Avecran junapalveluhenkilökunta saa varavastaavanlisän

Report this content

Palvelualojen ammattiliitto PAM pääsi sopimukseen Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa:n kanssa Avecra Oy:n junapalveluhenkilökuntaa koskevasta työehtosopimuksesta. Uusi sopimus tulee voimaan 1.2.2010 ja on voimassa 30.4.2011 saakka.

Sopimukseen päästiin vielä vanhan sopimuksen voimassa ollessa, joka olisi päättynyt vasta 31.3.2010. Sopimuksen sisällöstä oli käyty osapuolten kanssa pitempään neuvotteluja ja oli järkevää tehdä sopimus nyt, kun muutoksista oli päästy yhteisymmärrykseen. Tässä yhteydessä ei vielä sovittu palkankorotuksista vaan ne sovitaan majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä myöhemmin keväällä. Uuden työehtosopimuksen merkittävin parannus on uusi varavastaavanlisä, jonka työntekijä saa niiltä tunneilta, kun hän on alkoholimyynnistä vastuullisena. Lisän suuruus on 0,35 €/tunti, joka on noin 3,4 prosentin korotus vastuullisilta tunneilta. Uuden sopimuksen myötä kaikki osa-aikatyöntekijät pääsevät Z-päiväjärjestelmän piiriin ja lyhennys toteutetaan tunteina. Lisäksi sovittiin työajan tasoittumisjärjestelmää koskevan kokeilun vakinaistamisesta. Tämä merkitsee, että kolmiviikkoisjakson työaika voi olla enintään 124 tuntia ja X-vapaita voidaan rajoitetusti siirtää tasoittumiskauden aikana. Samalla aiemmin käytössä ollut paikallinen erä poistuu, joka oli käytetty esimerkiksi työkenkiin. Lisätietoja: Raimo Hoikkala, sopimussihteeri, puh 050 360 5927 Sirpa Leppäkangas, sopimussihteeri, puh. 050 382 6759

Liitteet & linkit