PRH alkaa myöntää kansainvälisiä LEI-tunnuksia
Kansainvälinen yhteisötunnus Legal Entity Identifier (LEI) on maailmanlaajuinen tunniste, jolla rahoitusmarkkinoilla toimivat ja johdannaissopimuksia käyttävät yritykset ja yhteisöt voidaan tunnistaa yksiselitteisesti.
LEI-tunnuksia tarvitaan mm. johdannaiskauppojen raportoinnissa kauppatietorekistereihin.
Suomessa LEI-tunnukset myöntää Patentti- ja rekisterihallitus (PRH). PRH aloittaa tunnusten myöntämisen vuoden 2014 alkupuolella.
Tunnuksen voi saada
- kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja
- säätiörekisteriin merkitty säätiö
- Y-tunnuksen omaava muu yksikkö, kuten sijoitusrahasto tai julkisoikeudellinen yhteisö.
LEI-tunnusta ei myönnetä ulkomaisen elinkeinonharjoittajan suomalaiselle sivuliikkeelle.
LEI-tunnus myönnetään vuodeksi kerrallaan. Yritykselle myönnetty LEI-tunnus merkitään yritys- ja yhteisötietojärjestelmään ja se on katsottavissa YTJ-tietopalvelussa osoitteessa www.ytj.fi .
Kansainvälisten yhteisötunnusten antamista ohjaava LEIROC on myöntänyt PRH:lle tunnusten myöntämiseen tarvittavan prefiksin 7437. Kaikkien PRH:n myöntämien LEI-tunnusten neljä ensimmäistä numeroa ovat siten 7437.
Suomalainen yritys tai yhteisö voi hakea tunnusta myös jonkin muun maan rekisterinpitäjältä. Yhteisöllä ei kuitenkaan voi olla kuin yksi LEI-tunnus. Ennen tunnuksen myöntämistä rekisterinpitäjä tarkistaa, että hakijalla ei ole muualla myönnettyä toista LEI-tunnusta.
Hakemuslomake julkaistaan loppuvuonna
PRH julkaisee LEI-tunnuksen hakemuslomakkeen ja käsittelymaksutiedot verkkosivuillaan www.prh.fi lain hyväksymisen jälkeen joulukuussa 2014.
Lisätietoja:
Sakari Kauppinen, kaupparekisteripäällikkö, p. 029 509 5569
Esa Kosonen, ylitarkastaja, p. 029 509 5365
Avainsanat: