• news.cision.com/
  • Paulig/
  • Paulig sijoittaa Carrot Kitcheniin, maailman ensimmäiseen lasten kokkauskaveriin kännykässä

Paulig sijoittaa Carrot Kitcheniin, maailman ensimmäiseen lasten kokkauskaveriin kännykässä

Report this content

Pauligin pääomasijoitushautomo PINC on sijoittanut seuraavan sukupolven terveellisempien elintapojen edistämiseen johtamalla rahoituskierrosta Carrot Revolutionille. Se on kehittänyt pedagogisen ja inspiroivan lasten kokkaussovelluksen Carrot Kitchenin.  Sovellus ohjaa käyttäjää vaihe kerrallaan etenevän prosessin läpi interaktiivisten videoiden ja ääniohjeiden avulla. Siinä on myös taitovideoita erilaisten kokkausvälineiden käytöstä. 


 

”Lupauksemme For a life full of flavour inspiroi meitä rakentamaan uutta vastuullista ruokakulttuuria, joka on hyväksi niin ihmisille kuin maapallollekin. Kaikki alkaa lapsista, joten haluamme inspiroida heitä tekemään vastuullisia, terveellisiä ja maistuvia valintoja”, sanoo Pauligin talousjohtaja ja PINC-investointikomitean jäsen Juha Väre.  

Lasten ylipaino on ympäri maailmaa kasvussa epäterveellisen ruokavalion ja kasvisten vähäisyyden vuoksi. Tutkimusten mukaan ruokaa laittavat lapset tuntevat itsensä voimaantuneiksi ja syövät terveellisesti, ja tämä tapa usein säilyy aikuisuuteen saakka*. 

”Myös me Pauligilla pyrimme tekemään päivittäisestä ruoanlaitosta helpompaa ja hauskempaa”, sanoo PINCin johtaja Marika King. ”Carrot Kitchen on mahtava keino ottaa lapset mukaan ruoanlaittoon jo pienestä pitäen. Siitä on hyötyä koko perheelle: lapset kasvavat itsenäisemmiksi, ottavat hoitaakseen osan perheen töistä, saavat ruoanlaiton myötä yhteisiä perhekokemuksia ja yksinkertaisesti vaihtavat ruutuajan johonkin luovempaan.” 

”Carrot Kitchen on kiinnostava opetusteknologian alan sijoitus, jolla on paljon potentiaalista synergiaa Pauligin kanssa”, King jatkaa. ”Lisäksi tiimillä on erinomainen yhdistelmä kokemusta yrittäjyydestä, brändäyksestä, pelialasta ja suomalaisesta maailmanluokan pedagogiikasta. Odotamme todella innolla yhteistyötä heidän kanssaan.” 

 

Carrot Kitchen on pedagoginen ja inspiroiva lasten kokkaussovellus   

Sovellus ohjaa käyttäjää vaihe kerrallaan etenevän prosessin läpi interaktiivisten videoiden ja ääniohjeiden avulla. Siinä on myös taitovideoita erilaisten kokkausvälineiden käytöstä. Hauska ja pelimäinen kokonaisuus sisältää useita elementtejä, kuten pisteitä ja palkintoja, jotka pitävät lasten mielenkiintoa yllä. Lapset voivat myös kutsua ystäviään kokkaamaan kanssaan. Monet reseptit ovat ”lasten suosikkeja”.  

”Mielestämme PINC ja Paulig ovat ihanteellisia sijoittajia, koska arvomme ovat niin samanlaiset ja meillä on paljon potentiaalista synergiaa”, toteaa Carrot Revolutionin toimitusjohtaja Olli Freese. ”Odotamme innolla myös tiiviimpää yhteistyötä PINCin kanssa, sillä tiimi on tuottanut paljon lisäarvoa tähän mennessä. Tämän sijoituksen turvin voimme todella kiihdyttää sovelluksen kehitystä ja laajentaa toimintaamme kansainvälisille markkinoille.”  

Paulig johtaa noin 0,5 miljoonan euron kierrosta. Muut sijoittajat ovat Aristo-Invest Oy ja TukkuHeino Oy. 

 

PINC lyhyesti  

PINC on Pauligin pääomasijoitushautomo, joka sijoittaa varhaisessa vaiheessa oleviin, tavalla tai toisella ruoan tulevaisuuden parissa toimiviin start-up-yrityksiin. PINCin tavoite on auttaa Pauligia uudistumaan ja menestymään sekä tehdä maapallosta maukkaampi ja kestävämpi paikka elää.   

https://www.pauliggroup.com/pinc/  

  

Carrot Revolution lyhyesti  

Carrot Revolution on suomalainen start-up-yritys, jonka visiona on olla vaikuttavin ja hauskin kokkaus- ja hyvinvointibrändi lapsille. Yhtiön perustivat vuonna 2017 Olli Freese (toimitusjohtaja), Piritta Koivisto sekä Emmi Kuusikko. Carrot Revolutionilla on seitsemän työntekijää.  

https://carrotkitchen.com 

 

Aristo-Invest 

Aristo-Invest on CapManin perustajan Ari Tolppasen perheyritys. 

 

TukkuHeino 

TukkuHeino Oy on Heinon suvun johtaman Heino-konsernin yli 120-vuotias emoyhtiö. 

 

*Lähteet: 

Alm, S., Olsen, S. O., & Honkanen, P. (2015). The role of family communication and parents' feeding practices in children's food preferences. Appetite, 89, 112-121.   

Lavelle, F., Spence, M., Hollywood, L., McGowan, L., Surgenor, D., McCloat, A., ... & Dean, M. (2016). Learning cooking skills at different ages: a cross-sectional study. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity, 13(1), 1-11.   

Muzaffar, H., Metcalfe, J. J., & Fiese, B. (2018). Narrative review of culinary interventions with children in schools to promote healthy eating: directions for future research and practice. Current developments in nutrition, 2(6), nzy016.   

Radtke, T., Liszewska, N., Horodyska, K., Boberska, M., Schenkel, K., & Luszczynska, A. (2019). Cooking together: The IKEA effect on family vegetable intake. British journal of health psychology, 24(4), 896-912.   

Van der Horst, K., Ferrage, A., & Rytz, A. (2014). Involving children in meal preparation. Effects on food intake. Appetite, 79, 18-24.   

Pearson, N., Biddle, S. J., & Gorely, T. (2009). Family correlates of fruit and vegetable consumption in children and adolescents: a systematic review. Public health nutrition, 12(2), 267-283.   

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/18559129/   


Median yhteydenotot: 

Piia Puska 
Communications Manager 
Tel. +358 407386086 
Email: piia.puska@paulig.com 
   

Pauligista  
Paulig on perheomisteinen elintarvikeyritys, joka rakentaa uutta ja vastuullista ruokakulttuuria – sekä ihmisille että maapallolle. Pauligilta saa kaikkea maistuvaa: kahvia ja kylmiä juomia, Tex Mex- ja snacks -tuotteita, mausteita sekä kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Yrityksen brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco.  Vuonna 2020 Pauligin liikevaihto oli 920 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa on yli 2 000 työntekijää 13 eri maassa. He kaikki panostavat lupaukseen ”For a life full of flavour”. 
www.pauliggroup.com   

Tilaa

Multimedia

Multimedia