PAM päätti kiinteistöpalvelualan lakosta ja ylityökiellosta

Report this content

Kiinteistöpalvelualan palkoista on käyty neuvotteluja koko syksy. Palvelualojen ammattiliitto PAM katkaisi neuvottelut eilen maanantaina, koska työnantajat olivat haluttomia tekemään raamiratkaisun mukaista sopimusta. PAMin hallitus päätti keskiviikkona 23.11. alkavasta lakosta ja tänään 8.11. klo 12.00 alkavasta ylityökiellosta.

Neuvottelujen katkeaminen johtui monista raamiratkaisun soveltamiseen sekä palkkausjärjestelmän kehittämiseen ja aikaisemmin sovitun ansiokehitysohjelman toteuttamiseen liittyvistä ongelmista. Erityistä hankaluutta tuotti kertaerästä sopiminen.
 
- Neuvotteluissa tulimme siihen pisteeseen, ettei muita vaihtoehtoja ollut kuin katkaista neuvottelut ja päättää työtaistelusta. Toivomme työnantajien neuvotteluhalukkuuden kasvavan viimeistään valtakunnansovittelijan johdolla jatkuvissa neuvotteluissa, toteaa PAMin 1.varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo tilanteesta.
 
Työnantajat ovat väittäneet, ettei alan yrityksillä ole varaa maksaa kertakorvausta yhdessä erässä. Ylitalo pitää väittämää kummallisena, kun alan suurimmista yrityksistä esimerkiksi ISS Palveluiden liikevoitto kasvoi viime vuonna 7,8 prosenttia.
 
- Olemme tarjonneet työnantajille vaihtoehtoja, joista mikään ei ole heille kelvannut. Työnantajien neuvotteluhaluttomuudesta emme voi päätellä muuta kuin sen, etteivät he arvosta siivoojien ja kiinteistönhoitajien työtä. Tähän aliarvostukseen alan työntekijät ovat reagoineet jo usealla paikkakunnalla ulosmarssein ja työnseisauksin, toteaa Ylitalo.
 
PAMin hallitus päätti aloittaa rajatun lakon, joka alkaa keskiviikkona 23.11. klo 6.00 ja päättyy perjantaina 25.11. klo 6.00. Lakonpiirissä on noin 25 000 työntekijää seuraavista kohteista:
 
- ISS Palvelut Oy
- SOL Palvelut Oy
- Lassila & Tikanoja Oy
- N-Clean Oy
- RTK-Palvelu Oy
- Coor Service Management LP Oy
- HH-Kiinteistöpalvelut Oy
- Servisole Oy Siivouspalvelu
- Akseli Kiinteistöpalvelut Oy
- Lännen Kiinteistöpalvelu Oy
- Matinkylän Huolto Oy
- Rovanapa Oy
- Piha-Repo Oy
 
PAMin hallitus päätti myös ylityökiellosta, joka koskee kaikkia alan työntekijöitä. Ylityökielto alkaa tänään tiistaina 8.11. klo 12.00. Ylityökielto ei koske hätätyötä eikä tehtäviä, joissa se vaarantaisi yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja tai aiheuttaisi yleiselle edulle huomattavaa vahinkoa.
 
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n ja työnantajia edustavan Kiinteistöpalvelut ry:n välisen kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen piirissä on lähes 50 000 työntekijää. He työskentelevät pääasiassa siivoojina ja kiinteistönhoitajina.
 
Neuvotteluista sekä lakosta löytyy lisää tietoa PAMin verkkopalvelusta www.pam.fi.
 
Lisätietoja:
Jaana Ylitalo, 1. varapuheenjohtaja, puh. 050 588 1170
Kaarlo Julkunen, 2. varapuheenjohtaja, puh. 0500 417 187
Jyrki Sinkkonen, neuvottelupäällikkö, puh. 050 359 0769