Hartwallin kevään alkoholittomat uutuudet: raikkaita trendimakuja ja täysin uusia brändejä

Report this content

Hartwallin kevään alkoholittomissa uutuusjuomissa nähdään paljon raikkaita uusia makuja niin tutuilta kuin uusiltakin brändeiltä. Novelle Plus -uutuudessa maistuvat raikkaat vesimeloni ja yuzu, suomalaisten suosikkijuoma Pepsi MAXissa mango ja Jaffassa trooppinen persikka. Lisäksi kauppojen hyllyille saapuu täysin uusi optimointijuoma O.ME sekä luovuutta korostava, mauilla leikittelevä energiajuoma CULT.

”Kesällä maistuvat virkistävät janonsammuttajat, ja raikkaus sekä hedelmäiset maut korostuvat tämän kevään uutuusjuomissa. Myös funktionaalisuus näkyy uutuuksissamme proteiinista kofeiiniin ja aminohappoihin”, kertoo Hartwallin markkinointijohtaja Matti Ristola.

Valikoimaan tulee lisäksi kaksi täysin uutta brändiä.

”Energiajuomien ja luonnollisten energiajuomien suosio on kasvanut huimasti viime vuosina. Taustalla näkyy oman suorituksen optimointi ja vireystilan ylläpitäminen, oli kyse sitten keskittymisestä tai urheilusta. Olemme iloisia, että voimme tuoda kaksi täysin uutta brändiä energiajuomahyllyyn, ja niistä löytyy monelle sopiva juoma eri tilanteisiin ”, Ristola vinkkaa.

Hartwallin kevään 2022 alkoholittomat uutuudet:

Novelle Plus Kromi + Sinkki Vesimeloni & Yuzu
Novelle Vadelma-veriappelsiini
Novelle Pro Mango-Passion
Jaffa Trooppinen Persikka Sokeriton
Jaffa Juicy Verigreippi
Jaffa Vesimeloni-Granaattiomena Sokeriton
Pepsi MAX Mango
Pommac Brut

ED Sour Strawberry
Gatorade Orange
Faxe Kondi Booster Strawberry 0 calorie
Cult Original
Cult Original Sugar Free
Cult Zen Monkey Sugar Free
Cult Bubble Blaster Sugar Free
O.ME Focus & Energise Pineapple & Papaya
O.ME Focus & Energise Acai & Pomegranate
O.ME Recharge & Recover Mango & Lime
O.ME Recharge & Recover Pear & Blackberry

Vedet:

Novelle Plus Puhdistava Kromi + Sinkki

Novelle Plus Puhdistava on raikas ja herkullinen lisäys huippusuosittuun Novelle Plus -tuoteperheeseen. Vesimelonin ja yuzun makuinen juoma toimii janonsammuttajana sekä tukee kehon uudistumista ja hyvinvoinnin vahvistamista sisältäpäin.

Kromi ja sinkki edistävät normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa. Kromi edistää veren glukoositasojen pysymistä normaalina ja saattaa tätä kautta hillitä makeanhimoa. Niasiini puolestaan edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa ja auttaa vähentämään uupumusta ja väsymystä.

Novelle Novelle Plus Kromi + Sinkki Vesimeloni & Yuzu myydään 0,5 l ja 1,5l muovipulloissa. Juoma on vähäkalorinen ja sisältää sokeria 2,0 g / 100 ml.

Novelle Vadelma-veriappelsiini

Hartwall Novelle Vadelma-veriappelsiini on matalahiilihappoinen maustettu kivennäisvesi, joka on valmistettu Salpauselän soraharjujen suodattamaan pohjaveteen. Siinä maistuvat raikas vadelma ja veriappelsiini.

Novelle Vadelma-veriappelsiini myydään 1,5 l muovipullossa. Juoma on suolaton, kaloriton ja sokeriton.

Novelle Pro Mango-Passion – proteiinipitoinen janonsammuttaja

Novelle Pro on raikas ja vähäkalorinen proteiinipitoinen janonsammuttaja. Vuosi sitten lanseerattu tuoteperhe laajenee nyt uutuusmaulla, joka syntyy mangon ja passionin yhdistelmästä. Juoma sisältää 5 g kasviproteiinia ja B12-vitamiinia, ja se sopii erinomaisesti välipalahetkeen tai nautittavaksi pitkin päivää.

Novelle Pro Mango-Passion myydään 0,5 l muovipulloissa. Juoma on makeutettu hedelmäsokerilla ja sisältää sokeria 3,1 g / 100 ml.

Virvoitusjuomat:


Jaffa Trooppinen Persikka Sokeriton – troopiikin maut pullossa

Jaffa Trooppinen Persikka Sokeriton on herkullisen makea hedelmävirvoitusjuoma, jossa maistuu mehukas persikka. Mausta löytyy häivähdys muitakin trooppisia hedelmiä, kuten passionhedelmää ja mangoa. Herkullinen juoma sopii hyvin koko perheelle.

Raikas juoma on makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla, ja se sisältää energiaa vain 1 kcal / 100 ml.

Jaffa Juicy Verigreippi – raikas uutuus rakastettuun tuoteperheeseen

Jaffa Juicy on mehukas virvoitusjuoma, jonka raikas maku on peräisin herkullisesta mehusta. Juoma on vakiinnuttanut asemansa etenkin nuorten keskuudessa.

Kirpeän ja mehukkaan verigreipin makuisessa juomassa on 30 % vähemmän sokeria kuin tavallisessa virvoitusjuomassa. Juoman aito maku on peräisin luonnosta; se sisältää vain luontaisia aromeita ja makuaineita eikä lainkaan keinotekoisia makeutusaineita.

Tyylikkääseen kapeaan tölkkiin pakattu virvoitusjuoma on täydellinen valinta luonnollisempaan ja kevyempään herkutteluhetkeen.

Jaffa Juicy Verigreippi on saatavilla 0,33 l tyylikkäissä sleek-tölkeissä.

Jaffa Vesimeloni-Granaattiomena Sokeriton – koko perheen virvoitusjuoma

Hartwall Jaffa Vesimeloni-granaattiomena on raikas uutuus Jaffan sokerittomaan tuoteperheeseen. Se on koko perheen virvoitusjuoma, joka saa makunsa mehukkaasta vesimelonista ja raikkaasta granaattiomenasta.

Hartwall Jaffa Vesimeloni-granaattiomena on makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla, ja se sisältää energiaa vain 1 kcal / 100 ml. Saatavilla vain K-kaupoista.

Pepsi MAX Mango – suosikkikola mangon makuisena

Suomen suosituin virvoitusjuoma Pepsi MAX tuo kolahyllyyn trooppisen ja kiinnostavan uutuuden: Pepsi MAX Mangossa lyömätön kolamaku yhdistyy mehukkaaseen mangoon. Mangolla viimeistelty kolajuoma sopii hyvin herkutteluun ja ruokajuomaksi.

Brändinä Pepsi MAX aloitti menestystarinansa Suomessa vuonna 1994 ja sen suosio on kasvanut tasaisesti. Nykyään Suomessa juodaan Pepsi MAXia henkeä kohden neljänneksi eniten koko maailmassa. Suomalaisiin vetoaa Pepsi MAXin täyteläinen kolan maku ilman sokeria. Sokkomakutesteissä Pepsi MAX onkin suomalaisten  mielestä kaikkein parhaimman makuinen kolajuoma

"Maximum taste, no sugar" on lupaus, jota Pepsi MAX petä.

Herkullinen Pepsi MAX Mango on saatavilla 0,5 l muovipulloissa sekä 0,33 l tölkeissä.

Pommac Brut – juhlapöydän ikoni uudistuu aikuiseen makuun sopivaksi

Pommac Brut on ikonisen Pommacin uusi, aikuiseen makuun sopiva kuohuva, joka kruunaa maljan kohottamisen arvoiset hetket. Tuote on näyttävässä lasipullossa, joka sopii sellaisenaan juhlapöytään.

Pommac Brutissa on alkuperäistä Pommacia kuivempi makuprofiili vähennetyn sokerimäärän ansiosta ja juomaan on lisäksi lisätty samppanja-aromia. Pommac Brut sopiikin erinomaisesti kuohuviinin ja samppanjan tapaan kaikenlaisiin aikuisten juhlahetkiin!

Pommac Brut on saatavilla 0,75 l lasipulloissa, joissa on juhlavasti poksahtava korkki.

Energiajuomat:


ED Sour Strawberry – kirpeän mansikan makuista mentaalienergiaa

ED Sour Strawberry on raikas energiajuoma, jossa maistuu kirpeä mansikka.

ED on mentaalienergiaa pullossa. Se piristää ja auttaa keskittymään silloin, kun sitä eniten tarvitset. Raikas, vitaminoitu energiajuoma sisältää kofeiinia, guaranaa, B-vitamiineja ja tauriinia. 0,5 litran pullo on sopivan riittoisa ja kätevästi uudelleensuljettava.

Juomassa on korkea kofeiinipitoisuus (32 mg / 100 ml) eikä sitä suositella lapsille eikä raskaana oleville tai imettäville. Käyttösuositus enintään 2 pullollista päivässä.

Gatorade Orange – appelsiinin makuinen urheilujuoma vihdoin Suomessa

Gatorade Orange on toivottu uutuus Gatorade-juomien joukkoon Suomessa. Se on appelsiinin makuinen ja hiilihapoton urheilujuoma, joka auttaa korvaamaan kehon urheilun aikana menettämiä ravinteita.

Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos parantaa veden imeytymistä fyysisen suorituksen aikana sekä edistää kestävyyssuoritusta pitkäkestoisen kestävyysharjoittelun aikana. Gatorade on maailman ensimmäinen ja tieteellisimmin tutkittu urheilujuoma.

Faxe Kondi Booster Strawberry 0 calorie – maksimaalinen energiaboosti päivään

Faxe Kondi Booster Strawberry 0 calorie on sokeriton energiajuoma, jossa maistuu raikas mansikka. Se tarjoaa maksimaalisen energiaboostin silloin, kun sitä eniten tarvitsee.

Juomassa on korkea kofeiinipitoisuus (32 mg / 100 ml), eikä sitä suositella lapsille eikä raskaana oleville tai imettäville. Käyttösuositus enintään 2 tölkillistä päivässä.

CULT – raikas ja rohkea energiajuoma

”CULT on uusi ja erilainen energiajuomabrändi, joka erottautuu perinteisistä energiajuomista, sillä se kannustaa jokaista ilmaisemaan itseään rohkeasti ja olemaan luova. CULT-tuoteperheeseen kuuluu niin raikkaita perusmakuja kuin yllättävämmillä mauilla hulluttelevia juomia”, kertoo energiajuomien tuotepäällikkö Misme Halonen.

  • CULT Original on raikas energiajuoma, joka sisältää kofeiinia, B-vitamiineja ja tauriinia.
    CULT Original Sugar Free on raikas, sokeriton energiajuoma, joka sisältää kofeiinia, B-vitamiineja ja tauriinia.
  • CULT Zen Monkey Sugar Free on ananaksen ja banaanin makuinen sokeriton energiajuoma, joka sisältää kofeiinia, B-vitamiineja ja tauriinia
  • CULT Bubble Blaster Sugar Free on karkin ja purkan makuinen sokeriton energiajuoma, joka sisältää kofeiinia, B-vitamiineja ja tauriinia.

Korkea kofeiinipitoisuus (32 mg / 100 ml). Sisältää makeutusaineita. Ei suositella lapsille eikä raskaana oleville tai imettäville. Käyttösuositus enintään 2 tölkillistä päivässä.

Optimointijuomat:

O.ME – täysin uudenlainen optimointijuoma

O.ME on uusi optimointijuoma, joka sisältää funktionaalisia ainesosia, kuten aminohappoja, vitamiineja, mineraaleja ja elektrolyyttejä.

”O.ME-juomat on kehitetty tukemaan mielen ja kehon tasapainoa. siksi tuoteperheeseen kuuluu sekä energisoivia että palautumista tukevia optimointijuomia. O.ME Focus & Energise -juomissa on energiatasoja nostavaa kofeiinia ja lisäksi funktionaaliset ainesosat tukevat sekä mielen että kehon hyvinvointia. O.ME Recharge & Recover -juomat puolestaan tarjoavat optimaalisen tuen palautumiseen, eivätkä ne sisällä ollenkaan kofeiinia.”, kertoo O.ME:n tuotepäällikkö Sara Dahl.

  • O.ME Focus & Energise -juomia on saatavilla ananaksen ja papaijan tai acain ja granaattiomenan makuisena. Ne ovat parhaimmillaan juuri ennen treeniä tai niissä hetkissä, kun kaivataan välitöntä energiatasojen nostamista. Juomien funktionaaliset ainesosat auttavat optimoimaan sekä mieltä että kehoa antamalla lisäboostia.

    Juomat sisältävät BCAA-aminohappoa, vitamiineja, elektrolyyttejä ja mineraaleja, sekä 180 mg luontaista kofeiinia, joka on peräisin vihreä tee -uutteesta ja luomu vihreä kahvipapu -uutteesta.

     
  • O.ME Recharge & Recover -juomat maistuvat mangolta ja limeltä tai päärynän ja karhunvatukan mehukkaalta yhdistelmältä. Uutuudet tarjoavat optimaalisen tuen sekä mielen että kehon palautumiseen.

    Optimointijuomat sisältävät BCAA-aminohappoa, vitamiineja, elektrolyytteja ja mineraaleja, ja ne sopivatkin nautittavaksi suorituksen jälkeen ja hetkissä, joissa halutaan purkaa omaa latautumistasoa ja valmistautua seuraavan päivän haasteisiin.

     

Kaikki O.ME-juomat ovat vegaanisia ja säilöntäaineettomia, eivätkä ne sisällä keinotekoisia aromeja tai väriaineita.

Raikkaat ja hedelmäiset juomat ovat saatavilla kapeassa 0,33 litran tölkissä.

Kuvat: bit.ly/kevatuutuudet2022

Median yhteydenotot:

Titta Jaakkola, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. +358 50 592 9245, titta.jaakkola@hartwall.fi

HARTWALL

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Hartwallilaisia on yhteensä 630, ja panimoala työllistää Suomessa välillisesti 26 000 ihmistä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Kehitämme uusia ideoita sidosryhmiemme kanssa – janoamme menestystä yhdessä.

Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Tunnetuimmat tuotemerkkimme ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lapin Kulta. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja pidämme huolen, että sekä juomamme että tekomme ovat hyviä.

www.hartwall.fi

Avainsanat: