SM-liigalle ennätysstartti URHOtv:llä

Report this content

Viime viikolla alkanut jääkiekon SM-liiga houkutteli URHOtv:n kanavien ääreen ennätysmäärän suomalaisia urheilufaneja. Kauden 2011–2012 ensimmäisellä kierroksella URHO Play WebTV -palvelussa oli saman verran katsojia kuin edellisellä kaudella Playoffs-vaiheessa. URHOtv:n verkossa katsottavan sisällön määrä kasvaa koko ajan, ja palvelu on saanut erityiskiitosta sen tarjoamasta mahdollisuudesta seurata oman joukkueen otteluita suorassa lähetyksessä.

"Odotimme kaikkien aikojen kautta ja silti omat odotuksemme ylittyivät. Pelkästään avausviikonloppu toi meille tuhdin nipun täysin uusia asiakkaita. Suomalaisen jääkiekon vetovoima on valtava, eikä täyttä kasvupotentiaalia ole vielä edes saavutettu”, kertoo URHOtv:n sisältöjohtaja Markku Korhonen.

URHOtv:n odotukset alkaneelle kaudelle ovat suuret. Kahdet kotikisat MM-kiekossa ja viime keväänä voitettu maailmanmestaruus ovat osaltaan lisänneet kiinnostusta lajiin ja tuoneet nuoret tähdet vanhojen legendojen rinnalle. Liigakiekon suosion kasvu on näkynyt viime vuosina jäähallien katsojamäärissä, ja alati kasvava monipuolinen televisiotarjonta tukee omalta osaltaan lisääntynyttä kiinnostusta lajia kohtaan.


"Jääkiekon SM-liiga on erittäin tyytyväinen URHOtv:n aikaansaamaan kehitykseen: nykyinen tarjonta tv:ssä ja verkossa antaa mahdollisuuden seurata SM-liigaa erittäin kattavasti ja itselle parhaiten sopivalla tavalla. Kehitys on ollut ripeää. Vielä muutama vuosi sitten tarjonta sisälsi vain muutaman pelin viikossa. Samalla URHOtv on avannut uusia mahdollisuuksia niin liigalle kuin seuroillekin laajentaa ja kehittää asiakaspohjaansa yhä monipuolisemman jakelun avulla”, SM-liigan yhteysjohtaja Jarmo Koskinen kommentoi.


”URHOtv on osoittanut voittavansa haasteet, ja yhteistyö SM-liigan kanssa antaa URHOtv:lle merkittävän kasvupotentiaalin tulevina jääkiekontäyteisinä vuosina”, Koskinen jatkaa.

Lisätietoja:

Jarmo Koskinen, yhteysjohtaja, SM-liiga, 040 527 8116, jarmo.koskinen@sm-liiga.fi


Markku Korhonen, sisältöjohtaja, URHOtv, 050 552 1180, markku.korhonen@urho

URHOtv on huippu-urheilulajeihin panostava premium maksu-tv -kanava. URHOtv:tä voi katsoa valtakunnallisesti antenni-, kaapeli-, satelliitti- ja iptv-verkkon sekä URHO Play WebTV -palvelun välityksellä. URHOtv:tä myyvät kaikki merkittävät antenni-, kaapeli- ja satelliittioperaattorit. Lisätietoja osoitteessa www.urhotv.fi.