Kätevä leivinpaperi pelastaa kevään juhlat

Report this content

Kevään juhlasesonki lähestyy, ja moni tuskailee jo tulevien juhlajärjestelyjen kanssa. Isot juhlat vaativat kotikokilta kärsivällisyyttä ja hyvää suunnittelutaitoa. Kätevä kotimainen SAGA Leivinpaperi auttaa leipomisen lisäksi myös herkkujen säilytyksessä ja leivonnaisten koristelussa. SAGAn vinkeillä juhlat sujuvat sutjakkaasti ja myös juhlien järjestäjä pääsee nauttimaan juhlahumusta.

Kotileipojan unelmana on loihtia juhlapöytään herkkuja, jotka myös näyttävät houkuttelevilta. Moni leipoja on joskus joutunut karvaasti kokemaan sen hetken, kun rakkaudella leivottu kakku juuttuu kiinni vuokaan. Vuoraamalla uunipellit sekä kakku- ja piirakkavuoat SAGA Leivinpaperilla varmistat, etteivät leivonnaiset tartu kiinni, eikä ylimääräistä voitelua tarvitse tehdä – ja vuoan tai pellin peseminenkin käy vaivattomasti. Näin säästyy aikaa ja vaivaa.

Valmistettaessa leivonnaisia suurelle joukolle ongelmaksi muodostuu usein tarjottavien säilyttäminen. ”Kakkujen ja piirakoiden siirtely ja säilyttäminen on helppoa leivinpaperin avulla, sillä samaa paperia voi käyttää leivontaan, pakastamiseen sekä välipaperina ruoan käsittelyssä”, vinkkaa SAGAn markkinointijohtaja Jenni Kujala Metsä Tissuelta.

”Kun muistaa vuorata vuoan leivinpaperilla, voi esimerkiksi kinkkupiirakat nostaa paperin avulla vuoasta pois ja pinota tarjottavat jääkaappiin odottamaan h-hetkeä. Leivinpaperin ansiosta piirakka on helppo nostaa kauniille tarjoiluvadille juhlapöytään.”

Alla olevissa resepteissä on kummassakin käytetty kevään ensi herkkuihin kuuluvaa raparperia, joka antaa leivonnaisin raikkautta. Raparperi säilyy hyvin myös pakastettuna, mikäli uutta satoa ei ole vielä saatavilla.

Raparperi-mansikkapiiras (12 hengelle) 

Kakkupohja:

2 munaa

1 1/2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 dl rypsiöljyä tai voisulaa

3/4 dl maitoa

Pinnalle:

muutama raparperinvarsi

1 dl mansikoita

sokeria

Koristeluun:

tomusokeria

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi öljy ja maito. Kääntele taikina tasaiseksi.

Vuoraa syvä kakkuvuoka SAGA-leivinarkilla. Levitä taikina vuokaan ja ripottele pinnalle viipaloidut raparperinvarret ja paloitellut mansikat. Ripottele päälle sokeria.

Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes pinta on kiinteä ja saanut hieman väriä. Siivilöi jäähtyneen piiraan pinnalle tomusokeria ja tarjoa seuraksi vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä.


Juhlava vaniljaraparperikakku (8-10 hengelle)

Kakkupohja:

4 kpl kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 rkl vaniljasokeria

Täyte:

200 g vaniljalla maustettua tuorejuustoa

200 g maitorahkaa

2 dl raparperihilloa

1 rkl vaniljasokeria

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

3 kpl liivatelehteä

Koristeluun:

tomusokeria

tuoreita mansikoita tai muita marjoja

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita muut aineet keskenään ja lisää hiljalleen taikinaan kevyesti sekoittaen. Kaada taikina SAGA Leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 50 minuuttia. Jäähdytä kakku ja leikkaa kahteen osaan. Nosta toinen kakkulevy takaisin leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita kulhossa tuorejuusto, rahka, raparperihillo ja vaniljasokeri. Vaahdota vaniljakastike ja kääntele mukaan seokseen. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja liuota veteen kylmässä vedessä pehmenneet hieman kuivemmiksi puristetut liivatelehdet. Lisää liivateseos täytteeseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja nosta päälle toinen kakkulevy. Hyydytä jääkaapissa yön yli. Suojaa vuoka SAGA Tuorekelmulla, niin kakkuun ei tartu jääkaapista muista makuja tai hajuja.

Siivilöi kakun pinnalle reilusti tomusokeria ja koristele mansikoilla ennen tarjoilua.

Lisätietoja:

Jenni Kujala, markkinointijohtaja, Baking & Cooking, Metsä Tissue, puh. 044 590 5352, jenni.kujala@metsagroup.com

Korkearesoluutioiset kuvat ovat ladattavissa tiedotteen alalaidasta. Kuvia julkaistaessa on mainittava lähde SAGA / Metsä Tissue.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia