Huikeita peliuutuuksia Xbox 360:lle

Report this content

Pelijulkaisijat paljastivat uusia Kinect-tuettuja pelejä kuten Ubisoftin Tom Clancy -pelisarja, Electronic Artsin Mass Effect 3, Madden NFL, Tiger Woods PGA TOUR  ja FIFA

LOS ANGELES — 6. kesäkuuta 2011 Kolmipäiväinen elektronisen viihteen suurtapahtuma E3 käynnistyi tänään Los Angelesissa. Lehdistötilaisuudessaan Microsoft julkisti huikeita Xbox 360 -pelikonsolille tulossa olevia peliuutuuksia, kuten Gears of War 3 ja Forza Motorsport 4 sekä näytti maailman ensi-iltatrailerin Halo 4 -pelistä. Yhtiö esitteli myös Fable- pelisarjan seuraavan osan nimeltään ”Fable: The Journey”, jonka kuuluisa pelisuunnittelija Peter Molynex on alusta asti suunnitellut Xbox Kinectille. Paikan päälle saapuneet fanit saivat esimakua Kinectille saapuvasta historiallisesta eepoksesta ”Ryse”, joka on arvostetun  Crytek -pelinkehittäjän luomus. Lopuksi Microsoft myös paljasti, että PC-pelinä tunnettu Minecraft tulee ensi talvena tekemään konsolidebyyttinsa Xbox 360:lle.

Vuonna 2010 Xbox Kinect kietoi pelaajat ympäri maailmaa ohjaimettoman pelimaailman pauloihin ja Kinectistä tuli historian nopeimmin myynyt kuluttajille suunnattu viihde-elektroniikkalaite. Tänä vuonna miljoonat Kinectin omistajat pääsevät kokemaan koko kehollaan peliuutuudet, kuten Kinect: Disneyland Adventures ja Kinect Star Wars. Lisää liikettä on luvassa, kun upeat lanseeraushittipelit saavat jatkoa “Dance Central 2” ja “Kinect Sports: Season Two” -osissa.

Xbox LIVE -jäsenille avattiin uusi Kinect Fun Labs, josta voi jatkossa seurata uusimpia Kinect-innovaatioita. Muun muassa pelaajan ja esineiden skannaus sekä sormien liiketunnistus ovat osa Kinect Fun Labsin teknisiä ominaisuuksia, joiden avulla voidaan luoda taianomaisia pelielämyksiä. Kinect Fun Labs koostuu neljästä osiosta: Kinect Me, Bobble Head, Build A Buddy sekä Kinect Googly Eyes. Lisää elämyksiä on luvassa heinäkuussa, kun jäsenille avataan myös Avatar Kinect ja Kinect Sparkler -osiot.

 Kinect tukee jatkossa yhä useampia Xbox 360 -hittipelejä

Parhaat pelikehittäjät ja julkaisijat vievät jatkossa Xbox-fanit yhä lähemmäs toimintaa. Ubisoft julkisti Microsoftin E3 lehdistötilaisuudessa että kaikki tulevat Tom Clancy -pelit, kuten Tom Clancy’s Ghost Recon Future Soldier, julkaistaan Kinectille parannetuilla ominaisuuksilla.

Microsoft ilahdutti pelaajia demoamalla Call of Duty: Modern Warfare 3 -peliä. Kaikki Call of Duty: Modern Warfare 3 -lisäsisällöt tullaan julkaisemaan ensimmäisenä Xbox 360:lle vuosina 2011 ja 2012.

Electronic Arts julkisti Kinect -tuen useille 2012 EA SPORTS -peleilleen kuten FIFA, Tiger Woods PGA TOUR ja Madden NFL. Seuraavan 12 kuukauden aikana EA tulee myös julkaisemaan useita uusia pelejä Kinectille, kuten The Sims 3 Pets, Family Game Night 4 ja Mass Effect 3, josta povataan yhtä 2012 merkittävimmistä peliuutuuksista.

“Xboxille pelit ovat aina olleet ydin sille, mitä olemme: suurimpia blockbuster-pelihittejä, kiehtovia tarinoita maailman parhailta tarinankertojilta sekä innovatiivisia viihdekokemuksia, joita ei voi kokea missään muualla”, kertoo Phil Spencer, Microsoft Studiosin Corporate Vice President. ”Oli kyse sitten Kinect-peleistä kuten Kinect Star Wars ja Kinect: Disneyland Adventures tai arvostetuimpien pelisarjojojemme uusimmista osista kuten Gears of War 3 ja Halo 4, olemme varmoja siitä, että voimme tarjota uutta iloa niin olemassa oleville kuin uusillekin faneille.”

Xbox 360 jatkaa upeiden interaktiivisten viihde-elämyksien tuontia olohuoneisiin

-          Call of Duty: Modern Warfare 3 (Infinity Ward, Sledgehammer Games). Huippusuosittu Call of Duty: Modern Warfare 2 -toimintaseikkailu saa jatkoa.

-          Dance Central 2 (Harmonix Music Systems Inc., Microsoft Studios). Myyntihitti Dance Centralin toinen osa vie koko kehon käytön tanssipelaamisessa uudelle tasolle. Luvassa on moninpelimahdollisuus, uusia liikesarjoja sekä uusimpia hittejä artisteilta kuten Usher, Rihanna, La Roux, Nicki Minaj, Montell Jordan ja moniltä muilta. Tanssi yhdessä ystävien kanssa tai haasta heidät taisteluun parkettien kuninkuudesta.

-          Fable: The Journey (Lionhead Studios, Microsoft Studios). Viisi vuotta “Fable III”-tarinan jälkeen sijoittuva Journey vie sinut taianomaiselle matkalle. Käy kamppailuun pahuutta vastaan ennen kuin se saa haltuunsa koko Albionin. Xbox 360 Kinect mahdollistaa elämyksellisen magian, jota et ohjaimen avulla voi kokea. Journey vie pelaajan syvälle Fablen seikkailun ja toiminnan syövereihin.

-          Forza Motorsport 4 (Turn 10, Microsoft Studios). Forza, yksi maailman arvostetuimmista ajopelisarjoista, palaa upealla neljännellä osalla. Elämyksellinen pelikokemus tarkkoine yksityiskohtineen hakee vertaistaan muista ajopeleistä. Forza Motorsport 4 vie autopelien pelaamisen täysin uudelle tasolle tarjoamalla ohjaimellisen ajon lisäksi Kinect -ominaisuuksia. Lisäksi tiedossa on uusia, yhteisöllisiä peliominaisuuksia.

-          Gears of War 3 (Epic Games, Microsoft Studios). Gears of War -pelisarjan kolmas osa päättää kunnianhimoisen trilogian, jonka pääosissa seikkailevat Marcus Fenix ja Delta-iskuryhmä. Sivilisaation romahtaessa Delta Squadin täytyy käydä julmaan sotaan kahdella rintamalla pelastaakseen maailmansa. Gears of War 3 hyödyntää Xbox LIVE –verkkomoninpelielämystä innovatiivisellä tavalla, esimerkkeinä uusittu co-op pelimuoto ja viiden pelaajan Horde -pelitila. Gears of War 3 -peliä on myyty ennakkoon maailmanlaajuisesti jo yli miljoona kappaletta. Se saapuu kauppoihin 20.9.2011.

-          Halo 4 (343 Industries, Microsoft Studios). Halo 4 on jatkoa huippumenestyneeseen Halo-pelisarjaan.  Halo on vaikuttanut viihteen historiaan ja määrittänyt pelikenttää jo vuosikymmenen ajan. Halo 3 –pelin jälkimainingeissa Master Chief palaa kohtaamaan oman kohtalonsa sekä muinaisen pahan, joka uhkaa koko universumin tulevaisuutta. Uusi trilogia saa alkunsa Halo 4 –pelin myötä vuonna 2012.

-          Halo: Combat Evolved Anniversary (343 Industries/Microsoft Studios, Saber Interactive, Certain Affinity). Rakastetun pelin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi luotu Halo: Combat Evolved Anniversary on upeasti remasteroitu versio alkuperäisestä Halo-pelistä. Se tuo pelaajien kaipaamat moninpelikartat Halon historiasta Xbox LIVEen. Halo: Combat Evolved Anniversary julkaistaan 15. marraskuuta 2011 ainoastaan Xbox 360:lle ja se sisältää uusia ominaisuuksia kuten co-op pelimuodon Xbox LIVEssä, uusia haasteita ja uusia seikkailuja.

-          Kinect Sports: Season Two (Rare, Big Park, Microsoft Studios). Viime vuoden ykköshitin jatko-osa Kinectille tuo mukanaan kuusi uutta urheilulajia: golf, laskettelu, tikanheitto, tennis, baseball ja amerikkalainen jalkapallo. Kinect Sports: Season Two tarjoaa jokaiselle jotain: halusitpa sitten tehdä hole-in-onen golfissa, legendaarisen touchdownin amerikkalaisessa jalkapallossa tai kilpailla ystävääsi vastaan tenniksessä.

-          Kinect Star Wars (Terminal Reality, LucasArts/Microsoft Studios). Star Wars -elokuvien toimintamaailmasta ammentava Kinect Star Wars antaa sinun kokea Jedi-ritareiden koulutuksen ja taistelut. Kamppaile Voima ja valomiekka apunasi ja koe ennennäkemättömiä elämyksiä Kinectin liiketunnistuksen mahdollistamana.

-          Kinect: Disneyland Adventures (Frontier Developments Ltd., Microsoft Studios). Tulevana jouluna Disney ja Xbox 360 Kinect kutsuvat sinut matkalle, jossa saduista ja unelmista tulee totta – omassa olohuoneessasi. Lapset, vanhemmat ja Disney-fanit voivat tutkia Disneyland-huvipuiston ihmeitä, liittyä Peter Panin joukkoihin taistelussa Kapteeni Koukkua vastaan, heittää yläfemmat Mikille tai halata Lumikkia - täysin ilman ohjaimia.

-          Mass Effect 3 (BioWare, Electronic Arts). Galaktinen sota on palannut. Muinainen avaruusoliorotu Reapers on muovannut galaksin uudelleen jättäen jälkeensä vain hävitystä. Maa on vallattu ja universumi vaarassa tuhoutua. Commander Shepard on ainoa joka voi pysäyttää Reapersit. Mass Effect 3 päästää sinut sisään Mass Effect –universumiin ennennäkemättömällä tavalla samalla kun pohdit kuinka yhdistää  galaksin voimat.

-          Minecraft (Mojang, Microsoft Studios). Rajoittamattomista mahdollisuuksistaan tunnettu Minecraft herää ensi talvena eloon täysin uudella tavalla Kinectin kautta. Peliä voi pelata myös PC:n ja Xbox 360 -versioiden välillä.

-          Ryse (Crytek, Microsoft Studios). Xbox 360:n tulevaisuutta viitoittava Ryse herättää pölyisen Rooman kadut eloon hätkähdyttävällä visuaalisuudellaan ja upeilla peliominaisuuksilla, joista Crytek tunnetaan. Takuuvarma ja jäljittelemätön Kinect-elämys.

-          Tom Clancy’s Ghost Recon Future Soldier (Ubisoft Paris, Ubisoft). Tervetuloa Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen legendaarisimman yksikön Ghostin pariin. Tom Clancy’s Ghost Recon Future Soldier -pelissä tiimityö on avain, taistelit sitten rinnakkain joukkojesi kanssa kampanjassa,  Elite co-op -tilassa tai moninpelitilassa. Kinectin liikkeentunnistuksen avulla pääset käyttämään Gunsmith  -erityisominaisuutta, jolla voit kustomoida käyttämäsi aseet yli 20 miljoonalla tavalla – jotain mikä ei ohjaimen avulla ikinä onnistuisi.

-          Tomb Raider (Crystal Dynamics, Square Enix Europe). Koe Lara Croftin intensiivinen ja peräänantamaton maailma sekä nousu pelokkaasta nuoresta naisesta kovakuoriseksi selviytyjäksi. Vain aisteilla ja fyysisin kyvyin varustettuna sekä ihmisen sietokyvyn rajoilla liikkuen pääset seikkailuun, josta Tomb Raider sai alkunsa.

Lisää tietoa Xboxin muista julkaisuista kuten Xbox LIVEn uutuuksista ja muista innovaatioista E3-messuilla englanniksi osoitteessa:
www.xbox.com/e3press

Sisältää mm. liitteenä olevan tiedotteen äänitunnistukseen liittyen.

Lisätietoja Kinectistä, Xboxista ja peleistä: www.xbox.com/fi-FI/kinect

Kinect Facebookissa: www.facebook.com/kinectsuomi

Lisätietoja lehdistölle:

Henrik Jürgens, Product Marketing Manager, Xbox
henrik.jurgens@microsoft.com, p. 050 467 8808

Jarno Kallunki-Mättö, Marcom Specialist
i-jakall@microsoft.com, p. 050 919 5381

Kinect Xbox 360 Kinect tuo pelit ja viihteen ainutlaatuiselle uudelle tasolle - ilman ohjainta. Kinectiä on yksinkertaista käyttää ja sillä on hauska pelata. Kinect-sensori tunnistaa koko vartalon liikkeet ja mahdollistaa pelaajien hyppäämisen mihin tahansa peliin mukaan hetkessä ilman häiritseviä ohjaimia tai johtoja. Kinect Hub -käyttöliittymä puolestaan kokoaa elokuvat, Video Kinect -videopuhelut ja sosiaaliset verkostot yhteen paikkaan. Kinect-sensori tunnistaa käyttäjän ja reagoi hänen liikkeisiinsä kaikilla Xbox 360 -konsoleilla. Lisätietoa Kinectistä löytyy osoitteesta http://www.xbox.com/fi-FI/kinect/.

Xbox 360 Xbox 360 on korkealuokkainen kodin viihde- ja videopelijärjestelmä. Xbox 360 uudistaa Kinectin myötä täydellisesti sosiaalisen pelaamisen ja kodin digitaalisen viihteen käsitteen - ilman ohjaimia. Xbox 360:n kautta pääsee nauttimaan parhaista ja laajimmista peleistä, DVD-elokuvista ja Zune-videovuokraamon elokuvista, musiikista ja valokuvista. Olohuoneen viihdekeskuksena Xbox 360 sulauttaa yhteen lyömättömän sisällön ja johtavan sosiaalisen verkoston sekä 35 miljoonan käyttäjän maailmanlaajuisen Xbox LIVE -palvelun. Lisätietoja Xbox 360 -viihdekeskuksesta löytyy osoitteesta http://www.xbox.com/.

Avainsanat:

Liitteet & linkit