Hartwallin kesätyöhaku on käynnissä – töitä tarjolla sadalle nuorelle
Hartwallin kesätyöhaku on auki ja tarjolla on töitä noin sadalle nuorelle. Eniten paikkoja on auki Lahdessa, jossa töitä löytyy esimerkiksi tuotannosta ja keräilystä. Lisäksi Hartwall on mukana Elintarviketeollisuusliiton teemaviikolla, joka tuo Salpausselän koulun yhdeksäsluokkalaisia tutustumaan tuotantolaitokseen.
Hartwall on yksi Lahden seudun suurimmista kesätyöpaikkojen tarjoajista, ja tänäkin vuonna suurin osa Hartwallin sadasta avoimesta kesätyöpaikasta sijaitsee Lahdessa. Myös Helsingissä on paikkoja auki etenkin myyntipalvelussa.
- Tehtävämme on antaa kesätyöntekijöille mielekästä työtä ja arvokasta kokemusta. Vastaanotamme vuosittain huikean määrän hakemuksia ja palaute kesätyöntekijöiltä on ollut erittäin myönteistä. Kesätyöntekijöiden joukosta on myös rekrytoitu meille paljon upeita työntekijöitä pidempiin työsuhteisiin ja olemme tarjonneet heille kehittymismahdollisuuksia talon sisällä, kertoo Hartwallin henkilöstöjohtaja Linda Aro.
Hakuaika Hartwallin kesätyöpaikkoihin päättyy 10. helmikuuta ja paikkoja voivat hakea kaikki työsuhteen alkaessa 18-vuotta täyttäneet. Lisäksi Hartwall on jo kahdeksatta kertaa mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.
Hartwall avaa ovensa lahtelaisille koululaisille
Elintarviketeollisuusliitto järjestää yhdessä jäsenyritystensä kanssa 21.1.–25.1.2019 teemaviikon, jonka aikana koululaisryhmät tutustuvat ruokia ja juomia valmistaviin yrityksiin. Reilut kolmekymmentä Salpausselän koulun 9-luokkalaista saapuu tutustumaan Hartwallin tuotantolaitokseen Kujalaan maanantaina. Vieraat pääsevät tutustumaan siihen, mitä Hartwallilla tapahtuu ja näkemään, miten juomat syntyvät.
- On mahtavaa saada vieraaksemme lahtelaisia nuoria, päästä vastaamaan heidän kysymyksiinsä ja näyttämään, mitä meillä oikein tehdään. Toivon, että saamme tarjottua heille mieliinpainuvan vierailun. Tulemme varmasti itse saamaan paljon inspiraatiota nuorilta, Aro iloitsee.
Teemaviikon vierailukohteina on Hartwallin lisäksi 23 elintarvikeyritysten toimipaikkaa ympäri Suomen. Vuosittaisen Maistuva päivä -tapahtuman tavoitteena on näyttää nuorille, miten monipuolisia uravaihtoehtoja elintarvikeala tarjoaa.
Lisätietoa avoimista kesätyöpaikoista Hartwallilla: https://www.hartwall.fi/fi/ura-hartwallilla
Kesätyö Hartwallilla -Facebook-sivu: https://www.facebook.com/kesatyohartwallilla
Vastuullinen kesäduuni -kampanja: https://kesaduuni.org/
Maistuva päivä -tapahtuma: http://www.etl.fi/maistuva-paiva.html
Median yhteydenotot: Elina Lehmusto, Hartwall, viestintäpäällikkö, p. 040 5696 043, elina.lehmusto@hartwall.fi
Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä Suomessa. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Lapin Kulta, Karjala ja Hartwall Original Long Drink. Olemme myös Heineken ja Pepsi -brändien yhteistyökumppani Suomessa.
Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Rakastettujen klassikoiden ja innovatiivisten uutuuksien parissa työskentelee 700 hartwallilaista, välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä. Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi kuivempi paikka elää. www.hartwall.fi