Lakanneita yrityksiä selvästi enemmän kuin viime vuonna
Kaupparekisteriin merkittiin 8359 elinkeinotoiminnan lopettanutta yritystä tai yhtiön purkautumista tämän vuoden tammi-kesäkuussa, viime vuonna vastaavaan aikaan määrä oli 7804. Selvitystilan kautta lakkasi 730 yritystä ja konkurssimenettelyn kautta 335. Selvitystilan kautta lakanneiden määrä laski 7 prosenttia ja konkurssimenettelyn kautta lakanneiden kasvoi 31 prosenttia verrattuna viime vuoden tammi-kesäkuuhun. Lopettaneita yrityksiä oli yhteensä seitsemän prosenttia viimevuotista enemmän.
Kaupparekisteristä poistettiin osakeyhtiölain 20 luvun 4 §:n perusteella 508 osakeyhtiötä. Yleisimmin poistoperusteena on se, että yhtiö on asetettu konkurssiin, joka on rauennut varojen puutteeseen. Osakeyhtiölain perusteella poistettuja oli 1,6 prosenttia enemmän kuin alkuvuonna 2015.
Sulautumis- tai jakautumismenettelyn kautta lakkasi 599 yritystä, mikä oli 31 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Toimintansa lopetti 5235 yksityistä elinkeinonharjoittajaa ja 2110 osakeyhtiötä. Avoimista yhtiöistä ja kommandiittiosakeyhtiöistä lopetti toimintansa 895 kappaletta.
Lakanneet yritykset yritysmuodoittain tammi-kesäkuussa (kpl):
Yritysmuoto | Kpl |
Yksityinen elinkeinonharjoittaja | 5235 |
Osakeyhtiö | 2110 |
Kommandiittiyhtiö | 550 |
Avoin yhtiö | 345 |
Ulkomaisen elinkeinonharjoittajan sivuliike | 43 |
Asunto-osakeyhtiö | 38 |
Osuuskunta | 31 |
Julkinen osakeyhtiö | 4 |
Aatteellinen yhdistys | 2 |
Osuuspankki | 1 |
Yhteensä | 8359 |
Lisätietoa:
Olli Vento
Lakimies
Patentti- ja rekisterihallitus
PL 1150 (Arkadiankatu 6 A), 00101 Helsinki
puh. 029 509 5743
etunimi.sukunimi@prh.fi
www.prh.fi
Avainsanat: