PAMin hallitus päätti Securitas Oy:tä koskevasta lakosta ja vartiointialan ylityökiellosta

Report this content

Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus päätti tänään Securitas Oy:tä koskevasta lakosta, joka alkaa keskiviikkona 2.3. klo 12.00 ja päättyy lauantaina 5.3. klo 12.00 tai sen jälkeen työvuon päättyessä. Samalla PAMin hallitus julisti myös koko vartiointialaa koskevan ylityökiellon.

- Securitas Oy on omilla toimillaan tietoisesti vaikeuttanut vartiointialan neuvotteluja. Yritys on kuulustellut ja painostanut työnseisauksiin osallistuneita työntekijöitä ja luottamusmiehiä sekä lähettänyt työntekijöilleen viestin, jossa kehotti vaihtamaan ammattiliittoa. Tästä syystä PAMin hallitus päätti vain Securitas Oy:tä koskevasta lakosta, kertoo PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

PAM on saanut tiedon muista vartiointialan suuremmista yrityksistä, ettei niissä ole toimittu tai suunnitelmia toimia Securitas Oy:n kaltaisesti.

PAMin hallitus katsoi kokouksessaan, ettei vartiointialan neuvottelujen jatkamiselle ole edellytyksiä ja teki päätöksen neuvottelujen katkaisemisesta. Samalla hallitus julisti koko vartiointialaa koskevan ylityökiellon, joka alkaa tänään 16.2. klo 12.00.

Vartiointialan työehtosopimus päättyi tammikuun lopussa. Erimielisyydet neuvotteluissa koskevat erityisesti palkkausjärjestelmän uudistamista, josta on sovittiin valtakunnan sovittelijan johdolla jo viime vuoden keväällä.

PAMin hallitus kokoontuu seuraavan kerran käsittelemään neuvottelutilannetta tiistaina 22.2.

Lisätietoja:

Ann Selin, puheenjohtaja, puh. 0500 750 405
Jaana Ylitalo, 1. varapuheenjohtaja, puh. 050 588 1170
Kaarlo Julkunen, 2. varapuheenjohtaja, puh. 0500 417 187
Jyrki Sinkkonen, neuvottelupäällikkö, puh. 050 359 0769