Ylioppilaskunnan Laulajat kiertueelle Britanniaan

Report this content

Kantaesityskonsertissa kuullaan uutta Einojuhani Rautavaaralta ja Tarik O’Reganilta

Maamme maineikkain mieskuoro Ylioppilaskunnan Laulajat lähtee marraskuun puolessa välissä merkittävälle kiertueelle Englantiin ja Skotlantiin. YL esiintyy yhdessä BBC Scottish Symphony Orchestran ja kapellimestari Osmo Vänskän kanssa Glasgowssa ja Birminghamissa. Orkesterikonserttien ohjelmassa kuullaan Sibeliuksen Kullervo-sinfonia.

Kiertueen kohokohta on a cappella -kantaesityskonsertti Lontoossa 18. marraskuuta. Lontoon konsertissa saavat maailmanensi-iltansa englantilaisen Tarik O'Reganin YL:lle säveltämä "Lamentation" sekä Einojuhani Rautavaaran YL:lle omistama sarja "Neljä laulua Aleksis Kiven runoihin".

YL on aina huolehtinut uuden mieskuoromusiikin tilaamisesta, esittämisestä ja tallentamisesta. Einojuhani Rautavaara on eräs eniten teoksiaan YL:lle omistanut suomalainen nykysäveltäjä.

- Yhteistyön jatkumista selittää muun muassa taiteilijalaatu: Niin Rautavaaran sävelkieltä, YL:n sointia kuin tässä yhteydessä myös Aleksis Kiven lyriikkaa yhdistää voimakas tunne suomalaisuuden alkuhämärän läsnäolosta. Tarik O’Regan puolestaan on yksi kiinnostavimpia nuoria brittisäveltäjiä, YL:n johtaja Matti Hyökki kertoo.

Ylioppilaskunnan Laulajat on mieskuorotaiteen suomalainen edelläkävijä. Vuonna 1883 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettu YL on Suomen vanhin suomenkielinen kuoro, jonka toiminta jatkuu tänäkin päivänä jatkuvasti uutta etsien. Kuoron ansiokas kulttuuritoiminta, pitkä konserttihistoria, useat kiertueet ulkomailla ja lukuisat arvostelumenestystä saaneet levytykset ovat luoneet sille aseman yhtenä maailman merkittävimmistä mieskuoroista.

Ylioppilaskunnan Laulajia johtaa musiikin tohtori Matti Hyökki. Solistina kiertueella kuullaan tenori Tuomas Katajalaa, pianistina kiertueella toimii Ville Matveinen.

Lisätietoja:

YL:n johtaja
Matti Hyökki
Puh. 040 515 1175

YL:n tiedottaja
Mika Mäkinen
Puh. 050 555 3425

Lisätietoja kuorosta ja painokelpoisia kuvia saatavilla: www.yl.fi/lehdisto.php