Joulukuun tavaramerkki: Mikrobikuiskaaja

Report this content

Mikrobikuiskaaja on ammattiylpeä ja hyvinvoiva siivousalan erikoisosaaja. Sellaiseksi pääsee, kun saa koulutuksen mikrobiologiaan pohjautuvan Ownwell-siivousmenetelmän perusteisiin ja pääsee käyttämään täysin kemikaalitonta kotimaista innovaatiota.

– Puhdistusalalla ei ole tapahtunut pitkään aikaan mitään uutta. Nyt tapahtuu, toteavat yrittäjät Timo Kaarlela ja Mikko Haapsaari.

– Näemme menetelmässämme ison potentiaalin. Meillä on useita tuoteideoita ja startupina olemme ketterä, kansainvälisestikin kiinnostava innovaatioyritys. Siksi päätimme heti alussa suojata aineetonta omaisuuttamme mieluummin liikaa kuin liian vähän. Meille oli tärkeää löytää oikea kumppani IPR-asioiden hoitoon.

Mikrobikuiskaaja-sanamerkki rekisteröitiin Green Berryn tavaramerkiksi joulukuussa 2019. Sitä ennen oli rekisteröity useita verkkotunnuksia ja haettu tavaramerkin suoja OmaLähde-sanamerkille. Ownwell on suojattu EU-tavaramerkillä.

Myöhemmin on rekisteröity tavaramerkeiksi siivousmenetelmän markkinoinnissa käytettävät sanamerkit Puhtauden palomuuri ja Puhtauden supersankari. Menetelmästä on tehty myös kolme patenttihakemusta.

Lue Mikrobikuiskaajan koko tavaramerkkitarina.

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi joulukuun 2020 tavaramerkki on valittu joulukuussa 2019 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Sari Salmela
Viestintäasiantuntija
Patentti- ja rekisterihallitus
P. 029 509 5059
sari.salmela@prh.fi

Tietoa PRH:sta

Toimimme yritysten ja yhteisöjen hyväksi.

Rekisteröimme yritykset, yhdistykset, säätiöt ja muut yhteisöt sekä yrityskiinnitykset ja LEI-tunnukset. Tutkimme ja myönnämme patentit ja hyödyllisyysmallit. Rekisteröimme tuotteille ja palveluille tavaramerkin sekä muotoilulle mallisuojan. Huolehdimme tilintarkastajien hyväksymisestä ja valvonnasta. Valvomme säätiöiden toimintaa ja tekijänoikeuden yhteishallinnointia.

Neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme. Tarjoamme tietoa yrityksistä, yhteisöistä ja aineettomista oikeuksista.

Olemme myös kansainvälisten PCT-patenttihakemusten uutuustutkimusviranomainen (ISA) ja patentoitavuuden esitutkimusviranomainen (IPEA).

PRH kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalaan. Neuvottelemme vuosittain ministeriön kanssa toimintamme tulostavoitteet. PRH on nettobudjetoitu virasto, mikä tarkoittaa sitä, että katamme noin 95 prosenttia menoistamme omilla palvelutuloillamme.

Lue lisää: https://www.prh.fi/fi/tietoa_prhsta.html

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia