Quality Innovation Award –laatuinnovaatiokilpailu

Report this content

Suomen Laatuyhdistyksen järjestämässä Quality Innovation Award -kilpailussa organisaatiot pääsevät vertailemaan omien innovaatioidensa tasoa ja saavat puolueettoman arvioinnin. Kilpailu kannustaa organisaatioita innovoimaan ja kehittämään toimintaansa.

Quality Innovation Award -kilpailuun osallistutaan hakemuksella, jonka ulkopuolinen arvioija arvioi. Kilpailuun voivat osallistua kaikenlaiset organisaatiot yksityisistä yrityksistä järjestöihin ja julkisiin organisaatioihin. Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa innovaation uutuusarvoa ja taloudellista arvoa. Arvioinnissa tarkastellaan paitsi organisaation innovaation arvoa, myös itse innovaatioprosessia. Ulkopuolisen arvioinnin näkökulma on organisaatioille arvokasta tietoa.

Laadulla on tekijänsä - arviointi auttaa kehittämään paremmin

”Ulkopuolisen arvioijan näkemys innovaatioprosessista on osallistuvalle organisaatiolle äärimmäisen arvokasta tietoa. Arvioinnissa kerrotaan, miksi joku toimii tai ei toimi, ja mitä organisaatio voisi parantaa”, Suomen Laatuyhdistyksen toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio kertoo.
Innovaatiot pitää myös suojata asianmukaisesti, jotta niiden hallinta ja niistä saatava taloudellinen hyöty voidaan varmistaa. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on ollut kilpailun kumppanina mukana jo useamman vuoden ajan. PRH:n pääjohtaja Antti Riivari toimii myös kilpailun tuomariston puheenjohtajana.

”Kilpailun tavoitteena on ollut sen alusta asti lisätä innovaatioiden määrää ja tasoa Suomessa. On myös tärkeää, että innovointia ei nähdä vain teknologialähtöisenä ratkaisukehityksenä vaan se tuottaa arvoa toimialasta riippumatta. PRH haluaa olla mukana kilpailussa kannustamassa kaikkia organisaatioita innovoimaan ja suojaamaan innovaationsa”, toteaa Antti Riivari.

”Organisaatioissa tehtyjen innovaatioiden huomioiminen on tärkeää. Innovaatiot ovat tärkeä osa Suomen kilpailukykyä ja ilman niitä yrityksemme kuihtuisivat. Innovaatio on osoitus jatkuvasta kehittämisestä. QIA-kilpailulla on erityisen tärkeä rooli nostaa vuoden parhaita innovaatioita esiin”, Ylä-Autio sanoo.

Kansallinen laatuinnovaatiokilpailu Quality Innovation Award (QIA)

Kilpailun kategoriat ovat potentiaaliset innovaatiot, liiketoimintainnovaatiot, julkisen sektorin innovaatiot sekä ympäristöinnovaatiot. Uutena mukana on myös kuntainnovaatioiden sarja, jossa etsitään parhaita innovaatioita Suomen kunnista ja kaupungeista. Kilpailu järjestetään jo 15. kertaa tänä vuonna. Siihen voi ilmoittautua syyskuun alkuun saakka.

Kansallisen QIA-kilpailun voittajat pääsevät mukaan kisaamaan kansainväliseen kilpailuun maailman huippumaita vastaan ja samalla vertaamaan omaa innovaatiotaan kansainvälisellä tasolla.  Kilpailussa myönnetään myös erilaisia tunnustuksia organisaatioille merkittävästä innovaatiotyöstä.

Vuoden 2022 Quality Innovation Award -kilpailun haku on nyt auki.

Palkittaville organisaatioille luovutetaan tunnustukset maailman laatupäivänä 10.11.2022 Laatuyhdistyksen järjestämässä Laatupäivä-tilaisuudessa. Tilaisuutta on mahdollisuutta seurata etänä ja sinne voi jo ilmoittautua. Tilaisuus on suomenkielinen.

 

Lisätietoa:

Minna Huomo, jäsenpalvelupäällikkö
Suomen Laatuyhdistys
p. 0400 230 756
minna.huomo@laatukeskus.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit