Tampere saa uuden panimon paraatipaikalle: areenalla keitetään olutta Maltilla

Report this content

Joulukuussa Tampereelle avautuvaan elämyskeskukseen on noussut tiettävästi Suomen ensimmäinen tapahtumapaikan oma olutpanimo Maltti Tampere. Oregonilaislähtöisen ja sittemmin tamperelaistuneen Max Crawfordin luotsaamassa panimossa keitetään olutta raikkaasta lagerista reilusti humaloituun tupla IPAan.

Tampereen uuden elämyskeskuksen Nokia Arenan oma craft-olutpanimo on maailman mittakaavassakin harvinaisuus. Hartwallin panimo Maltti Tampere sijaitsee areenan paraatipaikalla, jossa yleisö pääsee näkemään, kun olutkattiloissa valmistuu tamperelaista olutta. Kyse ei ole siis vain oluen nauttimisesta, vaan elämyksestä kaikille aisteille.

”Maltti Tampereessa on kyse ennen kaikkea hetkestä nauttimisesta. Tamperelaiset ovat tunnettuja siitä, että eteenpäin mennään, mutta ei häsläten, vaan maltilla. Sitä myös hyvä olut tarvitsee. Maltti Tampereella haluamme oppia, kehittyä ja luoda uutta, mutta maltilla”, taustoittaa Hartwallin kehityspäällikkö Juhani Mertsalmi ideaa panimon takana.

Tarjolla seitsemän erityylistä olutta

Uutta tamperelaispanimoa luotsaa kokenut olutosaaja Max Crawford, joka on työskennellyt oluen parissa jo yli 10 vuoden ajan niin Yhdysvalloissa, Vietnamissa kuin Tampereellakin. Hän on muun muassa ollut perustamassa Vietnamiin maan ensimmäistä craft-olutbrändiä. Sittemmin tamperelaistuneen Crawfordin mielestä Tampereen olutkulttuuri voi mainiosti.

”Tampereella on upeita panimoita ja oluita. Meillä on kuitenkin vielä paljon annettavaa! Kehitämme oluita juuri tamperelaisten oluiden ystävien makuun. Alkuun on tarjolla seitsemää Maltin omaa olutta, esimerkiksi areenan omaa lageria, voimakkaasti humaloitua tupla IPAa ja pehmeän maltaista Brown Alea”, Crawford paljastaa.

Maltti Tampere -panimon oluita pääsee maistelemaan Tampereen Kannen areenalla suoraan panimon yhteydessä sijaitsevassa panimoravintola Casino Taproomissa. Casino Taproom on oluiden ystävien viihtyisä olohuone, jossa olutta maistellessa voi seurata suurien ikkunoiden läpi, kuinka olutta valmistetaan. Taproom palvelee päivittäin aamupäivästä iltamyöhään. Arkisin ravintolassa on tarjolla viikoittain vaihtuva lounaslista.

”Tarkoitus on, että Maltti Tampereen oluita pääsee nauttimaan lähitulevaisuudessa myös muissa tamperelaisissa ravintoloissa”, Mertsalmi kertoo.

Median yhteydenotot:

Titta Jaakkola, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. +358 50 592 9245, titta.jaakkola@hartwall.fi

Kuvat: https://mediapankki.hartwall.fi/l/2HsMfxKMxvds

HARTWALL

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Hartwallilaisia on yhteensä 630, ja panimoala työllistää Suomessa välillisesti 26 000 ihmistä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Kehitämme uusia ideoita sidosryhmiemme kanssa – janoamme menestystä yhdessä.

Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Tunnetuimmat tuotemerkkimme ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lapin Kulta. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja pidämme huolen, että sekä juomamme että tekomme ovat hyviä.

www.hartwall.fi

Nokia Arena

Nokia Arena on ensimmäinen kaupungin ydinkeskustaan nouseva elämysareena Euroopassa. Areenan urheilu-, viihde- ja kongressitarjonnasta vastaavat Suomen johtavat toimijat. Hotellitoiminnasta vastaa Lapland Hotels ja ravintolatarjonnan takaa löytyvät muun muassa NoHo Partners, Hartwall, RedBull ja Anora. Viihteen lippulaivana toimii Veikkauksen kasino. Lisäksi Tapparan ja Ilveksen kotipelit muodostavat tärkeän osan tapahtumista. Lipunmyynnistä kaikkiin tapahtumiin vastaa Lippu.fi.

Energiat areenalle toimittaa Tampereen Sähkölaitos ja turvallisuus- ja lukitusratkaisut Abloy. Areenan työvoimakumppani on Eezy ja tietoliikenneyhteydet toimittaa Elisa. RTK-Palvelu Oy vastaa areenan kiinteistöpalveluista ja jäänhoidosta. Hygieniaratkaisut areenalle toimittaa Tork. Areenan mainosnäyttöjen myynnistä vastaa Outshine Oy. Nokia Arena valmistuu joulukuussa 2021 ja areenalle mahtuu jopa yli 15.000 katsojaa. Nokia Arenan omistavat LähiTapiola, OP, Ilmarinen, SRV sekä Tampereen Kaupunki.

www.nokiaarena.fi

Avainsanat: