Kevään 2022 olutuutuudet Hartwallilta: trendimakuja maailmalta ja alkoholittomia herkkuoluita

Report this content

Kevään uutuusoluissa nähdään trendejä maailmalta sekä erikoiseriä tutuilta brändeiltä. Lisäksi valikoima kasvaa uusilla alkoholittomilla oluilla. Myös paikallisuus näkyy uutuuksissa, kun turkulaiset saavat omaan makuunsa luodun oluen ja Oulun ikoninen Toppilan olut saapuu kauppojen hyllyille.

”Kiinnostus erilaisiin oluttyyleihin on kasvanut, ja yhä useampi silmäilee oluthyllyjä maku edellä. Oluita halutaan maistella ja vertailla, ja uutuuksia kokeillaan ennakkoluulottomasti. Klassisten lagereiden vannoutuneimmillakin ystävillä on nykyään rohkeutta maistella oluita yli tyylirajojen”, kertoo Hartwallin oluiden kategoriamarkkinointijohtaja Heikki Savolainen.

Myös alkoholittoman oluen kulutus jatkaa kasvuaan.

Alkoholittomien oluiden tyylikirjo laajenee vauhdilla, mutta erikois- ja craft-oluiden valikoimassa on vielä reippaasti kasvuvaraa. Myös alkoholittomilta oluilta odotetaan nautintoa ja uusia kokemuksia. Autenttiset ja craft-tyyppiset brändit sekä erilaiset oluttyylit ovat vastaus näiden oluen ystävien tarpeisiin”, Savolainen sanoo.

Hartwallin kevään 2022 olutuutuudet:

Lahden Erikois Hazy Pale Ale 4,8 %
Lahden Erikois US Wheat 4,8 %
Lahden Erikois Pääsiäisolut 5,3 %
Lahden Erikois Summer 2022 5 %
Toppilan Lager 5,1 %
Auran Päivän Olut 5 % OK
Mattsson Admiral Imperial Porter 7,0 % 
Mattsson Enigma IPA 5,0 %
Mattsson Motueka Lager 5,2 %
Mattsson Grapefruit Sour Ale 4,4 %  
Birra Moretti Zero 0,0 % OK

Lahden Erikois Neipa 0,5 %

Lahden Erikois Hazy Pale Ale 4,8 % - hedelmäinen täysmallasolut

Lahden Erikois Hazy Pale Ale on vaaleankeltainen, suodattamaton ja samea täysmallas-ale. Olut valloittaa aromikkuudellaan ja juotavuudellaan ja tuo katkeroiselle IPA-tyylille lempeämmän vaihtoehdon.

Oluen runko on sekoitus vaaleita ohramaltaita, joita silitetään vehnämaltaalla utuisen ilmeen sekä pehmeän suutuntuman saavuttamiseksi. Maku on rakennettu trooppisen hedelmäisillä humalilla, joilla syntyy mehevä täysmallasolut.

Lahden Erikois Hazy Pale Ale on saatavilla 0,5 l tölkeissä sekä 20 l astiassa.

Lahden Erikois US Wheat 4,8 % - rento amerikkalaistyylinen vehnäolut

Lahden Erikois U.S. Wheat Ale on pehmeän sitruksinen ja rento amerikkalaistyylinen vehnäolut, jossa vehnämaltaan osuus on 50 % mallaspohjasta. Tämä suodattamaton vaalean oljenkeltainen hurmuri on sekä raikas janonsammuttaja että lukuisten ruokien mutkaton kumppani.

”Perinteisten baijerilaisten vehnäoluiden tarjonta on kattava, mutta moderneja vehnäoluita on niukemmin tarjolla. Amerikkalaistyylin vehnäolut tuo selvästi erilaisen vaihtoehdon vehnäoluiden valikoimaan, sillä se on erikoisoluiden yksi lähestyttävimmistä tyyleistä ja sen mutkattomuus miellyttää laajaa joukkoa oluiden ystäviä”, kertoo Lahden Erikoisen tuotepäällikkö Ari Nykänen.

Lahden Erikois U.S. Wheat on saatavilla 0,33 l lasipulloissa ja 0,5 l tölkeissä sekä 20 l astiassa.

Lahden Erikois Pääsiäisolut 5,3 % - oiva pari pääsiäisen herkuille

Lahden Erikois Pääsiäisolut 5,3 % on pääsiäissesonkiin ja sen herkkuihin varta vasten tehty US Brown Ale -tyylin täysmallas ale. Kyseessä on kastanjanruskea, suodattamaton täysmallasolut, jolla on runsas ja täyteläinen maltaanmakea runko. Oluen maussa on karamellia, pehmeää suklaata, pähkinää ja kypsää hedelmää sekä aavistus paahteisuutta.

Lahden Erikois Pääsiäisolut on saatavilla 0,5 l tölkeissä pääsiäisen ajan.

Lahden Erikois Summer 2022 5,0 % - virkistävän sitruksinen kesä-APA

Hartwallin kesäolut on taas täällä! Lahden Erikois Summer 2022 on virkistävän sitruksinen, suodattamaton American Pale Ale. Vuoden 2022 kesäolutta maustaa amerikkalainen Cashmere-humala, jonka sitruksinen hedelmäisyys ja kevyt yrttisyys viimeistelee oluen, joka sopii yhteen kesäsesongin rentojen grilliruokien painikkeeksi ja on mainiota sellaisenaan.

Lahden Erikois Summer 2022 on saatavilla 0,33 l tölkki 6- ja 12-packeissa ja 0,5 l tölkissä sekä 20 l astiassa.

Lahden Erikois NEIPA 0,5 % - trooppinen ja aromikas alkoholiton olut

Lahden Erikois NEIPA 0,5 % on kauniin vaaleankeltainen ja samea alkoholiton täysmallaspintahiivaolut. Sen tuoksussa ja maussa on tuoreen trooppista hedelmää, sitrusta ja miellyttävää makeutta. Olut on mehevä yhdistelmä pirteää katkeroa ja selvästi jälkimaussa tuntuvaa miellyttävää hedelmäisyyttä. Suutuntuma on hyvin pehmeä ja ”nektarimainen".

Lahden Erikois NEIPA 0,5 % on saatavilla 0,33 l tölkissä.

Toppilan Helles 5,1 % - Oulun oma olut

Toppilan Helles 5,1% on Etelä-Saksalaiseen tapaan raikas ja kohtuudella humaloitu vaalea lagerolut. Se on maultaan pehmeän maltaista ja aromikkaan hedelmäistä, ja josta suodattamattomuus tekee perinteisiä lageroluita pyöreämpää.

Oulun Toppilassa sijainnut viinapolttimo muuttui Toppilan Salmen Oluttehtaaksi kauppias Isak Fellmanin toimesta vuonna 1865. Toppilan oluet olivat mitä parhainta laatua ja nousivat pian Pohjois-Suomen suurimmiksi ja alallaan tunnetuimmiksi. Reilun neljän vuosikymmenen tauon jälkeen sitä taas saa, Toppilan olutta. Toppilan Helles on mainio Perämeren lohen ja pohjoisen poroherkkujen seuralainen.

Toppilan Helles 5,1 % on saatavilla Oulun ja Pohjois-Suomen alueilla 0,5 l tölkeissä ja 20 l astiassa.

Auran Päivän Olut 5 % - olut turkulaiseen makuun

Aura-olut näki ensimmäisen kerran päivänvalon 1800-luvun lopulla, kun kolme turkulaista kauppiasta päättivät perustaa panimon Turkuun. Sittemmin Turusta Kaarinan kautta Lahteen matkaa tehnyt olut juhli nimipäiväänsä täysin uudenlaisella oluella.

”Halusimme tehdä kunnianosoituksen Auran syntysijoille ja syntyi Aura Juhlaolut 2022, jossa kuivahumalointi yhdistyy kevyeen vaaleaan lageriin. Kuivahumaloinnissa humalaa lisätään olueen vielä hieman ennen pullottamista. Näin juhlaolueen saatiin voimakas humalan tuoksu ja maku sekä sopivasti katkeruutta”, kertoo juhlaoluen kehittänyt panimomestari Juha Kylä-Kaila.

Auran Päivän Olut 5 % on saatavilla 0,35 l lasipulloissa sekä ravintoloiden hanoissa Turun alueella.

Mattsson Admiral Imperial Porter 7,0 % - mustanpuhuva porter

Tämä mustanpuhuva tuhti Porter purjehtii jämäkän brittiläisen Admiral-humalalajikkeen komennossa. Sen pehmeää, havuisen katkeroista ja paahteista luonnetta rikastavat sekä appelsiinin hedelmäinen vivahde että suklaan ja mustaherukan tummat sävyt.

Tummat porterit ovat pintahiivaoluiden kulmakiviä, joiden sesonki on kuumimmillaan vuoden kylminä kuukausina joskin niiden vannoutuneita ystäviä on runsaasti ympäri vuoden.

Mattsson Admiral Imperial Porter 7,0 % on saatavilla 0,33 l lasipulloissa.

Mattsson Enigma IPA 5,0 % - kipakasti humaloitu IPA

Mattsson Enigma IPA 5,0 % on kipakasti humaloitu India Pale Ale, jossa puraisee Australian auringon alla kasvanut Enigma-humalalajike. Tämä punaisten marjojen ja makeiden hedelmien makupotpuri on takuumurea kurkunkostuke, joka nostaa hymyn huulille.

Mattsson Enigma IPA 5,0 % on saatavilla 0,33 l lasipulloissa ja 20 l astiassa.

Mattsson Motueka Lager 5,2 % - sitruksinen ja vaalea lager

Mattsson Motueka Lager 5,2 % on vehnämaltaalla pyöristetty vaalea lager, jossa puhaltaa Uusi-Seelantilaisen Motueka-humalan raikas tuuli. Sen mojitomainen sitruksisuus ja ripaus trooppista hedelmää nostattavat erittäin maukkaat ja juotavat kuohut.

Mattsson Motueka Lager 5,2 % on saatavilla 0,33 l lasipulloissa.

Mattsson Grapefruit Sour Ale 4,4 % - pirteän greippinen fruit sour

Mattsson Grapefruit Sour Ale 4,4 % on vaaleankeltainen ja hedelmäinen fruit sour ale, jonka pirteässä maussa nipistää kirpsakka greippi ja raikas sitruuna. Pirteä olut, joka kihelmöi kielellä jo ennen ensi siemausta.

Mattsson Grapefruit Sour Ale 4,4 % on saatavilla 0,33 l lasipulloissa.

Birra Moretti Zero 0,0 % – Italian suosituin olut nyt alkoholittomana

Birra Moretti Zero on kullankeltainen alkoholiton lagerolut, jonka ulkonäön viimeistelee vaalea ja hento vaahtokukka.

Sen tuoksussa on maltaisuutta, rapsakkaa sitruksisuutta sekä maukasta hedelmäisyyttä. Maku on pehmeä, raikkaan tasapainoinen ja aromaattinen. Birra Moretti ottaa ilon irti elämän pienistä iloista: hyvästä seurasta, herkullisesta ruoasta ja erinomaisesta oluesta. Birra Moretti Zero on parhaimmillaan tarjoiltuna erittäin kylmänä, 3-5 asteisena.

Birra Moretti Zero on saatavilla 0,33 l lasipulloissa.

Kuvat: bit.ly/olutuutuudet

HARTWALL

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Hartwallilaisia on yhteensä 630, ja panimoala työllistää Suomessa välillisesti 26 000 ihmistä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Kehitämme uusia ideoita sidosryhmiemme kanssa – janoamme menestystä yhdessä.

Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Tunnetuimmat tuotemerkkimme ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lapin Kulta. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja pidämme huolen, että sekä juomamme että tekomme ovat hyviä.

www.hartwall.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia