Kaupan alan ammattitaidon arvostus on huomioitava työntekijöiden palkkauksessa

Report this content

Alueosuuskauppojen kaupan alan pääluottamusmiehet kokoontuivat Petäys Resortissa. Paikalla oli 13 pääluottamusmiestä, jotka edustajat yhteensä lähes 20 000 työntekijää.

Ammatillinen erikoisosaaminen on lisääntynyt niin kaupan sektorilla kuin muillakin palvelualoilla. Alueosuuskauppojen työntekijät ovat ilmaisseet huolensa siitä, että työn vaativuus ja palkkaus eivät tänä päivänä kohtaa.

Kaupan alalle on tullut muutosten mukana uusia työnkuvia. Näihin muutoksiin PAMin ja Kaupan liiton muodostaman palkkaustyöryhmän tulisi erityisesti kiinnittää huomioita. Yksi ammattiryhmistä, jossa ammatillisen arvostuksen puute erityisesti näkyy, on S-Pankeissa työskentelevät työntekijät. Heidän työnkuvansa on S-Pankin perustamisen jälkeen, viimeisten vuosien aikana muuttunut paljon ja tulee varmasti muuttumaan tulevaisuudessakin.

Työsuhteiden erilaisten muotojen lisääntyminen tuo mukanaan uusia haasteita, samoin kuin työelämän, perheen ja vapaa-ajan yhdistäminen. Kansainvälistymisen myötä kielitaito on noussut erityisen merkittäväksi työvälineeksi asiakaspalvelutilanteissa.

Yksi alueosuuskauppojen arvoista on jo yli vuosisadan ollut - ja tulee olemaan jatkossakin - etujen ja palvelujen tuottaminen asiakasomistajilleen. Haluamme, että näihin arvoihin luetaan myös ammattilaisille työntekijöille kuuluva työpanoksen mukainen arvostus. Työtä tulee saada tehdä kokoaikaisessa työsuhteessa, ja siitä pitää maksaa työn vaativuuden mukainen palkka.

Lisätietoa:

pääluottamusmies Harry Vainio

p. 050 68 713

pääluottamusmies Sari Majuri

p. 050 388 4950