Juomatrendit 2025: Newstalgiaa hyvinvointi edellä

Report this content

Kirpeyttä kielenpäällä, hyvinvoinnista huolehtimista ja ripaus newstalgiaa nähdään nyt juomamaailman nosteessa. Niputimme yhteen kahdeksan juomatrendiä vuodelle 2025 – ovatko nämä löytäneet jo sinun lasiisi?

1. Sitrusmaut jatkavat voittokulkuaan

Sitrushedelmien sesonki ei rajoitu vain sydäntalveen, sillä niiden maut näyttelevät suurta roolia juomarintamalla ympäri vuoden.

”Suuri sitrusbuumi sai alkunsa jo viime vuonna. Globaalit trenditalot ovat ennustaneet, että sitrushedelmien paletti laajenee entisestään. Tuttujen sitruunan ja limen rinnalle nousee nyt esimerkiksi greippi ja bergamotti”, kertoo Hartwallin Insight and Research Manager Sini Hynynen.

Kirpeät vivahteet inspiroivat nyt laajasti, olipa juomakategoria mikä tahansa. Sitrusmaut näkyvät tänä vuonna vesistä urheilujuomiin, oluista energiajuomiin ja virvoitusjuomista hard seltzereihin.

2. Pinkki sen olla pitää

Juomanautinnolta haetaan kokonaisvaltaista elämyksellisyyttä. Vaikka maku ratkaisee, voidaan ulkonäön todeta olevan puoli juomaa. Näyttävät punaisen eri sävyt pinkistä koralliin ja burgundiin pääsevät tänä vuonna loistoonsa juomalaseissa. Myös Pantonen vuonna 2024 vuoden väriksi valitsema Peach Fuzz eli persikkaisen pehmeä oranssi solahtaa nyt juomiin laajentaen väriskaalan hempeisiin aprikoosin ja persikan sävyihin.

3. Hyvinvointi ja terveys edellä

”Globaalisti on tunnistettu, että tällä hetkellä hyvinvointi ja terveys ovat suurimmat juomavalintoja ohjaavat tekijät. Koska kyseessä on niin monitahoinen ilmiö, on kokonaisuutta tarkasteltava eri ulottuvuuksien kautta”, kertoo Hynynen.

  • Pirteyttä päivään. 65 % suomalaisista kertoo, että heidän juomavalintoihinsa vaikuttaa halu virkistyä ja ylläpitää energiatasoja*. Energiajuomien kategorian ennustetaan jatkavan kasvuaan tänäkin vuonna.
  • Vähemmän sokeria. Reilusti yli puolet suomalaisista kertoo, että sokerin saannin rajoittaminen ohjaa juoman valinnassa*. Taustalla voi olla eri tekijöitä, kuten pyrkimys painonhallintaan, vireystilan tasaamiseen verensokeriheilahteluita välttelemällä, suun terveydestä huolehtiminen tai vaikka muiden pidemmän ajan terveysriskien välttely.
  • Mielen hyvinvointi. Yli 60 % suomalaisista huomioi juomavalintojensa vaikutukset mielen hyvinvointiin. Tietoisuus mielen hyvinvoinnista on kehittynyt ja siihen liittyvä keskustelu arkipäiväistynyt. Tutkimus osoittaa, että 70 % ihmisistä kokee itsensä hemmottelun olevan osa kokonaisvaltaista hyvinvointia.*
  • Kehon hyvinvointi. Yli puolet suomalaisista pyrkii edistämään kehon hyvinvointia tai fyysistä palautumista nauttimiensa juomien avulla*. Ei siis ihme, että näitä tavoitteita tukevat urheilujuomat ovat kasvussa.

4. Lempijuomat kerta-annoksina, kiitos!

Vaivattomuus ja helppous heijastuvat siinä, minkälaisessa pakkauksessa juoma kaupasta kotiutetaan. Vesien ja virvoitusjuomien monipuolistuneet nautintohetket kasvattavat etenkin juomatölkkien suosiota.

Kerta-annosten kiinnostus kasvaa ja virvoitusjuomia halutaan enenevissä määrin ostaa kuuden tölkin sixpackissa. Myös vesissä tölkit ottavat isompaa roolia ja niiden kysyntä on kasvanut valtavalla vauhdilla: yli kahdellakymmenellä prosentilla vuodesta 2023 vuoteen 2024**. Trendin ennustetaan saavan jatkumoa tänäkin vuonna ja monet juomahetket aloitetaan sihahduksen saattelemina.

5. Newstalgia yhdistää uuden ja vanhan

Newstalgiassa yhdistyvät sanat new (=uusi) ja nostalgia. Termi viittaa ilmiöön, jossa uudet twistit ympätään menneeseen kontekstiin. Innostus uudesta ja kokeilunhaluisuus eivät ole kaikonneet minnekään, mutta epävarmoina aikoina halutaan nojautua tuttuun ja turvalliseen.

Juomamaailmassa tämä saa arvostetut ja kaikkien tuntemat brändit innovoimaan uusia makuelämyksiä laadusta tinkimättä. Nostalgisia ja lämpimiä muistoja herättäviä klassikkomakuja voidaan nähdä juomauutuuksien joukossa.

6. Vastuullisuutta vaaditaan

Yritysten ja yhteiskunnan kantama rooli vastuullisten valintojen mahdollistajana korostuu. Oman talouden ollessa tiukassa kulutusta ohjaa enemmän henkilökohtainen näkökulma kuin yhteinen hyvä.

”Havaittavissa on hienoista väsymystä siihen, että yhteiskunnallisesti vaikuttavia vastuullisuustekoja sälytetään yksittäisten ihmisten kontolle. Odotukset yritysten ja valtion vastuunkantoa kohtaan kipuavat korkeammalle”, avaa Hynynen.

Hartwallin tavoite on kirkas: tähtäimessä on olla maailman vastuullisin panimoyritys. Tekemistä kirittää oma vastuullisuusohjelma. Tavoitteet perustuvat teemoihin ja tekoihin, joiden kautta yritys uskoo pystyvänsä vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan eniten, ja joiden avulla liiketoiminnan positiiviset vaikutukset ovat entistä selvemmin nähtävillä. Yhdessä koko Royal Unibrew -konsernin kanssa laaditut ilmastotavoitteet arvoketjun päästöjen puolittamiseksi vuoteen 2030 mennessä ovat jo saaneet Science Based Targets -hankkeen hyväksynnän.

7. Alkoholijuomia kotiovelle

Miltä kuulostaisi kotiin tilatun pizzan yhteydessä korkata kylmä olutpullo? Tai helpottaa juhlajärjestelyjä vastaanottamalla viinilähetys suoraan juhlapaikalle? Nämä saattavat olla mahdollisia tänä vuonna, mikäli alkoholin kotiinkuljetusta koskeva lakiesitys menee läpi.

8. Valmis juomasekoitus on vastaus useaan trendiin

Pulloon tai tölkkiin pakatut valmiit juomasekoitukset ovat etenkin nuorten aikuisten suosiossa. Niin kutsutuissa RTD eli ready-to-drink-juomissa kiehtoo helppous, raikkaus, elämyksellisyys ja mahdollisuuksien kirjo.

RTD-juomia ovat esimerkiksi raikkaat hard seltzerit, valmiiksi sekoitetut cocktailit sekä meille suomalaisille erittäin tutut long drink -juomat. Uudenlaiset juomatyypit ja maut tarjoavat kaivattua vaihtelua.

Jos aiemmin ostettiin mökille mukaan olutmäyräkoira, nyt ostoskoriin poimitaan harkitusti useita eri juomatyylejä ja makuja. Juomavalintoja suunnitellaan tarkasti: mikä valitaan tervetuliaismaljaksi ja mikä saunajuomaksi, entä mitä tarjoillaan illanvietossa?

*Suomalaisten kuluttajien juomisen ajurit -kyselytutkimus, N=1000, Bilendi 2024
**Nielsen Homescan 52 vk, 8/2024

Median yhteydenotot:

Titta Jaakkola, viestintäjohtaja, Hartwall, p.050 592 9245, titta.jaakkola@hartwall.fi 

HARTWALL

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa ja lähdevesipullottamo Karijoella. Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Meillä valmistuu esimerkiksi Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lahden Erikois. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa ja tuomme maailmalta satoja laatujuomia viineistä kahviin.

Teemme Suomessa sekä hyviä juomia että hyviä tekoja. Kehitämme tuotantoamme yhä ympäristöystävällisemmäksi: Lahdessa juomamme valmistetaan jo täysin hiilineutraalisti. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja tuomme uusia hyvää tekeviä juomia valikoimaamme. Kaiken takana on 700 hartwallilaista, joiden hyvinvointi on meille kaikista tärkeintä – janoamme menestystä yhdessä.

www.hartwall.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia