PAROC FAS B – Vuoden tuote 2012 Liettuassa

Report this content

UAB Parocin pääjohtaja, Jonas Liubertas, on vastaanottanut kultamitalin Liettuan Vuoden Tuote -kilpailussa. Palkinto myönnettiin PAROC FAS B - tuotteelle. Kilpailua pidetään Liettuassa merkittävimpänä liike-elämän tapahtumana. Liettuan pääministeri, Algirdas Butkevičius, onnitteli voittajia ja jakoi palkinnot.

Vuosittain järjestettävän kilpailun ajatuksena on nostaa liettualaisten tuotteiden laatua ja kilpailukykyä sekä esitellä maan teollista tuotantoa, tuotteita ja palveluja niin paikallisille kuin kansainvälisillekin kuluttajille. Yhteensä 80 yritystä kansantalouden 15 eri alalta oli ehdokkaana Liettuan Vuoden Tuote – kilpailussa. Eri teollisuuden ja liike-elämän järjestöjen asiantuntijat arvioivat ehdolla olleet tuotteet.

Liettuan pääministeri, Algirdas Butkevičius, oli hyvillään siitä, että kilpailijoiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta ja, että tänä vuonna erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset olivat mukana kilpailussa.

Hyvillään oli myös Jonas Liubertas vastaanottaessaan palkintoa Liettuan pääministeriltä.

"Parocin tiimityöskentely on saanut hyvin miellyttävän ja ansaitun kiitoksen. Olemme parantaneet ja tulemme parantamaan tuotteitamme, jotta ne olisivat osa Liettuan rakennusalan ja tekniikan kehitystä”, hän sanoi puheessaan.

PAROC FAS B:tä on käytetty laajalti Liettuassa sen ainutlaatuisten ominaisuuksien ansiosta. Sillä on eristetty uudisrakennuksia mutta myös korjattu jo olemassa olevia rakennuksia. PAROC FAS B:tä on käytetty Liettuassa, esimerkiksi Liettuan keskustassa yhdeksän kerroksisen asuinrakennuksen (Konarskio butai) eristemateriaalina, sairaalassa Akmenėssa sekä monikerroksisissa asuinrakennuksissa Klaipėdassa.

www.paroc.com

Lisätietoja:

Audrone Endriukaityte, Viestintä- ja markkinointipäällikkö, UAB Paroc, p. +37052740026,
audrone.endriukaityte@paroc.com

Anne-Maarit Sepling, Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Paroc Group, p. 040 670 8033, anne-maarit.sepling@paroc.com

PAROC FAS B tuotetiedot lyhyesti

PAROC FAS B eristelevy on palamaton kivivillaeriste (EN ISO1182), jota erinomaisen lämmöneristyskykynsä ansiosta käytetään uusissa ja vanhoissa rakennuksissa ohutrappausjulkisivun eristykseen. Ohutrappauseristeen avulla julkisivusta tulee sileä, mikäli kantavat ulkoseinät eivät ole tasaiset. Samalla kohenee äänieristys sekä ulkoseinien paloturvallisuus. Se ei ime kosteutta eikä reagoi lämmönvaihteluihin. Ilmoitettu lämmönjohtavuus on λD0,036 W/mK (EN 13162).

Paroc on Itämeren alueen johtava energiatehokkaiden eristeratkaisujen valmistaja. Toimintamme kulmakiviä ovat asiakas- ja henkilöstölähtöisyys, jatkuva innovaatio, kannattava kasvu sekä kestävä kehitys. Paroc-tuotteita ovat rakennuseristeet, tekniset eristeet, laivaeristeet, rakennuselementit ja akustointituotteet. Tuotteet valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Liettuassa ja Puolassa sekä vuodesta 2013 eteenpäin myös Venäjällä. Myyntitoimistoja ja edustustoja on 13 maassa Euroopassa. Paroc Groupin omistaa ryhmä pankkeja ja muita institutionaalisia sijoittajia sekä vähemmistöomistajana Parocin henkilöstö. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 405 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä keskimäärin 1 990.

Multimedia

Multimedia