Paulig on työturvallisuudessa maailman kärkiluokkaa

Report this content

’Taso I - Maailman kärjessä’ on Pauligin Suomen toimintojen sijoitus Nolla tapaturmaa -foorumin työturvallisuuden tasoluokituksessa vuoden 2019 osalta. Suomen toiminnoissa työpaikkatapaturmien määrä laski vain yhteen tapaturmaan vuonna 2019 verrattuna edellisen vuoden seitsemään tapaturmaan. 

”Tämä on huikea saavutus ja tästä on hyvä ponnistaa kohti tavoitettamme eli täysin tapaturmatonta vuotta”, toteaa Lenita Ingelin, Pauligin Suomen ja Baltian liiketoiminta-alueen johtaja.



Koko Paulig-konsernin henkilöstön vuositavoitteet on sidottu turvallisuuteen ja konsernissa tavoitellaan nollaa tapaturmaa. Pauligin Suomen toiminnoissa työpaikkatapaturmapoissaolotaajuuden muutos oli huimat -88% vuodesta 2018 vuoteen 2019. Tulokset olivat parantuneet kaikilla turvallisuusmittareilla verrattuna vuoteen 2018. 

Turvallisuushavaintojen määrä nousi Pauligin Suomen toiminnoissa lähes seitsemäänsataan vuonna 2019. 

Kolmiportaisen tasoluokituksen huipun saavuttaminen ei ole sattumaa

Pauligilla tavoitellaan systemaattisesti korkeaa turvallisuuden ja työhyvinvoinnin tasoa, ja me jaamme parhaita käytäntöjä koko konsernissa. 

”Meille sekä oman henkilöstön että meillä työskentelevien kumppaneiden turvallisuus tulee aina ensin. Turvallisuustyössä kaikki lähtee työkulttuurista ja tämän huippusijoituksen taustalla on monia konkreettisia tekoja”, kertoo Pauligin paahtimotoiminnon johtaja Jorma Varis

Kannustamme koko Suomen henkilöstöä kehittämään työturvallisuuskulttuuria ja tekemään aktiivisesti turvallisuushavaintoja esimerkiksi erilaisten aktivointien vauhdittamana. Tarjoamme kätevän työkalun havaintojen tekemiseen ja palkitsemme niistä.  Tärkeitä ennakoivia turvallisuustoimenpiteitä ovat myös aktiivinen viestintä sekä säännölliset turvallisuuskierrokset asiakkailla liikkuvien ja tehtaalla työskentelevien henkilöstön turvallisuuden varmistamiseksi. 

Nolla tapaturmaa -foorumi kirittää hyviin turvallisuuskäytäntöihin

Tasoluokitus ’Taso I – Maailman kärjessä’ on Pauligin Suomen toimintojen saavutus Työterveyslaitoksen ylläpitämässä Nolla tapaturmaa -foorumissa. Foorumi on 440 suomalaisen työpaikan vapaaehtoisesti muodostama verkosto, jonka tavoitteena on työturvallisuuden jatkuva edistäminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Paulig on ollut jäsen vuodesta 2009 saakka. Lue lisää Nolla tapaturmaa -foorumista: www.nollis.fi

 

Pauligin osalta lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Media@paulig.com
Piia Puska
Viestintäpäällikkö, Paulig Group
Puh: 040 738 6086
Piia.puska@paulig.com

Pauligista
Paulig-konserni sai alkunsa vuonna 1876 perustetusta perheyrityksestä, kun Gustav Paulig aloitti liiketoiminnan Helsingissä. Tänään Paulig-konserni tarjoaa kahvi-tuotteita ja -palveluja, ruokakonsepteja, mausteita, kasvisperäisiä tuotteita sekä snacks-tuotteita. Yhtiön brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Paulig-konsernilla on liiketoimintaa 13. maassa ja liikevaihto vuonna 2018 oli 907 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on 2 130 henkeä.  
www.pauliggroup.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia