Tutkimus: Suomalaiset entistä halukkaampia kierrättämään

Report this content

Viime syksynä tehdyn tutkimuksen mukaan 94 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kierrättämään kestokulutustavaroita. Tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että turhan tavaran varastoiminen ja kuljetusongelmat estävät kierrätysmyönteisyyden muuttumista teoiksi.

Kierrätystä selvittäneessä tutkimuksessa oli neljä kohderyhmää: kierrätyskeskusten edustajat, nykyiset ja potentiaaliset kierrättäjät sekä jätehuoltoyhtiöiden asiakaspalvelijat. Tutkimuksen teetti Kierrätysverkko Oy syksyllä 2011. Siinä selvitettiin, miten nykyinen kestokulutustavaroiden kierrätys toimii ja mitä ongelmakohtia kierrätyksessä on.  Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina, lomakekyselyinä ja internet-paneelina.

Potentiaalinen myyjä ja ostaja eivät kohtaa

Suomalaisten kierrätysmyönteisyys on kasvanut, sillä Euroopan komission tutkimuksessa alkuvuodesta 2011 se oli 86 prosenttia. Suuresta kiinnostuksesta huolimatta yli puolet jättää kierrättämättä tai kierrättää vain harvoin kotona olevia ylimääräisiä tavaroita. Suurin osa kierrättämättömästä tavarasta varastoidaan, jolloin se ei päädy potentiaalisten ostajien ulottuville.

Kierrätetyn tavaran ostointoa suomalaisilta kuitenkin löytyy: selvä enemmistö on kiinnostunut ostamaan kierrätettyjä tuotteita. Jo lähes puolet suomalaisista harkitsee tavaran hankkimista kierrätettynä joko aina tai lähes aina. Tutkimus osoittaa, että samaan aikaan kun yli puolet suomalaisista hamstraa tavaroita kotiinsa, vielä suurempi osa olisi valmis ostamaan käytettyjä tavaroita – mikäli niitä vain olisi saatavilla.

Etäisyydet ja kuljetus esteenä kierrättämiselle

Sekä tavarasta luopujat että niiden ostajat pitävät ensisijaisena kierrätyskanavana kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja. Suomalaisten korkean kierrätyskiinnostuksen muuttumista kierrätysaktiivisuudeksi estävät tutkimuksen mukaan ensisijaisesti tavaroiden kuljetuksen vaikeus ja etäisyydet. Kuljetuspalvelua pidetään tärkeimpänä kierrätystä helpottavana tekijänä.

Kuljetusongelmat vähentävät tavaroiden kiertoa kierrätyskeskuksissa. Niissä kärsitään tilojen ahtaudesta eikä kaikkia hyväkuntoisiakaan tavaroita pystytä ottamaan vastaan. Kierrätyskeskusten omien arvioiden mukaan myös nettipalvelu parantaisi kiertoa. Sen avulla asiakkaat saisivat tietoa tarjolla olevista tavaroista.

Kierrätysprosessi jouhevammaksi tulevaisuudessa

Tutkimustulokset antoivat monipuolisen kuvan siitä, mitä kierrätysalan eri toimijat sekä asiakkaat odottavat ja toivovat tulevaisuuden kierrätysprosessilta.

“Tutkimus vahvisti tarpeen tuoda kierrätysprosessi nykypäivään ja uudistaa alan toimintamalleja. Tavoitteemme on yhdistää paikalliset kierrätyskeskukset valtakunnalliseksi verkostoksi. Aluksi julkistamme käytetyn tavaran verkkojulkaisualustan, ja myöhemmin siihen liittyvän kuljetus- ja logistiikkapalvelun. Ideaa on tarkoitus monistaa myös muille toimialoille. Olemme pilotoineet asiaa viime syksystä alkaen”, Kierrätysverkko Oy:n toimitusjohtaja Harri Välimäki sanoo.

Lisätietoja: Harri Välimäki, toimitusjohtaja, Kierrätysverkko Oy, puh. 0400 974 720

Kierrätysverkko Oy on yhteiskunnallinen yritys, jonka ensisijaisina tavoitteina on työllistää ihmisiä kierrätystoiminnan kautta sekä muuttaa maailmaa ekologisemmaksi.