PAMin Kaarlo Julkunen: Kaupan hinnoissa näkyy työntekijöiden suuri vaihtuvuus

Report this content

Kuluttajille lankeaa maksettavaksi kaupan alan suuresta työntekijöiden vaihtuvuudesta aiheutuvat kulut. Turhaan, väittää Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen.

- Kaupan alalla jatkuva työntekijöiden vaihtuvuus johtuu pääosin siitä, että työntekijöille tarjotaan vain osa-aikatyötä, johon henkilö saa yleensä huonon perehdytyksen. Osa-aikatyöntekijät jäävät pääsääntöisesti myös työnantajan tarjoaman koulutuksen ulkopuolelle, toteaa Julkunen.

- Kaupan alalla pystyttäisiin parantamaan työntekijöiden työhön sitoutumista, jos työntekijöillä olisi esimerkiksi enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työvuorojen sijoitteluun tai heidän koulutukseensa ja ammatissa kehittymiseen panostettaisiin, sanoo Julkunen.

Työsuhteiden keston jatkuvasta lyhenemisestä Julkunen on huolissaan. Hän esittääkin toimenpiteitä, joilla voisi olla myös kuluttajahintoja alentavaa merkitystä.

- Kaupan alan järjestöjen ja yritysten tulisi jatkossa kantaa suurempi vastuu siitä, että työsuhteiden kestoja saataisiin merkittävästi pidennettyä, jolloin muun muassa turhista rekrytointimaksuista aiheutuvat kulut voitaisiin käyttää kuluttajahintoja alentaviin ja palveluja parantaviin toimintoihin.

Julkunen haluaisi laajemman selvityksen siitä, miten kaupan alan yritysten henkilökunnan vaihtuvuudesta aiheutuvat kulut vaikuttavat kuluttajahintoihin. Hänen mielestään myös työurakeskustelussa olisi syytä huomioida työsuhteiden kestojen vaikutukset.

PAMin Viikko 5:n –kampanjan työpaikkakäynneillä käydyissä keskusteluissa on tullut esille juuri kaupan alan henkilökunnan suuri vaihtuvuus sekä vastentahtoisen osa-aikatyön tekeminen. Kampanjaviikon aikana pamilaiset kiertävät tuhansilla palvelualojen työpaikoilla.

Kaarlo Julkunen on tänään torstaina 2.2. tapaamassa palvelualojen työntekijöitä Kuopiossa. Hän puhuu tänään myös Kuopion Liikealan eläkesaajien 30-vuotisjuhlassa.

Lisätietoja:

Kaarlo Julkunen, 2. varapuheenjohtaja, puh. 0500 417 187