Stonesoftin tulos odotetun mukainen

Report this content

Helsinki 22. lokakuuta 2010Yritysten tiedonkulun ja liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseen erikoistuneen Stonesoft Oyj:n vuoden 2010 kolmannen vuosineljänneksen liiketulos oli aiemmin ilmoitetun mukainen, -0,6 miljoonaa euroa. Laskua edellisvuoden vastaavaan jaksoon oli -1,1 miljoonaa euroa. Yhtiön kokonaisliikevaihto oli 5,6 miljoonaa euroa ja tuotemyynti 2,9 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi edelleen kokonaisliikevaihdon kasvavan edellisvuoden tasosta, mutta tekevänsä tappiollisen tuloksen koko vuoden osalta.

”Tuotemyyntimme kehittyi arviomme mukaisesti, mutta useat asiakkaat odotetusti edelleen lykkäsivät isoja investointipäätöksiään”, Stonesoftin toimitusjohtaja Ilkka Hiidenheimo sanoo.”Tietoliikenneverkkojen toimivuuden ja palveluiden saatavuuden merkitys kuitenkin kasvaa koko ajan ja uskon, että tämä kehityssuunta tulee osaltaan vahvistamaan Stonesoftin asemaa.”

Katsauskauden aikana Stonesoft julkisti laajennetun version StoneGate MobileID-tunnistautumisratkaisustaan, sekä uusia modulaarisia tietoturvalaitteita. Lisäksi yhtiö ilmoitti strategisesta yhteistyöstä yhdysvaltalaisen palveluntarjoajan Accuvantin kanssa, ja saaneensa arvostetun FSTEK-sertifioinnin, joka mahdollistaa StoneGate-ratkaisujen käytön kriittisten tietojärjestelmien suojaamiseen Venäjällä.

Katsauskauden jälkeen Stonesoft ilmoitti löytäneensä uuden merkittävän tietoturvauhkakategorian, niin kutsutut kehittyneet evaasiotekniikat, jotka mahdollistavat tunkeutumisen organisaatioiden tietojärjestelmiin. Yhtiö tulee julkistamaan aiheesta jatkuvasti lisää tietoa sen mukaan, kun tutkimustyössä mukana olevien kumppaneiden kanssa tehtävän yhteistyön puitteissa on mahdollista. Tietoa myös päivitetään osoitteeseen www.antievasion.com.

Pörssitiedote kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa http://www.stonesoft.com/en/investor_relations/sijoittajat/taloudelliset_raportit/#Osavuosikatsaukset

Lisätietoja:

Ilkka Hiidenheimo, toimitusjohtaja
Stonesoft Oyj
Puh.  (09) 476 711
Sähköposti: ilkka.hiidenheimo@stonesoft.com

Stonesoft Oyj

Stonesoft Oyj (NASDAQ OMX: SFTIV) on innovatiivinen integroitujen verkkotietoturvaratkaisujen toimittaja, joka on keskittynyt hajautettujen organisaatioiden tiedonkulun turvaamiseen. Asiakkaidemme liiketoiminta edellyttää vaativaa verkkoturvallisuutta ja sovellusten luotettavaa saatavuutta.

StoneGate(TM) on tietoturvaratkaisu, jossa yhdistyvät palomuuri, VPN, IPS (tunkeutumisen havainnointi- ja estojärjestelmä) sekä turvallisen etäkäytön mahdollistava SSL VPN. Ratkaisu yhdistää verkkotietoturvan, jatkuvan saatavuuden sekä palkitun kuormantasausteknologian yhtenäiseksi, keskitetysti hallittavaksi järjestelmäksi. StoneGate-tietoturvaratkaisu tarjoaa alhaiset käyttökustannukset, erinomaisen suorituskyvyn ja tehostaa verkko-investointien tuottavuutta. Virtuaalinen StoneGate-tietoturvaratkaisu suojaa verkkoa ja takaa liiketoiminnan jatkuvuuden sekä virtuaali- että fyysisessä ympäristössä.

StoneGate Management Center -hallinnan avulla StoneGate-palomuuria, VPN-, IPS-, sekä SSL VPN -ratkaisua voidaan hallita keskitetysti. StoneGate-palomuuri ja hyökkäyksen havainnointi- ja estojärjestelmä toimivat saumattomasti yhdessä muodostaen koko yritysverkon kattavan kehittyneen kerroksellisen puolustuksen. StoneGate SSL VPN tarjoaa tehokkaan suojan mobiili- ja etäkäytön tarpeisiin.

Vuonna 1990 perustettu Stonesoft Oyj on maailmanlaajuisesti toimiva yhtiö, jonka pääkonttori on Helsingissä ja Amerikan alueen pääkonttori Atlantassa, Georgiassa. Lisätietoa osoitteesta www.stonesoft.com ja http://stoneblog.stonesoft.com/.

Avainsanat:

Liitteet & linkit