PAMin ja Suomen Kaupan Liiton neuvotteluista ratkaisu

Report this content

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Suomen Kaupan Liitto pääsivät tänään tulokseen kauppojen aukioloaikoihin liittyvissä neuvotteluissa. Neuvotteluissa on sovittu yhteisistä päälinjoista liikeaikalaiksi sekä lukuisista työehtosopimusmuutoksista.

- Aukiolon lisääntyessä meille oli erittäin tärkeää varmistua siitä, että työntekijöille on aito mahdollisuus myös oman aikansa suunnitteluun, aikaan perheen parissa ja muuhun sosiaaliseen elämään. Työvuoromääräysten uudistukset ja sunnuntaivapaiden määrällinen turvaaminen ovatkin merkittäviä, samoin työaikalisien nousu. Myös väkivallan uhkaan varautumisen pelisääntöjen aikaansaamista pidän hyvin tärkeänä, toteaa PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

- Joidenkin huoli siitä, että tässä yhteydessä sunnuntain kaksinkertainen palkka poistuisi, on nyt myös pois pyyhittynä, sanoo Selin.

Neuvottelutuloksen sisältö sekä keskeisimmät työehtosopimusmuutokset luettavissa PAMin verkkosivuilta osoitteesta www.pam.fi

Lisätietoja:
Ann Selin, puheenjohtaja, puh. 0500 750 405
Timo Piiroinen, viestintäjohtaja, puh. 050 3605669

Liitteet & linkit