Hyvinvointi kumpuaa kotikunnan paikoista

Report this content

Tamperelaiset nostivat eilen Koskikeskuksessa järjestetyssä Hyvän Olon Tori -tapahtumassa kotikuntansa hyvän olon lähteiksi Lapinniemen, Pyynikin ja Rauhanniemen kansankylpylän. Muun muassa Tampereen ikoni, jääkiekkoilija Raimo Helminen kertoo saavansa kotiseudullaan voimaa kesämökiltään. Hyvän Olon Lähteet -kysely on osa valtakunnallista Kotilääkäri-lehden kartoitusta, jossa selvitetään suomalaisten hyvinvointia edistäviä paikkoja.

Kevätaurinko ja pitenevät päivät houkuttelevat ihmiset liikkeelle pitkän talven jälkeen. Vierailu mieluisilla paikoilla, kuten läheisen järven rannalla tai vaikkapa kirjastossa, vaikuttaa psyyken ohella myös fyysiseen hyvinvointiin. ”Mieluinen ja läheinen paikka rauhoittaa mieltä ja alentaa pulssia sekä verenpainetta. Ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa jonnekin ja tuttu paikka toimii kivijalkana juurettomassa maailmassa”, kertoo maalaislääkäri Tapani Kiminkinen. Kiminkiselle merkittävä paikka on kotikunnassa Saarijärvellä sijaitseva Tarmo Mannin patsas, jonka äärellä hän rauhoittuu. Kotilääkäri-lehti kartoittaa parhaillaan käynnissä olevan Hyvän Olon Tori- kiertuetapahtuman yhteydessä suomalaisten hyvinvoinnin lähteitä. ”Haastamme suomalaiset miettimään, missä oman kotikunnan paikassa voi ammentaa itsellensä voimaa”, kertoo Kotilääkäri-lehden päätoimittaja Marjatta Leino. Tori kiertää Sydänviikon aikaan huhtikuussa seitsemällä paikkakunnalla Etelä-Suomessa: Tampereella, Lempäälässä, Espoossa, Raisiossa, Turussa, Helsingissä ja Vantaalla. Tampereen hyvinvoinnin lähteiksi kyselyssä ovat nousseet muun muassa Lapinniemi ja siellä sijaitseva kylpylä, monipuolinen kaupunkipuisto Pyynikki, Rauhanniemen kansankylpylä sekä Rajaportin saunakortteli. Hyvän Olon Torilta virikkeitä elinvoimaiseen elämään Kyselyyn oman kotikunnan hyvän olon lähteistä voi osallistua Kotilääkäri-lehden verkkosivuilla tai vierailemalla Hyvän Olon Tori -tapahtumapaikoilla. ”Torilla teemana ovat niin henkistä hyvinvointia kuin sydänterveyttäkin edistävät asiat”, sanoo Marjatta Leino. Tori-tapahtumissa yksilön ja yhteisön hyvinvoinnista luennoi maalaislääkäri Tapani Kiminkinen ja Raisiossa ja Vantaalla juontajana toimii Taru Valkeapää. Torilla ohjelmassa on maksuttomia kehonkoostumusmittauksia, käsihygieniatestausta, terveydelle hyvää tekevien tuotteiden maistatusta, ravintotietoa ja erilaisia kilpailuja. Lisäksi Riitta Väisänen on mukana neljällä Hyvän Olon Tori -paikkakunnalla puhumassa vaihdevuosista teemalla Hilmapäivät. Hyvän Olon Tori -tapahtumien ajankohdat ja paikkakunnat: Tiistai 13.4. Tampere, Koskikeskus, klo 15-20 Keskiviikko 14.4. Lempäälä, Ideapark, klo 15-20 Perjantai 16.4. Espoo, Iso Omena, klo 15-20 Lauantai 17.4. Raisio, Mylly, klo 10-17 Maanantai 19.4. Turku, Hansakortteli, klo 15-20 Torstai 22.4. Helsinki, Itäkeskus, klo 15-20 Lauantai 24.4. Vantaa, Jumbo, klo 10-17 Hyvän Olon Torin järjestävät yhteistyössä Kotilääkäri-lehti, Kisakallio, Medisoft, Novo Nordisk Farma, Sydänliitto ja Valio. Hyvän Olon Torilla ohjelmassa: * Kisakallion tarjoamia kehonkoostumusmittauksia ja niiden analysointia. * Uusimpien Valion sydänmerkkituotteiden, Valio rasvaton maito ja Valio rasvaton piimä, esittelyä sekä kolesterolia alentavan ja verenpainetta hallitsevan Valio Evolus® 2-teho tuotteen maistatusta. * Elintarvikenäyttely ja tietoa 10 vuotta täyttävästä Sydänmerkistä. Torilla on paikalla myös Sydänliiton ravitsemusterapeutti. * Novo Nordisk Farman tekemien Kuivuus.net -verkkosivujen esittelyä. Lisäksi Riitta Väisänen puhuu vaihdevuosista Hilmapäivät-teemalla Tampereella, Lempäälässä, Turussa ja Helsingissä. * Käsibakteeritestausta ja Medisoftin käsihygieniatuotteiden esittelyä ja tuotejakelua. * Kotilääkäri-lehden kilpailuja. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Kotilääkäri päätoimittaja Marjatta Leino, p. 040 822 0655, marjatta.leino@kuvalehdet.fi Joonas Holtari, p. 040 562 224, joonas.holtari@gci.fi Kotilääkäri on jokaisen itsestään ja lähimmäisistään huolehtivan suomalaisnaisen terveys- ja hyvinvointilehti. Se on elinvoimaisen arjen puolestapuhuja. Kotilääkäriä kustantava Yhtyneet Kuvalehdet Oy kuuluu Otava-Kuvalehdet-konserniin. Konserni on Suomen johtavia viestintäalan yrityksiä. Emoyhtiö on Otava-Kuvalehdet Oy. Konsernin Kirjaryhmän muodostavat Kustannusosakeyhtiö Otava, Like Kustannus Oy, Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy ja Otavan Kirjapaino Oy. Konsernin Lehtiryhmään kuuluvat Yhtyneet Kuvalehdet Oy, internetissä ilmoitussivuja julkaiseva NettiX Oy, Suomen Golfpiste Oy, Suomen Kuvapalvelu Oy sekä Baltian yhtiöt Ühinenud Ajakirjad AS Virossa ja Jungtiniai Leidiniai UAB Liettuassa. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 223,1 Meur ja sen palveluksessa on 946 henkilöä.