Paula Vesala Paulig Presidentti-kahvin kampanjan uudeksi kasvoksi
Paulig on solminut yhteistyösopimuksen yhden Suomen musiikkimaailman kärkinimistä, Vesalan kanssa. Paula Vesalan kanssa toteutettava kampanja on jatkoa Pauligin Presidentti-kahvin viime syksyn ”Ikonit”-mainoskampanjalle, jonka tähtinä loistivat Jorma Uotinen ja Ville Valo.
Presidentti-kahvit ovat Pauligin klassikkotuoteperhe, jonka ilme ja mainonta uudistuivat viime syksynä. Presidentti-kahvin uusi maku, Ruby ilmestyi kauppoihin maaliskuun 2021 alussa ja mainoskampanja käynnistyy televisiossa ja printtimainonnassa kuun loppupuolella. Sosiaalisen median puolella uudesta tähdestä on jaettu vihjeitä aina maaliskuun alkupuolelta lähtien.
Vesala lähti kampanjaan mukaan, koska se tuntui hänestä sekä ajoituksellisesti että ajatuksellisesti hyvältä:
– Tuntui, että tämä oli oikea hetki tällaiselle kahvientusiastille. Minusta Rubyssa on hauska tulokulma: Ikonisen kahvin uudelleen päivitys. Itsekin olen tekijänä sellainen, että haistelen uusia tuulia. Lisäksi pidän Presidentti-kahvista, laulaja, lauluntekijä, näyttelijä ja käsikirjoittaja Paula Vesala kertoo.
– Otimme Vesalaan yhteyttä, koska hän tuntui olevan Presidentti Rubylle täydellisesti sopiva mainoskasvo. Vesala on valovoimainen, kiehtova monilahjakkuus, jolla on tinkimätön asenne työhönsä ja kiinnostusta myös vastuullisuusnäkökulmiin. Ruby on ikään kuin syntynyt ikoniksi, ja ansaitsee mainoskasvokseen yhden Suomen musiikkimaailman tämän hetken suurimmista nimistä, Vesalan, Pauligin kahvibrändeistä ja portfoliosta vastaava Jutta Nordblad kertoo.
Presidentti Ruby maistuu syvän punaiselta ja syvän pehmeältä kuin tango
Presidentti Ruby on saanut inspiraationsa syvän punaisesta väristä, jota kahvin maussa on lähdetty tavoittelemaan. Presidentti Ruby on 100 % arabica-kahvipavuista valmistettu luonteikas ja kiehtova kahvisekoitus. Kahvin makukärki tulee Itä-Afrikan intensiivisen makuisista, pyöreän ja makean lempeän hapokkaista kahvipavuista. Mausta on tunnistettavissa marjaisuutta ja pehmeää suklaisuutta. Jälkimaku on hienostunut ja nautinnollinen. Presidentti-tuoteperheen kaikki kahvit ovat UTZ-sertifioituja.
– Kahvikupillisesta voi maistaa Afrikan kuumana paahtavan auringon. Kahvin paahtoaste on 3, eli se on melko tummapaahtoinen, mutta tasapainoisen makuinen kahvi, Pauligin kahvikouluttaja Jori Korhonen täydentää makukuvausta.
– Jos Ruby-kahvi olisi musiikkia, se voisi olla esimerkiksi syvän pehmeää tangoa. Presidentti Ruby on todella karismaattinen tapaus kahvina, elegantti ja syvä, kuitenkin pehmeä. Se jää tästä lähtien pysyvästi minun kahvikaappiini. Ruby on minulle iltapäiväkahvi. Se sopii loistavasti tarjoiltavaksi ruoan jälkeen, Vesala kuvailee.
Viime aikoina Vesala on viettänyt paljon aikaa kahvikupin kera studiossaan ja keskittynyt luovaan prosessiin kotona. Hän on säveltänyt omia kappaleita sekä musiikkia tv-sarjaan. Ystävän kanssa on myös meneillään elokuvakäsikirjoitus.
Lue tarkemmin Presidentti Rubysta ja sen syntytarinasta täältä
Lisätietoja:
media@paulig.com,
Pirjo Hästbacka, viestintäpäällikkö, Paulig, p. +358 50 356 8359
Pauligista
Paulig on perheomisteinen elintarvikeyritys, joka rakentaa uutta ja vastuullista ruokakulttuuria – sekä ihmisille että maapallolle. Pauligilta saa kaikkea maistuvaa: kahvia ja kylmiä juomia, Tex Mex- ja snacks -tuotteita, mausteita sekä kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Yrityksen brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Vuonna 2019 Pauligin liikevaihto oli 921 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa on yli 2 000 työntekijää 13 eri maassa. He kaikki panostavat lupaukseen ”For a life full of flavour”. www.pauliggroup.com