Rock-Lada -kiertue huipentuu Linnanmäelle

Report this content

Suomen festivaaleja kesän aikana kolunnut Rock-Lada -kiertue kaartaa perjantaina 10.9. Linnanmäen Huvipuistoon. Taitelijoiden tuunaamat kahdeksan upeaa Rock-Ladaa on myyty ja ne luovutetaan uusille omistajilleen kiertueen iloisessa päätösjuhlassa. Ladojen myyntituotot lahjoitetaan lyhentämättömänä lasten ja nuorten mielenterveystyöhön.

Lasten ja nuorten mielenterveydelliset ongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti 2000-luvulla ja rahaa mielenterveystyöhön tarvitaan. Linnanmäen kehitysjohtaja Rafik Neumanin mukaan Rock-Lada -kiertue on ollut hauska tapa tukea tärkeää asiaa.

”Meille on luontevaa ja mielekästä olla tällaisessa hankkeessa mukana, kun toimintamme tavoitteena on tukea lastensuojelutyötä. Olemme 60-vuotisen historiamme aikana keränneet lastensuojelujärjestöille yli 70 miljoonaa euroa. Lisäksi tämä on mitä mainioin tapa juhlistaa Linnanmäen kesäkauden viimeistä aukioloviikonloppua”, Neuman sanoo.

Ensimmäistä kertaa järjestetty Rock-Lada -kiertue starttasi kesäkuussa Helsingin Narinkkatorilta. Huutokaupattuja Ladoja kertyi yhteensä kahdeksan ja idän ihmeet saivat uuden upean ulko-asun rock-artistien innoittamana. Kynäruiskutaiteilija Tarmo ”TareBrush” Kaikkonen ja Teemu ”Flegmaatikkojen Tiedemies” Koskenoja tuunasivat muun muassa Chisu-, Negative-, Eppu Normaali- ja Petri Nygård -aiheiset ajoneuvot.

Kesän aikana Rock-Ladat huristelivat ympäri Suomea rock-festivaaleilla. Ladojen letka nähtiin muun muassa Kotkassa, Kokkolassa ja Jyväskylässä. Kiertueella mukana kulkenut räppäri Paleface on työskennellyt huostaan otettujen nuorten parissa ja myös mielenterveystyö on artistin sydäntä lähellä.

"Lähdin hankkeeseen mukaan siksi, että halusin antaa jotain takaisin. Heikompiosaisten asia on tärkeä ja nyky-yhteiskunnassa tämän tyyppisten hyväntekeväisyyshankkeiden tarve on entistä suurempi. Minulla on valtava arvostus hoito- ja mielenterveysalalla työskenteleviä ihmisiä kohtaan”, Paleface sanoo.

Linnanmäki Rock-Lada -ohjelma perjantaina 10.9.2010

16.00-18.00 Heta Hyttinen kuuluttaa tapahtumaa, Taikuri Max Fredrikson yleisön joukossa. Ladat yleisön nähtävillä.
18.00 Avaussanat - Pekka Sauri, Mukana olevat liitot esittäytyvät, puhujina mm. Suomen Mielenterveysseuran järjestöjohtaja Sinikka Kaakkuriniemi.
18.10 Aira Samulin haastattelu - Pekka Sauri
18.20 Esiintyjä: Laura Närhi
18.40 Ensimmäisten Ladojen luovutus
19.00 Esiintyjä: Paleface
19.15 Loppujen Ladojen luovutus
19.30 Loppusanat - Pekka Sauri

Tilaisuudessa mukana myös Lada-kiertueen kummi Aira Samulin, sekä Raptorin pojat ja Vesa Keskinen.

Jatkobileet klo 20.00-21.00 Linnanmäen kahvila-ravintola Jarrumiehessä.

Linnanmäki avoinna 10.9. klo 16.00-21.00 ja 11.-12.9. klo 13.00-22.00. Valokarnevaali huvipuistossa alkaa 8.10.2010.

http://www.eiransirkus.fi/rocklada/

www.linnanmäki.fi

Haastattelupyynnöt: Henrietta Malmari, viestintätoimisto SEK Public, p. 040 575 5646, henrietta.malmari@sekpublic.fi

Lisätietoja:
Rafik Neuman
Linnanmäen kehitysjohtaja
p. 050 589 7361

Rock-Lada kiertueella yhteistyössä: Mielenterveyden keskusliitto ry, Suomen Mielenterveysseura ry, Elämäntapaliitto ry (Savuton Sohva Sakille -kampanja), Lasten Päivän Säätiö, Markkinointitoimisto Tilanne Oy, Rock’n Roll Circus

Lasten Päivän Säätiön toiminnan tarkoituksena on kerätä varoja lastensuojelutyöhön. Tämän
toteuttamiseksi säätiö ylläpitää ja kehittää Linnanmäen huvipuist
oa.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit