Heinäkuun tavaramerkki: OB Oscar Blue

Report this content

Aikaa kestävän malliston brändi on vahvaa henkistä pääomaa

Koodaustyössä koville joutuneet silmät innostivat Roope Nevalaisen etsimään ratkaisua kiusalliseen väsymysongelmaan. Hän tarttui työhön yhdessä kolmen yrittäjähenkisen opiskelukaverinsa kanssa. He löysivät markkinoilta joitakin haitallisia aallonpituuksia torjuvia sinivalolaseja, mutta eivät yhtään silmien hyvinvointia lisäävää selkeästi brändättyä näyttöpäätelasimallistoa.

– Syksyllä 2020 meille selvinnyt tilanne vaikutti kiehtovalta liikeidealta. Meillä tuntui olevan hyvä näkemys siitä, mikä tuntuisi silmille hyvältä ja olisi trendikästä sekä aikaa kestävää. Ennestään meillä oli muuta toimintaa varten perustettu CapiFund Oy.

Perusteellisen selvityksen jälkeen yrittäjät valitsivat kolme mallistoa, joista löytyy eri värejä. Logogeneraattorista ostettiin helppo ja yksinkertainen mustavalkologo, joka näkyy kaikissa tuotteissa.

Lue Oscar Bluen koko tavaramerkkitarina.

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi kesäkuun 2022 tavaramerkki on valittu kesäkuussa 2021 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tietoa PRH:sta

Toimimme yritysten ja yhteisöjen hyväksi.

Rekisteröimme yritykset, yhdistykset, säätiöt ja muut yhteisöt sekä yrityskiinnitykset ja LEI-tunnukset. Tutkimme ja myönnämme patentit ja hyödyllisyysmallit. Rekisteröimme tuotteille ja palveluille tavaramerkin sekä muotoilulle mallisuojan. Huolehdimme tilintarkastajien hyväksymisestä ja valvonnasta. Valvomme säätiöiden toimintaa ja tekijänoikeuden yhteishallinnointia.

Neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme. Tarjoamme tietoa yrityksistä, yhteisöistä ja aineettomista oikeuksista.

Olemme myös kansainvälisten PCT-patenttihakemusten uutuustutkimusviranomainen (ISA) ja patentoitavuuden esitutkimusviranomainen (IPEA).

PRH kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalaan. Neuvottelemme vuosittain ministeriön kanssa toimintamme tulostavoitteet. PRH on nettobudjetoitu virasto, mikä tarkoittaa sitä, että katamme noin 95 prosenttia menoistamme omilla palvelutuloillamme.

Lue lisää: https://www.prh.fi/fi/tietoa_prhsta.html

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit