Yli satavuotias Aura-olut juhlii nimipäiväänsä turkulaiseen makuun luodulla oluella

Report this content

Auran päivää juhlitaan tänään 10.3. poikkeuksellisin menoin: turkulaiset pääsevät nauttimaan täysin uudesta Aura-oluesta, jonka panimomestari kehitti juuri turkulaisten makuun sopivaksi.

Aura-olut näki ensimmäisen kerran päivänvalon 1800-luvun lopulla, kun kolme turkulaista kauppiasta päättivät perustaa panimon Turkuun. Sittemmin Turusta Kaarinan kautta Lahteen matkaa tehnyt olut juhlii nimipäiväänsä täysin uudenlaisella oluella.

”Halusimme tehdä kunnianosoituksen Auran syntysijoille ja syntyi Aura Juhlaolut 2022, jossa kuivahumalointi yhdistyy kevyeen vaaleaan lageriin. Kuivahumaloinnissa humalaa lisätään olueen vielä hieman ennen pullottamista. Näin juhlaolueen saatiin voimakas humalan tuoksu ja maku sekä sopivasti katkeruutta”, kertoo juhlaoluen kehittänyt panimomestari Juha Kylä-Kaila Hartwallilta.

Jokavuotiseksi perinteeksi

Moninkertaisesti palkittu panimomestari Kylä-Kaila todella tuntee turkulaisten olutmaun, sillä hänellä on vuosikymmenen kokemus oluen maailmasta turkulaisissa ravintoloissa. Siellä hän myös kehitti elämänsä ensimmäiset oluet.

”Turkulaiset ovat kokeilevia oluenjuojia, joten nyt halusin kehittää oluen, joka on helposti juotava, mutta moniulotteinen. Aura-oluiden reseptiikka on säilynyt lähes samana läpi vuosikymmenien, mutta nyt halusin luoda jotain aivan uutta turkulaisten makuun sopivaa.”

Turkulaiset pääsevät nauttimaan Aura Juhlaolutta 2022 Turun alueen ravintoloissa ja sitä on saatavilla myös turkulaisista vähittäiskaupoista rajoitetun ajan.

”Tarkoitus on, että jatkossa Auran päivää juhlitaan joka vuosi turkulaisten omalla juhlaoluella”, Kylä-Kaila paljastaa.

Aura Juhlaolut 2022, kuivahumaloitu lager 5,0 % saatavilla laajasti Turun alueen ravintoloista ja Keskon vähittäiskaupoista.

Median yhteydenotot:

Titta Jaakkola, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. +358 50 592 9245, titta.jaakkola@hartwall.fi 

HARTWALL

Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä.

Hartwallilaisia on yhteensä 630, ja panimoala työllistää Suomessa välillisesti 26 000 ihmistä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Kehitämme uusia ideoita sidosryhmiemme kanssa – janoamme menestystä yhdessä.

Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Tunnetuimmat tuotemerkkimme ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lapin Kulta. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja pidämme huolen, että sekä juomamme että tekomme ovat hyviä.

www.hartwall.fi

Avainsanat: