Earth Hour lauantaina 30.3. – Paulig mukana ilmastotalkoissa

Report this content

Maailman suurin ilmastotapahtuma Earth Hour kannustaa jälleen sammuttamaan turhat valot ilmaston puolesta. Pauligin kaikki paahtimot Suomessa osallistuvat ilmastotalkoisiin sammuttamalla lauantaina tunniksi valot klo 20.30 alkaen.

Paulig tekee vastuullisuustyötä pitkäjänteisesti ja panostaa pieniin sekä suuriin ilmastotekoihin. Pauligin paahtimot Vuosaaressa ja Porvoon Tolkkisissa sekä Paulig Kulma -kahvitalo sammuttavat ensi lauantaina valonsa tunniksi ilmaston puolesta ja paahtavat kaiken kahvinsa ympäri vuoden puhtaasti biokaasulla. Porvoon Tolkkisissa sijaitseva Robert Paulig Roastery -paahtimo hyödyntää toiminnassaan lisäksi itsetuotettua aurinkoenergiaa.

Vastuullisuustyötä läpi kahviketjun

Uusiutuvaan energiaan ja kokonaisvaltaiseen vastuullisuustyöhön panostaminen on osa Pauligin lupausta vähentää ilmastovaikutustaan 40 prosentilla vuoden 2020 loppuun mennessä (v. 2015 verrattuna). Vuoden 2019 alusta alkaen Pauligin kaikki kahvi on hankittu vastuulliseksi varmennetuista lähteistä yhtenä ensimmäisistä suurista paahtimoista maailmassa, sillä Paulig käyttää tuotteissaan vain Reilu Kauppa ja Luomu- tai UTZ-vastuullisuussertifioitua kahvia sekä vastuulliseksi varmennetuista kumppanuushankkeista ostettua kahvia. Paulig on vuosien varrella auttanut kumppanuushankkeidensa kautta yli 100 000 kahvinviljelijää ja kannustanut heitä käytännönläheisin neuvoin kestävään ja kannattavaan kahvinviljelyyn. Viljelijöitä on opastettu esimerkiksi kahvipuiden leikkaamisessa ja varjopuiden istuttamisessa, jotka suojaavat kahvipuita auringon paahteelta sekä liialta sateelta ja eroosiolta. Kumppanuushankkeissa on keskitytty myös tilan hoitamisen suunnitelmallisuuteen ja talousosaamiseen, jotta kahvinviljely olisi kannattavaa myös tuleville sukupolville.

Seuraavana askeleena on saavuttaa tavoite, jonka mukaan kaikki Pauligin kahvipakkaukset on valmistettu 100-prosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista vuoden 2025 loppuun mennessä. Tavoitetta kohti edetään määrätietoisesti. Paulig oli maailman ensimmäinen kahvialan toimija, joka otti käyttöön uusiutuvat raaka-aineet tyhjiöpakkauksiin ja tällä hetkellä Pauligin Mundo-kahvit sekä vakuumipakatut Juhla Mokka Luomu- ja kaupunkikahvit on pakattu 45-prosenttisesti kasvipohjaisista, uusiutuvista raaka-aineista valmistettuun pakkaukseen. Uusilla pakkauksilla on 10–20 prosenttia pienempi hiilijalanjälki normaaliin pakkaukseen verrattuna. Kehitystyön alla on jo myös laminaatteja, joiden hiilijalanjälki on tätäkin pienempi.

Ilmastotekoja kotikeittiössä

Paulig innostaa kahvinjuojia helppoihin ilmastotekoihin myös kotikeittiössä, jossa syntyy lähes 30 prosenttia kahvin ilmastovaikutuksista. Avainasemassa ovat erityisesti hävikin vähentäminen, sähkön säästö ja kierrätys. On hyvä muistaa, että jokaisella keitetyllä kupillisella ja pannun pohjalle jääneellä tilkalla on merkitystä, sillä tämä edustaa turhaan viljeltyä kahvia.

Kahvia tulee keittää kerralla sopiva määrä niin, ettei synny turhaa hävikkiä. Kahvinkeitintä ei myöskään kannata pitää turhaan päällä, vaan sammuttaa heti kahvin valmistuttua. Mikäli kahvia valmistaa kerralla enemmän, on kahvi hyvä kaataa termoskannuun, jossa se säilyy tuoreena puolisen tuntia. Kahvikupit ja pannu kannattaa puolestaan pestä tiskikoneessa suosien täysiä koneellisia.

Kierrätyksen osalta kahvinpurut kompostoidaan tai lajitellaan biojätteeseen. Näin keväällä ne sopivat hyvin myös esimerkiksi ruusupensaan juurelle tai vaikkapa ihon kuorintaan. Kahvipakkaukset lajitellaan puolestaan muovinkeräykseen. Vaihtoehtoisesti laminaatin voi hyödyntää askartelumateriaalina, sillä siitä syntyvät niin kestävät kauppakassit, leipäkorit kuin pannunalustatkin. Tarkemmat kahvipaketin kierrätysohjeet löytyvät tästä linkistä.

Lisätiedot:
Pirjo Hästbacka, viestintäpäällikkö, Paulig, p. 050 356 8359
Heidi Liljeblad, viestintäasiantuntija, Paulig, p. 050 919 2747
media@paulig.com, https://news.cision.com/fi/paulig 

Paulig on kansainvälinen elintarvikealan perheyritys, joka tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteista ja palveluista. Yrityksen toimialat ovat Paulig Coffee, Paulig Foods ja Paulig Snacks. Sen brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Pauligilla on 2 000 työntekijää 13 maassa ja sen liikevaihto vuonna 2017 oli 929 miljoonaa euroa.  
www.pauliggroup.com

Paulig Coffee muodostaa 38 % koko Pauligin liiketoiminnasta, ja se on Suomessa ja Baltiassa kahvien markkinajohtaja sekä Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja. Paulig tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan niin vähittäiskaupalle, Foodservice-sektorille kuin työpaikoille Paulig Professional -liiketoimintayksikön kautta. Yhtiön kahvipaahtimot sijaitsevat Vuosaaressa, Porvoossa ja Venäjän Tverissä. Pauligin paahtimoilla paahdetaan vuosittain maailman noin joka sadas kahvipapu, ja paahtimoilta valmistuu vuodessa yhteensä yli 100 miljoonaa kahvipakettia eli yli 50 miljoonaa kiloa kahvia. www.paulig.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia