SEK hakee kasvua viestinnästä

Report this content

SEK vahvistaa viestinnän asiantuntijatiimiä uudella vetäjällä. Head of Communications Tiina Hosiokoski aloittaa SEKissä 19.2. tehtävänään kasvattaa yhtiön viestinnän palveluja kiinnostavassa markkinatilanteessa.

SEKin uusi Head of Communications Tiina Hosiokoski siirtyy tehtävään viestintätoimisto Kaiku Helsingistä, jossa hän on toiminut asiakkuusjohtajana ja vastannut yrityksen myynnistä sekä markkinoinnista. SEKissä Tiina Hosiokoski vastaa yhtiön viestintäpalveluista ja niiden kehittämisestä. Hänellä on laaja kokemus viestinnän asiakastyöstä sekä strategisesta konsultoinnista noin 15 vuoden ajalta.

”Viestintä on yhä keskeisemmässä roolissa paitsi organisaatioiden tuloksellisessa toiminnassa, myös koko asiakaskokemuksen rakentumisessa. Yhtenäinen brändimielikuva muodostuu lukuisista erilaisista osa-alueista, jotka viestintä liimaa yhteen ja nostaa esiin”, Hosiokoski sanoo.

SEK aikoo kasvattaa viestinnän osuutta yhtiön palvelukokonaisuudessa ja tuoda viestinnän entistä keskeisempään rooliin asiakkuuksissa. 

”Näemme viestinnässä ja alan markkinatilanteessa paljon potentiaalia ja haimme osaavan tiimimme vetäjäksi kovaa kasvun tekijää. Energinen ja tuloshakuinen Tiina täydentää tiimiä myös vahvalla strategisella kokemuksellaan”, SEKin toimitusjohtaja Jaakko Rantala sanoo.

Hosiokoski näkee SEKissä kiinnostavia kehittymisen mahdollisuuksia pitkän linjan ammattilaiselle.

”SEK on poikkeuksellisen laaja-alaisen osaamisen talo, joka tarjoaa asiakkailleen täydellisen markkinoinnin ja viestinnän palvelupaletin. Myös SEKin brändi ja tarina ovat kiehtovia ja ainutlaatuisia alalla”, Tiina Hosiokoski taustoittaa liittymistään SEKin luovien osaajien joukkoon.

Lisätietoja:
Jaakko Rantala, toimitusjohtaja
Puh. 040 085 4443, jaakko.rantala@sek.fi 
Oy SEK Ab

Tiina Hosiokoski, Head of Communications (19.2.2018 alkaen)
Puh. 045 130 4831

SEK on Suomen johtava luovan markkinoinnin ja viestinnän kansainvälinen toimisto. SEKin yli 100 markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijaa työskentelevät monialaisten brändien, yritysten ja yhteisöjen parissa kasvattaen asiakkuuksien arvoa. Vuonna 1935 perustettu SEK on osa perheomisteista Salomaa Groupia ja kuuluu kansainväliseen WPP-verkostoon. www.sek.fi  

Multimedia

Multimedia