• news.cision.com/
  • Paulig/
  • Pauligin kahvilähettiläsperinne 70 vuotta – suomalaista kahvikulttuuria kehittänyt perinne elää edelleen uudistuneena ja elinvoimaisena

Pauligin kahvilähettiläsperinne 70 vuotta – suomalaista kahvikulttuuria kehittänyt perinne elää edelleen uudistuneena ja elinvoimaisena

Report this content

Pauligin kahvilähettiläs on inspiroinut suomalaista kahvikansaa jo yli 70 vuoden ajan. Kahvilähettilään rooli on kehittynyt ja muuttunut vuosien saatossa. Nykylähettiläs Pauligin Inkku on ennakkoluuloton kahvin tutkimusmatkailija, jonka keskeisin työväline on sosiaalinen media. 



 
Pauligin Paula inspiroi kahvikansaa jo sata vuotta sitten 

Pauligin kahvilähettiläiden tarina alkoi yli sata vuotta sitten, kun ensimmäiset kuluttajamessut järjestettiin Helsingissä 1920. Kuusi vuotta myöhemmin oma piirretty PR-hahmo Pauligin Paula sai alkunsa, ja se päätyi somistamaan Pauligin mainosjulisteita ja puolen kilon kahvipakkauksia. Tarina kertoo, että Gustav Paulig oli retkillään törmännyt Sääksmäen Visavuoressa kauniiseen kansallispukuiseen neitoon, josta lumoutuneena hän päätti tuoda neidon kuvituskuvana kahvipurkkeihin. 

Piirretyn hahmon herätti henkiin Henrik Paulig vuonna 1950, jolloin ensimmäiseksi Pauligin Paulaksi valittiin nurmijärveläinen Sinikka Kekki kaikkiaan 738 hakijan joukosta. Kilpailuun Sinikan ilmoitti hänen siskonsa, koska voittajalle sekä hänen ilmoittajalleen oli luvassa kaksi kiloa aitoa kahvia. Kahvi oli vielä pula-ajan Suomessa kallista, säännösteltyä luksusta.  
 
Paulalla keskeinen rooli suomalaisen kahvikulttuurin kehittymisessä 

1950- ja 1960-luvuilla kiinnostus Pauligin Paulaa kohtaan oli ennen näkemättömän suurta. Paula nro. 2:n, Eila Sandellin, valinta julkaistiin televisiossa yleisöäänestyksen perusteella vuonna 1958.  

Anja Mustamäki hoiti tehtävää kolmantena lähettiläänä vuosina 1962-1969 ja kiersi erilaisissa tapahtumissa, ja keräsi niiden avulla myös kahvinystävien näkemyksiä ja palautteita, sekä osallistui tuotekehitystehtäviin.  

Pauligin Paula nro 4:n, eli Mervi Salosen toimikaudella perustettiin Pauligin kuluttajapalvelu, Paula-palvelu.  

Kaikkiaan kahvilähettiläitä on Pauligilla ollut jo 20 kappaletta. Lisätietoa eri aikakausien kahvilähettiläistä voit lukea täältä

Nykypäivän kahvilähettiläs on tutkimusmatkailija ja some-vaikuttaja  

Tämän päivän Pauligin kahvilähettilään tehtävät ovat muuttuneet melkoisesti ensimmäisen Paulan roolista. Pauligin kahvilähettilään olemassaolon tarkoitus on kuitenkin pysynyt samana kautta vuosikymmenten; hän inspiroi kahvikansaa ja rikastuttaa suomalaisten kahvihetkiä iloisella ja kiinnostavalla persoonallaan, ideoillaan ja vinkeillään. 

Tällä hetkellä Pauligin kahvilähettiläsperinnettä jatkaa Iinaroosa Kanth, tutummin Pauligin Inkku. Kun Inkku valittiin kahvilähettilääksi, luovuttiin samalla Paula-nimestä. Pauligin Inkun työasut on suunnitellut Uhana Design ja niissä on  vaikutteita Sääksmäen kansallisasusta. Kahvilähettilään rooli muistuttaa nykypäivänä ennen kaikkea tutkimusmatkailijan työtä.  

– Kahvilähettiläs on nykypäivänä sosiaalisen median sisällöntuottaja ja kahvimaailman tutkimusmatkailija. On ollut opettavaista ja mieleenpainuvaa viedä osaltani kahvilähettilään työtä somenatiivina eteenpäin, kuitenkaan perinteitä unohtamatta, Pauligin nykyinen ja järjestyksessään 20. kahvilähettiläs Pauligin Inkku kertoo. 

– Minusta on myös todella mielenkiintoista oppia lisää kahveista, vahvoista Pauligin brändeistä ja olla osana perheomisteista yritystä, joka on vaikuttanut suomalaisten kahvihistoriaan paljon. Arvostan myös suuresti kaikkea vastuullisuustyötä, jota Paulig on tehnyt pitkäjänteisesti ja tekee edelleen kehittäen koko tulevaisuuden ruokakulttuuria, Pauligin Inkku jatkaa. 
 
Liity mukaan juhlatunnelmiin ja koe Paulig Kulmassa 1950-luvun tunnelma 

70 vuotta täyttävää perinnettä juhlitaan kansainvälisenä kahvipäivänä 1.10.2020. Paulig on tehnyt kahvilähettiläiden juhlavuoden kunniaksi videon ja lisäksi Pauligin some-kanavilla (Instagram ja Facebook) muistellaan kahvilähettiläiden hienoa historiaa blogipostausten ja arvontojen merkeissä. Myös Helsingin keskustassa sijaitseva kahvitalo Paulig Kulmaa on sisustettu kahvilähettiläiden juhlavuoden tunnelmaan sopien 1950-luvun oleskelualueella. 
 
Lisätietoja
Pirjo Hästbacka, viestintäpäällikkö, Paulig, p. +358 50 356 8359 

Pauligista:
Paulig-konserni sai alkunsa vuonna 1876 perustetusta perheyrityksestä, kun Gustav Paulig aloitti liiketoiminnan Helsingissä. Tänään Paulig-konserni tarjoaa kahvituotteita ja -palveluja, ruokakonsepteja, mausteita, kasvisperäisiä tuotteita sekä snacks-tuotteita. Yhtiön brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Paulig-konsernilla on liiketoimintaa 13 maassa ja liikevaihto vuonna 2019 oli 921 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on noin 2 100 henkeä.
www.pauliggroup.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia