Paulig on SOS-Lapsikylän uusi pääyhteistyökumppani

Tulevaisuuden rakentaminen ja tärkeisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin osallistuminen on ollut tärkeä osa Pauligin toimintaa jo yrityksen perustamisesta lähtien. Perheyrityksenä haluamme luoda hyvinvointia seuraaville sukupolville ja lapset ja nuoret ovatkin vastuullisuustyömme keskiössä. Helmikuussa 2019 aloitimme yhteistyön SOS-Lapsikylän kanssa. Yhteistyön myötä olemme mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta lapsiperheille.

Sekä Pauligia että SOS-Lapsikylää yhdistävät samanlaiset arvot ja pitkäjänteinen toiminta.
- Lasten ja nuorten tukeminen on meille erittäin tärkeää. Yhteistyön myötä voimme kasvaa yhdessä ja olla mukana rakentamassa hyvinvointia seuraaville sukupolville, sanoo Pauligin konsernijohtaja Rolf Ladau.

SOS-Lapsikylä auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria sekä lisää lapsiperheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Järjestö pyrkii antamaan kaikille lapsille mahdollisuuden elää mahdollisimman tavallista lapsuutta perheessä ja turvallisessa ympäristössä. SOS-Lapsikylän tavoitteena on, että lapsiperheet saisivat tarvitsemansa avun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta lapset saisivat elää omien vanhempiensa kanssa. Jos omassa kodissa kasvaminen ei ole tuestakaan huolimatta mahdollista, SOS-Lapsikylä voi tarjota lapselle mahdollisuuden kasvaa turvallisessa sijaisperheessä.

Suomen SOS-Lapsikylä on osa kansainvälistä SOS-lapsikyläjärjestöä, jolla on toimintaa yli 130 maassa. Yhteistyö SOS-Lapsikylän kanssa Suomessa avaa Pauligille mahdollisuuksia myös kansainväliseen yhteistyöhön.

Yhteistyö yritysten kanssa mahdollistaa SOS-Lapsikylälle esimerkiksi uusien, suurienkin sisarussarjojen sijoittamiseen soveltuvien kotien hankkimisen. Yritysten tuen avulla voidaan myös tukea, kouluttaa ja rekrytoida tukivanhempia ja -perheitä, tarjota lapsille terapeuttista tukea vaikeiden kokemusten läpikäymiseen, rahoittaa harrastus- ja leiritoimintaa sekä tukea nuoria itsenäistymisvaiheessa.

-Kiitämme lämpimästi Pauligia upeasta päätöksestä auttaa suomalaisia lapsia ja lapsiperheitä. Uskon, että SOS-Lapsikylän kanssa tehtävä yhteistyö täydentää hienosti Pauligin vahvaa vastuullisuustyötä. Lasten hyvinvointi rakentuu perheen hyvinvoinnille. Tukiperhe voi olla tuikitärkeä apu vaikeassa tilanteessa oleville perheille, mutta tukiperheistä on Suomessa huutava pula ja tuhannet lapset jonottavat tukiperhettä. Pauligin tuella voimme vauhdittaa ja laajentaa tehokkaaksi avuksi todettua tukiperhetoimintaamme, iloitsee SOS-Lapsikylän yritysyhteistyöpäällikkö Annemi Usva-Vänttinen.

- Yhteistyön myötä myös kaikki pauligilaiset voivat osallistua mukaan toimintaan. Olemme erittäin iloisia tästä yhteistyöstä ja odotamme innolla, mitä saamme yhdessä aikaan, toteaa Ladau.

Lisätietoja:

Anita Laxén
viestintäjohtaja
Paulig 
puh.  040 77 00 873
anita.laxen@paulig.com

Yrityksestä

Paulig-konserni sai alkunsa vuonna 1876 perustetusta perheyrityksestä, kun Gustav Paulig aloitti liiketoiminnan Helsingissä. Tänään Paulig-konserni tarjoaa kahvituotteita ja -palveluja, ruokakonsepteja, mausteita, kasvisperäisiä tuotteita sekä snacks-tuotteita. Yhtiön brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Paulig-konsernilla on liiketoimintaa 13 maassa ja liikevaihto vuonna 2018 oli 907 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on 2 130 henkeä. www.pauliggroup.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia