Kesäkuun tavaramerkki: Juustoliike Lentävä Lehmä

Report this content

Juustoliike Lentävä Lehmä syntyi 2000-luvun alussa, kun yrittäjäsisarukset Laura Mauno ja Hanne Hirvonen päättivät, että haluavat tuoda helsinkiläisten pöytään ekologisesti tuotettuja laadukkaita juustoja. Tie juustokauppiaiksi eteni pikavauhdilla, eikä nimen tai logonkaan kanssa aikailtu. Mauno itse piirsi logon yksinkertaisella piirrosohjelmalla, josta muotoina löytyi vain palloja.

Nyt reilun kahdenkymmenen vuoden työn ansiosta Lentävästä Lehmästä on muodostunut vahva brändi, jossa painottuu lähiruuan, luomun ja ekologisuuden merkitys. Mauno kertoo, että toiveena on ollut tuoda suomalaisten ruokapöytään maailman ja Suomen parhaita juustoja, joiden tuotannossa huomioidaan ekologisuus ja eläineettisyys. Lentävän Lehmän avatessa liikkeessä oli toistasataa juustoa – nyt niitä on noin 650.

Lisää näkyvyyttä entisestään brändi on saanut lisensoinnin kautta. Mauno kertoo saaneensa hyviä vinkkejä PRH:n asiakaspalvelusta tavaramerkkiluokkien valintaan ja opastusta tavaramerkin käyttöoikeuksien luovuttamisesta kumppanille. Tämän ansiosta Juustoliike Lentävä Lehmä löytyy tänä päivänä myös Espoosta.

Lue Juustoliike Lentävän Lehmän koko tavaramerkkitarina.

Kuukauden tavaramerkin valinta

Patentti- ja rekisterihallitus valitsee kerran kuukaudessa kuukauden tavaramerkin. Kuukauden tavaramerkki valitaan edellisenä vuonna kyseisen kuukauden aikana rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta. Esimerkiksi kesäkuun 2024 tavaramerkki on valittu kesäkuussa 2023 rekisteröityjen tavaramerkkien joukosta.

Valinnan tarkoituksena on esimerkkien avulla kertoa tuotteiden ja palveluiden suojaamisen hyödyistä ja tärkeydestä.

Kuukauden tavaramerkeiksi valitaan mahdollisimman erilaisia tavaramerkkejä eri tavara- ja palveluluokista. Valintaan vaikuttavat myös tavaramerkin erottuvuus muista tavaramerkeistä.

Tutustu myös muihin kiinnostaviin kuukauden tavaramerkkeihin.

Tavaramerkin hakeminen on helppoa

Mieti ensin, onko tavaramerkkisi erottamiskykyinen. Varmista sen jälkeen tietokannoista, ettei samankaltaista merkkiä tai toiminimeä ole jo rekisteröity samankaltaisille tuotteille. Määrittele vielä ne tuotteet ja palvelut, joissa merkkiä aiot käyttää. Tee lopuksi hakemus sähköisesti.

Lisätietoa ja -ohjeita tavaramerkin hakemiseen.

Tietoa PRH:sta

Toimimme yritysten ja yhteisöjen hyväksi.

Rekisteröimme yritykset, yhdistykset, säätiöt ja muut yhteisöt sekä yrityskiinnitykset ja LEI-tunnukset. Tutkimme ja myönnämme patentit ja hyödyllisyysmallit. Rekisteröimme tuotteille ja palveluille tavaramerkin sekä muotoilulle mallisuojan. Huolehdimme tilintarkastajien hyväksymisestä ja valvonnasta. Valvomme säätiöiden toimintaa ja tekijänoikeuden yhteishallinnointia.

Neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme. Tarjoamme tietoa yrityksistä, yhteisöistä ja aineettomista oikeuksista.

Olemme myös kansainvälisten PCT-patenttihakemusten uutuustutkimusviranomainen (ISA) ja patentoitavuuden esitutkimusviranomainen (IPEA).

PRH kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalaan. Neuvottelemme vuosittain ministeriön kanssa toimintamme tulostavoitteet. PRH on nettobudjetoitu virasto, mikä tarkoittaa sitä, että katamme noin 95 prosenttia menoistamme omilla palvelutuloillamme.

Lue lisää PRH:sta prh.fi-sivuilla.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit