Hartwallin kesän uutuusjuomat tulevat myyntiin

Report this content

Hartwallin uutuusjuomia tulee tarjolle tänäkin keväänä, kun virkistystä ja hyvää mieltä tuovia asioita kaivataan ennätyksellisen paljon. Mukana on useita alkoholittomia ja sokerittomia uutuuksia, hedelmäisiä juomia ja herkullisia makuyhdistelmiä.

Hartwallin uutuudet vastaavat suomalaisten muuttuviin juomatoiveisiin: yhä useampi haluaa nauttia juomansa ilman alkoholia tai sokeria.

”Kuluttajien toiveet näkyvät aina suoraan meidän valikoimassamme. Uutuutemme heijastelevat ajankohtaisia trendejä, mutta niissä näkyvät myös pitkän aikavälin asennemuutokset. Esimerkiksi suhtautuminen alkoholin kulutukseen on kytköksissä suomalaisen juomakulttuurin murrokseen, ja sokerin käytön vähentäminen taas hyvinvointitrendiin”, kertoo Hartwallin tutkimus- ja kehityspäällikkö Maija Ankkuri.

Hartwallin tutkimuksessa 40 %* suomalaisista ilmoitti vähentäneensä alkoholin kulutustaan viimeisen kahden vuoden aikana tai kiinnittävänsä siihen aiempaa enemmän huomiota. Samoin yli puolet suomalaisista kiinnittää aiempaa enemmän huomiota sokerin määrään omassa tai perheensä ruokavaliossa.

Lue tästä lisätiedot näistä juomista:

  • Hartwall Jaffa Juicy Mango ja Vadelma-Sitrus
  • Hartwall Jaffa Greippi Sokeriton
  • Pepsi MAX Raspberry
  • Novelle Plus B12 Muistille
  • Novelle Mustaherukanlehti-sitruuna
  • Faxe Kondi Booster Pineapple
  • Hartwall Original Long Drink White Label (4,5 %): Gin & Lime ja Gin & Ginger
  • Lahden Erikois Juhla (5,5 %)
  • Lahden Erikois Summer Ale 2020 (5,0 %) 
  • Lapin Kulta 0,0 %
  • Happy Joe Red Love 0,0 %
  • Happy Joe Apple Blossom (4,5 %)
  • Orchard Thieves Red Fleshed (4,5 %)
  • I Heart Wines (5,5 %) White ja Hugo

 

Jaffa Juicy – enemmän hedelmämehua, vähemmän sokeria

Jaffa Juicy on uudenlainen virvoitusjuoma, joka sisältää roimasti hedelmämehua. Mehevä uutuus on täynnä makua, mutta sisältää noin 30 % vähemmän sokeria kuin virvoitusjuomat yleensä.

”Jaffa Juicy on hedelmäinen herkkujuoma, jossa yhdistyy monta hyvää asiaa: luonnolliset raaka-aineet, maltillinen määrä sokeria ja mahtava maku”, hehkuttaa tuotepäällikkö Misme Halonen Hartwallilta.

Uutuus on nappivalinta etenkin heille, jotka haluavat vähentää sokerin määrää ruokavaliossaan ja vältellä makeutusaineita, mutta herkutella hyvällä omallatunnolla. Hartwallin tutkimuksen* mukaan jopa 63 prosenttia suomalaisista välttelee sokerin käyttöä tai yrittää vähentää sitä.

”Kehitimme Jaffa Juicyn terveellisemmäksi vaihtoehdoksi herkutteluhetkiin. Se tulee nyt saataville kahdessa raikkaassa maussa: vadelma-sitruksen ja mangon makuisena”, Halonen kertoo.

Jaffa Juicy -juomat sisältävät vain luontaisia aromeja ja väriaineita. Niissä ei ole säilöntäaineita tai keinotekoisia makeutusaineita.

Jaffa Juicy tulee myyntiin 0,33 litran tyylikkäässä tölkissä. Jaffa Juicy Mangossa on 27 kaloria desilitrassa ja Jaffa Juicy Vadelma-Sitruksessa 29 kaloria desilitrassa.

Hartwall Jaffa Greippi Sokeriton – kirpeä klassikko kalorittomana

Harmaa, kirpeä, mainio janonsammuttaja ja Hartwallin klassikko. Näitä kaikkia on Hartwall Jaffa Greippi, joka tulee nyt saataville sokerittomana. Raikas ja maultaan särmikäs juoma on tuli markkinoille 1980-luvulla ja on siitä lähtien maistunut suomalaisille.

”Koska yhä useampi haluaa nauttia virvoitusjuomansa ilman sokeria, kevensimme rakastetun harmaan Jaffan kalorittomaksi”, valaisee tuotepäällikkö Misme Halonen.

Boolinkin pohjana mainiosti toimiva Hartwall Jaffa Greippi Sokeriton on saatavilla 1,5 litran muovipullossa.

Pepsi MAX Raspberry – vadelman ja kolan kuplivat treffit

Pepsi MAXin uusimmassa maussa makea vadelma yhdistyy raikkaaseen kolaan. Tuloksena on hittiyhdistelmä, joka maistuu kolajuomien ystäville ympäri maailmaa, varmasti myös kolajuomia rakastavassa Suomessa.

”Suomalaiskodeissa kippistellään usein Pepsi MAXilla, onhan kyseessä Suomen eniten koteihin ostettu virvoitusjuoma. Sokerittoman suosikin uusin maku on loistovalinta kesän herkkuhetkiin”, kertoo markkinointipäällikkö Matias Mero.

Vadelmainen Pepsi MAX Raspberry on saatavilla 1,5 litran ja 0,5 litran muovipulloissa.

Hartwall Novelle Plus B12 Muistille – vitamiinia vireyteen ja aivojen hyvinvointiin

B12 on hermostolle ja etenkin aivoille verraton vitamiini, joka auttaa pysymään virkeänä ja tukee muistia. Novelle Plus B12 Muistille on herkullinen ananaksen ja passionin makuinen kivennäisvesi, johon on lisätty B12-vitamiinia ja foolihappoa.

”Moni miettii, miten omista aivoista ja muistista voisi paremmin pitää huolta. Novelle B12 Muistille on suunniteltu tukemaan aivojen ja varsinkin muistin normaalia toimintaa hektisen arjen ristipaineessa. Tuotekehittäjämme saivat aikaan loistotuotteen: puolen litran pullo sisältää B12-vitamiinia päivän saantisuosituksen verran”, iloitsee markkinointipäällikkö Hanna Seppälä.

B12-vitamiinin tehtävänä on varmistaa, että ruuansulatus, keskushermosto ja vastustuskyky toimivat ja solut uusiutuvat normaalisti. Se tukee ihmisen normaaleja psykologisia toimintoja, kuten muistia, keskittymistä, uuden oppimista sekä stressin hallintaa. B12-vitamiinia ei voi saada liikaa, eli saantisuosituksen ylittämistä ei tarvitse murehtia.

Koska B12-vitamiinin imeytyminen on heikkoa, voi päivittäinen ruokavalio aivan hyvin sisältää moninkertaisesti päivän B12-saantisuosituksen, eikä vitamiinia voi saada liikaa. B12 on vesiliukoinen vitamiini, jota elimistö tarvitsee aina verenmuodostuksesta aivojen vireyteen”, laillistettu ravitsemusterapeutti Marianna Hölttä kertoo.

Novelle Plus -juomien uusin tulokas sopii lakto-ovo-vegetaristeille ja se on makeutettu hedelmäsokerilla.

Uutuudessa on 14 kaloria desilitrassa, ja se on saatavilla huhtikuun alusta alkaen Novellen uudistuneissa 0,5l ja 1,5l:n pulloissa päivittäistavarakaupoista kautta maan.

Hartwall Novelle Mustaherukanlehti-sitruuna – kesän maut pullossa

Novellen toisessa kevätuutuudessa suomalaisten rakastama mustaherukan maku yhdistyy tuttuun ja reippaaseen sitruunaan. Lopputulos on kuin legendaarisen Louhisaaren juoman kevennetty versio. Suolaton, sokeriton ja kaloriton kivennäisvesi saa makunsa luonnosta.

Novelle Mustaherukanlehti-sitruuna on saatavilla 1,5 litran pulloissa.

Faxe Kondi Booster Pineapple – ananaksen makuista energiaa!

Faxe Kondi Booster Pineapple on virvoitusjuomalta maistuva energiajuoma, joka tuo tuo taattua boostia päivään. Viime syksynä kauppoihin saapunut sitruunan makuinen juoma on saanut vankan fanikunnan. Nyt sen rinnalle ilmestyy uusi, ananakselta maistuva Faxe Kondi Booster.

Sokerilla ja rypälesokerilla makeutettu makeutettu Booster virkistää kofeiinin ja B-vitamiinien avulla, ilman tauriinia, guaranaa tai keinotekoisia väriaineita. Se ei myöskään maistu lainkaan perinteiseltä energiajuomalta, vaan herkulliselta ananakselta. Faxe Kondi Booster Pineapple on loistovalinta moniin tilanteisiin, oli kyse sitten tärkeästä työtehtävästä tai vaikkapa kaveriporukan sählypelistä”, vinkkaa tuotepäällikkö Joonas Eriksson.

Faxe Kondi Booster Pineapple on saatavilla 0,33 litran tölkissä ja kaloreita juomassa on 49 kcal/100ml. Juomassa on korkea kofeiinipitoisuus (32 mg/100 ml), eikä sitä suositella lapsille eikä raskaana oleville tai imettäville.

Original Long Drink White Label – kevyissä uutuuslonkeroissa maistuvat lime ja inkivääri

Original Long Drink -tuoteperhe saa kevään koittaessa aivan uudenlaista lisäystä, kun vähäsokeriset Original Long Drink White Label -sarjan lonkerot saapuvat kauppoihin. Uutuudet sisältävät vähintään 30 % vähemmän energiaa kuin vastaavat markkinoilla olevat lonkerot.

”Myös alkoholijuomien joukosta etsitään vähäsokerisia vaihtoehtoja. Moni haluaa nautiskella kevyemmin ja mausta tinkimättä. Siksi halusimme tuoda kauppoihin Original Long Drink White Label -sarjan. Uutuusjuomat ovat taattua laatua heille, jotka haluavat siemailla lonkeronsa pienempien kalorimäärien kera”, kertoo markkinointipäällikkö Eeva Ignatius.

Uutuudet maistuvat limeltä ja inkivääriltä. Original Long Drink Gin & Lime 4,5 % -juomassa mehukas lime tuo kuivaan gin-pohjaan toivottua kirpeyttä ja happamuutta. Raikas parivaljakko sisältää sokeria vain 0,7 g/100 ml.

Original Long Drink Gin & Ginger 4,5% tuo esiin sähäkän inkiväärin parhaat puolet. Juoma on mojova yhdistelmä tujua inkivääriä ja aitoa vuoden 1952 giniä. Uutuus sisältää sokeria ainoastaan ainoastaan 0,6 g/100 ml.

”Yli 50 % * suomalaisista kiinnittää entistä enemmän huomiota sokerin saantiin. Monelle lonkeron ystävälle kevyen kirpsakat juomat ovatkin kevään odotetuimpia uutuuksia. Kesä on lonkerojen kulta-aikaa, ja valkoiset raitapaidat tervetullut lisäys lonkeroperheeseen”, Ignatius iloitsee.

Uutuusjuomat ovat saatavilla 0,5 litran tölkeissä. 

Lahden Erikois Juhla 5,5% – 90-vuotisjuhlan täysmallasolut

Lahden Erikois Juhla on olutmerkin 90-vuotisen taipaleen kunniaksi pantu suodattamaton lagerolut. Vaalean kullankeltaisen oluen makumaailma on pehmeänpyöreä ja maukkaan vivahteikas.

”Lahden Erikois on tuonut erikoisen hyvää olutta suomalaisten pöytiin jo 90 vuotta. Matkan varrelle on mahtunut monia jännittäviä vaiheita, kuten kieltolaki ja tietysti vuoden 2017 komea paluu kauppoihin. Brändin takaa löytyy historiaa, paikallisuutta ja aitoja tarinoita, joita monet oluen ystävät arvostavat”, tuotepäällikkö Ari Nykänen selventää.

Lahden Erikois Juhla on saatavilla ½  litran tölkeissä, 1/3 litran tölkki 6-packissa, 1/3 litran pullossa sekä 20 l astiassa.

Lahden Erikois Summer Ale 2020 5,0%  – reippaasti sitrusta, häivädys havua

Lahden Erikois Summer 2020 on auringonkeltainen ja raikkaan hedelmäinen suodattamaton kesäsesongin täysmallaspintahiivaolut. Mausta löytyy APA:lle luontaista sitruksisuutta ja häivähdys kutkuttavaa havua. Kevyen maltaisen ja pirteän katkeroisen loppumaun kruunaa vaalea vaahtokukka.

”Erikoisoluet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Nykyään erilaisia olutmakuja kokeillaan entistä rohkeammin, ja Erikois-brändin kanssa olemme päässeet tuomaan markkinoille säännöllisesti erikoisen maistuvia uutuuksia”, tuotepäällikkö Ari Nykänen kertoo.

Lahden Erikois Summer on saatavilla 1/2 litran tölkeissä ja 20 l astiassa.

Lapin Kulta 0,0 % – uusi resepti ja uusi ilme

Alkoholiton Lapin Kulta saapuu keväällä kauppoihin täysin uudistuneena pakkausta ja reseptiä myöten. Uusi resepti on loistanut kuluttajatesteissä.

”Teettämämme tutkimuksen mukaan jo 13 %** suomalaisista juo alkoholitonta olutta kuukausittain ja sitäkin useampi on kiinnostunut kokeilemaan alkoholittomia vaihtoehtoja. Uudistuksella haluamme palvella nollaoluen kasvavaa kuluttajaryhmää entistä paremmin. Kippistely ilman promilleja ei ole koskaan maistunut näin maukkaalta”, tuotepäällikkö Ville Alanko hehkuttaa.

Uudistunut Lapin Kulta 0,0 % saapuu kauppojen hyllyille 0,33 litran tölkeissä.

Happy Joe Red Love 0,0 % – vaaleanpunaista siideriä ilman alkoholia

Siiderimaailmassa kuplii muutama vahva trendi: omenaisuus, alkoholittomuus ja roseesiiderit. Happy Joe Red Love 0,0% yhdistää ne kaikki. Punamehuisesta Red Love -omenalajikkeesta värinsä saavassa siiderissä maistuu kuiva omena ja roseeviinimäinen raikkaus. Lempeän vaaleanpunainen juoma on oiva valinta kevään juhliin niin alkumaljana kuin ruuankin kanssa.

”Terveys- ja hyvinvointitrendi näkyy myös siiderien kulutuksessa. Alkoholittomat tuotteet kiinnostavat, mutta vaihtoehtojen valikoima on pitkään ollut suppea. Happy Joe Red Love on monen suosikki, joten alkoholittoman version kehittäminen mehukkaasta juomasta oli luonnollinen päätös”, selventää tuotepäällikkö Janiina Gustavsson.

Happy Joe Red Love 0,0% on saatavilla 0,275 litran lasipullossa.

Happy Joe Apple Blossom 4,5 % – kukoistava kevätuutuus

Happy Joen toinen roseesiideri puhkeaa tänä keväänä kukkaan, kun kauniiseen pulloon hyppää omenan kanssa häivähdys omenankukkaa.  Apple Blossom on kuiva, tumman roseen värinen omenasiideri, jossa täyteläinen omenainen maku saa raikasta vastapainoa keveistä omenankukista. Siiderin mausta ja tuoksusta voi erottaa sekä aidon omenan että pirskahtelevan omenankukan.

Sesongit kiinnostavat kuluttajia tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, ja Happy Joen kukkaisessa uutuudessa onkin tartuttu kiinni omenan vuoden ensimmäiseen sesonkiin – omenapuiden kukkimisaikaan”, tuotepäällikkö Janiina Gustavsson kertoo.

Tasapainoinen uutuussiideri maistuu parhaalta kevyesti viilennettynä.

Happy Joe Apple Blossom 4,5% on saatavilla 0,275 litran lasipullossa.

Orchard Thieves Red-Fleshed Apple 4,5 % – punaiset omenat pullossa

Orchard Thieves Red Fleshed on puolikuiva roseeomenasiideri, jonka mehukkuus hakee vertaistaan: siiderissäon roimat 45 % omenamehua. Uutuus on valmistettu punalihaisista omenoista, jotka antavat sille syvän rubiininpunaisen värin, Kesäjuhlien mehukkain makuelämys on taattu!

Luonnollisen mehukas maku on peräisin luonnollisista raaka-aineista, eikä siiderissä ole lainkaan lisättyä sokeria tai makeutus- tai väriaineita.

Orchard Thieves Red-Fleshed Apple on saatavilla 0,33 litran lasipullossa.

I heart Wines – hienostunutta hedelmäisyyttä ja trendikästä seljankukkaa

I heart Wines tuo matala-alkoholiset vaihtoehdot päivittäistavarakauppojen hyllyille uusilla 5,5% alkoholia sisältävillä viinijuomillaan. Kansainvälistä suosiota niittäneen brändin juomat edustavat maailman tunnetuimpia viinialueita, rypäleitä ja trendejä. Helposti lähestyttävissä juomissa maistuvat laadukkaat rypälelajikkeet.

Pinot Gris -rypäleestä valmistettu I heart White 5,5% on hienostuneen hedelmäinen. Pinot Gris -rypäleelle tyypillistä on raikkaus, sitruksisuus ja hedelmäiset aromit, joissa voi erottaa hedelmäisen omenan, rohkean ruusun ja hennon neilikan.

Seljankukkainen I heart Hugo 5,5% iskee cocktailtrendin ytimeen Italiasta kotoisin olevan Hugo-drinkin kanssa. Raikas kuohuviinicocktail maistuu niin aperitiivina kuin rentona seurustelujuomanakin spritzien tapaan. Tarjoile kesän suosituin drinkki mintunlehtien ja limeviipaleen kera.

I heart -viinijuomat ovat saatavilla 0,75 litran pulloissa päivittäistavarakaupoissa kautta maan.

Lähteet:

* Hartwall asennetutkimus, N= 1 000, 17.12.-22.12.2019, Bilendi
**
Nonalcoholic Beer Consumer Segmentation, N=937, Kuudes 2019

Tuotekuvat: https://mediapankki.hartwall.fi/l/r9GCZ7ksJWgT

Median yhteydenotot: viestintäpäällikkö Elina Lehmusto, elina.lehmusto@hartwall.fi, 040 5696 043

Oy Hartwall Ab

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Hartwallilaisia on yhteensä 630, ja panimoala työllistää Suomessa välillisesti 26 000 ihmistä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Kehitämme uusia ideoita sidosryhmiemme kanssa – janoamme menestystä yhdessä.

Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Tunnetuimmat tuotemerkkimme ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lapin Kulta. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja pidämme huolen, että sekä juomamme että tekomme ovat hyviä.
www.hartwall.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit