Peab johtamaan Utøyan jälleenrakentamista

Report this content

Peab osallistuu Norjan Utøyan jälleenrakentamiseen toimien projektinjohtajana. Peab saneeraa mm. päärakennuksen, rakentaa uuden laiturin ja kunnostaa neuvottelutiloja, ruokasalia sekä suurkeittiötä. 

Peab on viime vuoden syksystä lähtien osallistunut Utøyan jälleenrakentamisen suunnitteluun Arbeidernes Ungdomsfylking, AUF:n kanssa.

– Tunnen suurta nöyryyttä saadessani osallistua tähän toimeksiantoon. Tämä on tietysti myös tärkeä projekti Peabille, sanoo projektipäällikkö Bjørn Einar Stange Peabilta.

– Pohjoismaisena yhteiskuntarakentajana tämä toimeksianto sopii meille erityisen hyvin ja on erittäin mieluisaa osallistua jälleenrakennustyöhön. Olemme vakuuttuneita, että Utøya on myös tulevaisuudessa tärkeässä osassa, puhuttaessa kehittämisestä ja yhteiskuntarakentamisesta, sanoo Petter Moe, Peab AS:n toimitusjohtaja.

Viime vuoden joulukuussa Peabin norjalaiset työntekijät saivat mahdollisuuden lahjoittaa joululahjarahansa Utøyan jälleenrakennusrahastoon. Tämän lisäksi Peab-konserni osallistui lahjoitukseen. Lahjoitettu summa oli 670 000 NOK.

Peabin osuus Utøyan jälleenrakentamisessa :

  • Projektinjohto
  • Päärakennuksen saneeraus
  • Uuden laiturin rakentaminen
  • Neuvottelutilojen, ruokasalin ja suurkeittiön kunnostaminen
  • Ulkotilojen kunnostaminen, uintipaikan perustaminen sekä muut mukavuudet

Lisätietoja antavat:

Line Fredriksen, viestintäjohtaja, Peab AS, +990 47 913 62 25, line.fredriksen@peab.no

Niclas Brantingson, lehdistöpäällikkö, Peab AB, + 990 46 733 37 20 06, niclas.brantingson@peab.se

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 850 henkilöä. Peab Oy:n toimialoihin kuuluvat asuntorakentaminen, muu talonrakentaminen, korjausrakentaminen sekä kiinteistöliiketoiminta. Maa- ja vesirakentamisesta vastaa Peab Infra Oy. Konsernin liikevaihto on 4.8 miljardia euroa. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit