikoitui sadoista uutuustuote-ehdokkaista finalistien joukkoon – sekä myyntiin Albert Heijn -ketjun kauppoihin.

Yhteistyössä Hartwallin kanssa Hakvoort ja de Stigter kasvattivat aidon lonkeron jakelunverkon muutamasta amsterdamilaisbaarista valtakunnallisesti noin sataan baariin ja ravintolaan. ”Ihastuimme aitoon lonkeroon vieraillessamme Suomessa ja uskoimme heti sen menestyspotentiaaliin Alankomaissa. Juoma on täysin uniikki ja sillä on kiinnostava tarina. Tämä oli myös yksi syy menestyksellemme Aholdin kilpailussa”, vakuuttavat Hugo Hakvoort ja Adriaan de Stigter.

Nyt Hartwall on solminut merkittävän jakelusopimuksen Alankomaiden suurimpiin kuuluvan päivittäistavararyhmittymä Aholdin kanssa. Hartwall Original Long Drink tulee Alankomaissa myyntiin lähes 400 Albert Heijn -myymälään ja sopimuksen myötä myös kymmeniin myymälöihin flaaminkielisessä Belgiassa. Albert Heijn -ketjun markkinaosuus Alankomaissa on 34 prosenttia.

Vahvempaa jalansijaa Virossa – heinäkuussa kaupunkifestivaali Tallinnassa

Syksyllä 2014 Berliinissä järjestetty suosittu pop up -lonkerobaari saa heinäkuussa jatkoa Tallinnassa, kun Hartwall Original Long Drink järjestää kaupunkifestivaalin trendikkäällä Telliskiven alueella. Virossa Hartwall Original Long Drink -juoman jakeluverkostoa on tarkoitus laajentaa ja vahvistaa Viron kotimarkkinan myyntiä selvästi vuoden 2015 aikana. Tavoitteena on lisätä aidon lonkeron tunnettuutta ja kirkastaa juoman mielikuvaa virolaisten keskuudessa tuomalla esiin sen ainutlaatuisuutta.

”Suomalaisten suosikkijuoma kiinnostaa ulkomailla uniikkiudellaan ja tarinallaan. Hartwall Original Long Drink on maailman ensimmäinen valmis juomasekoitus ja se tehdään edelleen alkuperäisreseptillä: greippilimonaadista ja ginistä, joka on tislattu tarkoin valikoiduista raaka-aineista”, toteaa Hartwall Original Long Drink tuotepäällikkö Heidi Päiväniemi tyytyväisenä.

Lisätietoja: Heidi Päiväniemi, tuotepäällikkö, Hartwall, puh. +358 40 743 7850, heidi.paivaniemi@hartwall.fi

Median yhteydenotot: Taina Lampela-Helin, viestintäpäällikkö, Hartwall,
puh. +358 20 717 2100, taina.lampela-helin(at)hartwall.fi

Kuvat: http://mediapankki.hartwall.fi/?cart=2966-jkfhghggkg&l=FI

Hartwall Original Long Drink

Hartwall Original Long Drink on maailman ensimmäinen lonkero. Helsingin olympialaisiin vuonna 1952 kehitetty aito lonkero, klassinen ginidrinkki hurmasi olympiaturistien ohella suomalaiset – ja hurmaa yhä edelleen vuodesta toiseen. www.aitolonkero.fi

Oy Hartwall Ab ja Hartwall Original Long Drink on mukana Helsingin Olympiastadionia hallinnoivan Stadion-säätiön Pro Stadion kumppanuushankkeessa. Pro Stadion -kumppanit ovat mukana Olympiastadionin uudistamisessa vuosien 2013-2018 välisenä aikana.

Hartwall

Hartwall on juoma-alan innovatiivinen suunnannäyttäjä. Hartwallin tuotevalikoimaan kuuluu oluita, siidereitä ja long drink -juomia, pullotettuja vesiä, virvoitusjuomia, erikoisjuomia sekä tytäryhtiö Hartwa-Traden kautta viinejä ja muita alkoholijuomia. Tunnetuimmat tuotemerkit ovat Lapin Kulta, Karjala, Foster's ja Heineken -oluet sekä Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Upcider ja Hartwall Original Long Drink. Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa. Lähdevesipullottamo on Karijoella Etelä-Pohjanmaalla ja pääkonttori Helsingissä. www.hartwall.fi

Avainsanat: Hartwall, Hartwall Original Long Drink, aito lonkero

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit