Uusissa Santa Maria -tortillapakkauksissa 150 tonnia vähemmän muovia

Report this content

Santa Maria tuo syksyllä kauppoihin uudet tortillapakkaukset, joissa muovi on osin korvattu paperilla. Uudella innovatiivisella pakkauksella on 35 % tavallista pakkausta pienempi hiilijalanjälki, ja pakkauksiin käytetään vuosittain 150 tonnia vähemmän muovia aiempaan pakkausratkaisuun verrattuna.

Tortillat ovat Paulig-konsernin suurin tuotekategoria ja vuosittain myydään yhteensä 45 miljoonaa Santa Maria -tortillaa. Suurimmat tortillamarkkinat ovat Suomen lisäksi Ruotsi ja Norja, minkä lisäksi Santa Maria -tortillat maistuvat useissa maissa ympäri maailman.

– Kun teemme merkittäviä vastuullisuustekoja kärkituotteidemme osalta, tällä on luonnollisesti positiivinen vaikutus hiilijalanjälkeemme. Vaihtamalla tortillapakkauksen päällyksen paperiseksi säästämme vuosittain yhteensä 150 tonnia muovia. Luku vastaa 6 miljoonaa puolen litran muovipulloa, Pauligilla Suomessa vähittäiskaupan markkinoinnista vastaava Kati Kyllönen kertoo ja jatkaa:

– Ja tämä on vasta alkua. Teemme päivittäin aktiivisesti töitä, jotta voisime lanseerata vieläkin parempia pakkauksia niin tortilloille kuin muillekin valikoimassamme oleville tuotteille. Tärkeintä pakkauskehityksessä kuitenkin on, että pakkaus varmistaa tuotteen ja sen maun säilyvyyden, Kyllönen sanoo.

– Tavoitteenamme on, että vuoden 2025 loppuun mennessä kaikki pakkausmateriaalimme on kierrätettyä, kierrätettävää tai uusiutuvaa, tiivistää Pauligin ruokatuotteiden vastuullisuusasioiden parissa työskentelevä Therese Arvidsjö.

Uudet Santa Maria -tortillapakkaukset ovat täysin kierrätettävissä: pakkausten kansi lajitellaan kartonkikeräykseen ja pohja muovinkeräykseen. Uudet tortillapakkaukset ovat saatavilla syksystä alkaen.

Paulig-konserni kiinnittää ympäristötyöhön huomiota ketjun kaikissa vaiheissa. Esimerkiksi konsernin tehtaat pyörivät Suomessa ja Ruotsissa biokaasulla. Lue vastuullisuustyöstämme lisää vuoden 2018 vastuullisuusraportissamme.
 

Lisätiedot ja kuvat:

Pirjo Hästbacka, viestintäpäällikkö, Paulig, p. 050 356 8359
Heidi Liljeblad, viestintäasiantuntija, Paulig, p. 050 919 2747
media@paulig.com, https://news.cision.com/fi/paulig 

Pauligista:
Paulig-konserni sai alkunsa vuonna 1876 perustetusta perheyrityksestä, kun Gustav Paulig aloitti liiketoiminnan Helsingissä. Tänään Paulig-konserni tarjoaa kahvi-tuotteita ja -palveluja, ruokakonsepteja, mausteita, kasvisperäisiä tuotteita sekä snacks-tuotteita. Yhtiön brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Paulig-konsernilla on liiketoimintaa 13. maassa ja liikevaihto vuonna 2018 oli 907 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on 2 130 henkeä.
www.pauliggroup.com 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Vaihtamalla tortillapakkauksen päällyksen paperiseksi säästämme vuosittain yhteensä 150 tonnia muovia. Luku vastaa 6 miljoonaa puolen litran muovipulloa.
Pauligilla Suomessa vähittäiskaupan markkinoinnista vastaava Kati Kyllönen