Neutral tuo laajan valikoiman tuotteita hajusteyliherkkyyksistä ja herkästä ihosta kärsivien tarpeisiin

Report this content

Hajusteettomien kodinhoidon ja henkilökohtaisen hygienian tuotteiden pohjoismainen markkinajohtaja Neutral on vihdoin saatavilla Suomessa syksyllä 2011. Allergia- ja Astmaliiton kanssa yhteistyössä kehitetty tuoteperhe tuo apua yliherkkyyksistä kärsivien ja herkkäihoisten arkeen. Hajusteettomuus ja ihoystävällisyys puhuttelevat erityisesti Suomessa, jossa ollaan huolestuneempia allergioista kuin muissa Euroopan maissa*. Esimerkiksi hajusteyliherkkyyttä on selvästi aiempaa enemmän.

Kansainvälistäkin mielenkiintoa herättäneen Kansallisen Allergiaohjelman (2008-2018) tavoitteena on tuoda uutta ajankohtaista tietoa allergioista sekä niiden hoidosta niin terveysalan ammattilaisille kuin kuluttajillekin. Yksi merkittävimmistä haasteista on vanhojen myyttien murtaminen ja uuden tiedon juurruttaminen:

"Suomalaiset ovat hyvin allergista kansaa. Uudet tutkimukset tukevat näkemystä monimuotoisen ympäristön ja tasapainoisen arjen suotuisista vaikutuksista hyvinvoinnille. Hyvä arki syntyy kohtuudesta. Esimerkiksi hajusteettomat ja laadukkaat perustuotteet arjessa poistavat turhaa elimistöön kohdistuvaa ärsytystä. Oleellista ovat pienet päivittäiset valinnat, ei elinympäristön ehdoton rajoittaminen," kertoo Allergiaohjelman väestöviestintähanketta luotsaava Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista.

Kattava tuoteperhe hajusteita ja ihoärsytystä välttäville

Neutral-tuoteperheeseen kuuluu laaja valikoima korkealaatuisia kodinhoidon ja henkilökohtaisen hygienian tuotteita. Yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa kehitetyt tuotteet sopivat erityisesti herkkäihoisille ja allergikoille. Tuotteet on kehitetty sekä ihmistä että luontoa kunnioittaen: useimmille Neutral-tuotteille on myönnetty Pohjoismaiden virallinen Joutsenmerkki-ympäristösertifikaatti. 

Hajusteettomia tuotteita arvostetaan erityisesti pyykinpesussa*. Neutral-tuoteperhe sisältää valko- ja kirjopyykinpesuaineen niin pesujauheena kuin nestemäisenäkin vaihtoehtona. Kodinhoidon valikoimaa täydentävät huuhteluaine sekä käsitiskiaine. Tuotteet ovat hajusteettomia, eivätkä sisällä väriaineita.

Neutral-tuoteperhe sisältää henkilökohtaisen hygienian tuotteita niille, jotka välttävät hajusteita. Niissä ei myöskään ole ihoärsytykselle altistavia väriaineita ja parabeeneja. Kahdeksan tuotteen sarja sisältää aikuisten- ja lasten suihkusaippuan, nestesaippuan, shampoon, hilseshampoon, hoitoaineen sekä deodorantin. 

Neutral Pyykinpesujauhe White, 900 g / 1,79 kg, suositushinnat vähittäiskaupassa 4,83 € / 7,02 €

Neutral Pyykinpesujauhe Color, 900 g / 1,79 kg suositushinnat vähittäiskaupassa 4,83 € / 7,02 €

Neutral Pyykinpesuneste White, 1 l, suositushinta vähittäiskaupassa 4,35 €

Neutral Pyykinpesuneste Color, 1 l, suositushinta vähittäiskaupassa 4,35 €

Neutral Huuhteluaine 750 g, suositushinta vähittäiskaupassa 2,70 €

Neutral Käsitiskiaine, 500 ml, suositushinta vähittäiskaupassa 1,99 €

Neutral Suihkusaippua, 250 ml / 400 ml , suositushinta vähittäiskaupassa 3,63 € / 6,66 €

Neutral Kids Suihkusaippua, 250 ml, suositushinta vähittäiskaupassa 3,63 €

Neutral Nestesaippua, 300 ml, suositushinta vähittäiskaupassa 2,19 €

Neutral Shampoo, 250 ml, suositushinta vähittäiskaupassa 3,63 €

Neutral Hilseshampoo, 250 ml, suositushinta vähittäiskaupassa 3,63 €

Neutral Hoitoaine, 260 ml, suositushinta vähittäiskaupassa 3,63 €

Neutral Deodorantti Roll-On, 50 ml, suositushinta vähittäiskaupassa 3,29 €

Lähteet:

* TNS Research International (2011), Allergy Pyramid Segmentation, Finland Report

Lisätiedot Neutral-tuotteista:

Tanja Peltoniemi, Nordic Brand Manager / Unilever Finland Oy

Puh: 040 546 6619

Sähköposti: tanja.peltoniemi@unilever.com

Tuotekuvat ovat saatavilla maksuttomasti kuvapankista: www.opv-media.com (käyttäjätunnus: unilever, salasana: SFPictures)

Allergiatunnus on tärkeä osa Allergia- ja Astmaliitto ry:n edunvalvontaa, jonka tarkoituksena on varmistaa markkinoille allergianäkökulman sisältäviä tuotteita ja palveluita, jotka soveltuvat  allergiaa ja astmaa sairastaville. Allergiatunnus on puolueettomasti tutkituille ja turvallisiksi todetuille tuotteille myönnetty luotettavuuden osoitus. Tunnus kertoo tuotteesta, joka täyttää tarkat tuotekohtaiset vaatimukset eikä sisällä hajusteita tai muita yleisesti ärsyttäviä tai herkistäviä aineita. 

Joutsenmerkki on Pohjoismaiden virallinen ympäristömerkki. Merkki opastaa kuluttajia valitsemaan ympäristön kannalta parempia tuotteita ja kannustaa valmistajia huomioimaan kestävän kehityksen omassa toiminnassaan. Joutsenmerkki huomioi eri ympäristövaikutukset hyvin monipuolisesti tuotteen tai palvelun koko elinkaaren ajalta. Tällaisia vaikutuksia ovat mm. ilmaston lämpeneminen, vesistöjen rehevöityminen ja ympäristön kemikalisoituminen. Joutsenmerkin vaatimukset ovat tuoteryhmäkohtaisia, ja vain ympäristön kannalta parhaat tuotteet voivat ne läpäistä. Ympäristömerkintä on yrityksille vapaaehtoinen, ja se on myönnetty tuotteille jo yli 60 tuoteryhmässä.