PRH määräsi Imatrankoskenparrassäätiön perimään hallituksen jäsenelle maksetut avustukset takaisin

Report this content

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on velvoittanut Imatrankoskenparrassäätiön perimään takaisin hallituksen jäsenelle säätiölain lähipiirikiellon ja huolellisuusvelvoitteen vastaisesti maksetut avustukset. Säätiö jakoi avustusta hallituksen jäsenelle 355 euron arvosta tilikaudella 2017 ja 10 000 euron arvosta tilikaudella 2018.

Säätiölain lähipiirikieltoa sovelletaan kaikkiin toimiin, joilla säätiö tuottaa joko suoraan tai välillisesti taloudellista etua lähipiiriinsä kuuluvalle. Koska säätiön hallitus ei ollut tarjonnut avustuksia säätiön kohderyhmään kuuluvien haettaviksi eikä arvioinut, täyttääkö hallituksen jäsen säätiön lähipiiriin kuuluvana säätiön yleiset avustuksen myöntämistä koskevat edellytykset, säätiö oli avustanut lähipiiriinsä kuuluvaa säätiölain vastaisesti.

PRH:n päätös ei ole lainvoimainen. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

PRH:n tehtävänä on valvoa, että säätiön toiminnassa noudatetaan säätiölakia ja säätiön sääntöjä. PRH voi, jos säätiön päätös, toimenpide tai menettely on ristiriidassa säätiölain tai säätiön sääntöjen kanssa, määrätä säätiön ryhtymään toimiin oikaisun aikaansaamiseksi tai kieltää virheellisen päätöksen täytäntöönpanon.

Säätiövalvonnan toimenpiteistä ja ratkaisuista on tietoa PRH:n verkkosivuilta.
 


Lisätietoja:

Wille Korhonen
lakimies
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH)
p. 029 509 5322
wille.korhonen@prh.fi

 

 

Tietoa PRH:sta

Toimimme yritysten ja yhteisöjen hyväksi.

Rekisteröimme yritykset, yhdistykset, säätiöt ja muut yhteisöt sekä yrityskiinnitykset ja LEI-tunnukset. Tutkimme ja myönnämme patentit ja hyödyllisyysmallit. Rekisteröimme tuotteille ja palveluille tavaramerkin sekä muotoilulle mallisuojan. Huolehdimme tilintarkastajien hyväksymisestä ja valvonnasta. Valvomme säätiöiden toimintaa ja tekijänoikeuden yhteishallinnointia.

Neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme. Tarjoamme tietoa yrityksistä, yhteisöistä ja aineettomista oikeuksista.

Olemme myös kansainvälisten PCT-patenttihakemusten uutuustutkimusviranomainen (ISA) ja patentoitavuuden esitutkimusviranomainen (IPEA).

PRH kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalaan. Neuvottelemme vuosittain ministeriön kanssa toimintamme tulostavoitteet. PRH on nettobudjetoitu virasto, mikä tarkoittaa sitä, että katamme noin 95 prosenttia menoistamme omilla palvelutuloillamme.

Lue lisää: https://www.prh.fi/fi/tietoa_prhsta.html

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia