DELL VASTAA KASVAVAAN KYSYNTÄÄN AVAAMALLA TOISEN TEHTAAN EUROOPPAAN

Report this content

Puolan tuotantolaitoksen myötä Dell on entistä lähempänä kasvavaa markkinaa ja nopeuttaa toimitusaikoja jopa kahdella päivällä

CEO Michael Dell avasi tänään virallisesti Dellin uusimman ja edistyksellisimmän tuotantolaitoksen. Avajaisia juhlimassa olivat tehtaan työntekijät, asiakkaita, Puolan valtion ja paikallisen hallinnon edustajia sekä yhteistyökumppaneita. Uusi tuotantolaitos tuo Dellin asiakaskohtaisen tuotannon lähemmäksi yhä kasvavia Keski- ja Itä-Euroopan asiakasryhmiä, kuluttajia ja yrityksiä. Toimitusajat näille alueille tulevat nopeutumaan merkittävästi.

“Dellin menestys on perustunut taitavaan valmistusprosessiin yhdistettynä perinpohjaiseen asiakastarpeen ymmärrykseen,” Michael Dell sanoo. “Nähtyämme Keski- ja Itä-Euroopan liiketoiminnan kasvun, tiesimme tarvitsevamme paikallista tuotantoa pitääksemme asemamme markkinoilla. Łódźin tuotannon avulla ylläpidämme korkealaatuista palvelutasoa alueen asiakkaille.

Puolan tuotantolaitoksen myötä Dell on entistä lähempänä asiakkaitaan, nopeuttaa merkittävästi toimitusaikojaan ja parantaa palveluaan tälle tärkeälle alueelle. Sijainti merkitsee Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopan asiakkaille kaksi päivää lyhyempiä toimitusaikoja verrattuna entiseen. Myös Suomen toimitukset tulevat nopeutumaan. Dellin uusi 37000 neliömetrin tehdas edustaa Delliltä huomattavaa 200 miljoonan euron investointia, mikä osoittaa alueen merkittävyyden yhtiön liiketoiminnalle.

Dell vaikuttaa tuhansien paikallisten arkeen

Dell on maailmanlaajuisesti sitoutunut tukemaan paikallisia yhteisöjä ja minimoimaan haitallisia ympäristövaikutuksia. Myös Dellin Łódźin tehtaalla on käynnissä useita yhteiskunnallisia projekteja, kuten kahden paikallisen koulun varustaminen tietotekniikalla 35000 dollarin arvosta ja istuttamalla puita Lublinekin puistoon. Tämä oli ensimmäinen vaihe Dellin “Plant a Tree”-aloitteesta, jossa Łódźin lähialueille istutetaan 130000 puuta.

“Haluamme paikallisen työnantajaroolin lisäksi vaikuttaa positiivisesti ympäristöömme. Suunnittelemme tulevaisuudessa laajentavamme yhteistyötä entisestään paikallisen yhteisön kanssa,” Dellin EMEAn tuotannosta ja Łódźin tehtaasta vastaava johtaja Sean Corkery kertoo.
Łódźin tehdas työllistää tällä hetkellä 1200 henkilöä ja se valmistaa aluksi Latitude(TM) and Inspiron(TM) -kannettavia asiakkaiden toiveiden mukaan yrityksille ja kuluttajille.

Lisätietoja
Toimitusjohtaja Sam Forsbom, Oy Dell Ab, puh. 0207 533 533, sam_forsbom@dell.com



Tietoja Dellistä
Dell kuuntelee asiakkaitaan ja toimittaa asiakastarpeiden pohjalta rakennettua luotettavaa teknologiaa ja palveluita. Ainutlaatuisen, suoran toimintamallinsa ansiosta Dell on yksi maailman johtavista tietojärjestelmien ja -palveluiden toimittajista. Dell on sijalla 34. Fortune 500 -luokituksessa. Lisätietoja: www.dell.com