Peab peruskorjaa Kasavuoren koulukeskuksen Kauniaisissa

Report this content

Peab ja Kauniaisten kaupunki ovat sopineet Kasavuoren koulukeskuksen peruskorjauksesta ja uudisrakennusosien rakentamisesta Kasavuorentiellä Kauniaisissa. Urakan arvo on 18 miljoonaa euroa.

Kasavuoren koulukeskus on rakennettu useassa eri vaiheessa vuosina 1966–2015.  Peruskorjaushanke pitää sisällään koulukeskukseen rakennettavia korvaavia uudisrakennusosia ja olemassa olevan rakennuksen julkisivujen peruskorjauksen sekä rakennusosien purkamista. Laajennuksen bruttoala on yhteensä lähes 5000 brm2. Koulukeskuksen kokonaisala on laajennusten jälkeen reilut 10.000 m2.

Koulukeskuksessa toimii perusopetuksen vuosiluokat 7–9, lukio sekä keskuskeittiö. Oppilaita on noin 780 ja henkilökuntaa noin 80. Normaali koulutoiminta jatkuu koko peruskorjausurakan ajan.

”Kasavuoren koulukeskuksen urakka jatkaa Peabin pitkää koulurakennusten sarjaa. Kokeneella koulurakentamisen tiimillä pystymme ennakoimaan ja ratkaisemaan koko urakan ajan käytössä olevan kiinteistön arjen turvallisen ja sujuvan toiminnan ja samalla varmistamaan sopimuksenmukaisen kaikkia osapuolia tyydyttävän lopputuloksen”, kertoo korjausrakentamisen yksikönjohtaja Vesa Ahlroos Peabilta.

Rakentaminen alkaa huhtikuussa 2026 ja se valmistuu tammikuussa 2029.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Küttner

Lisätietoja:

Vesa Ahlroos, yksikönjohtaja, Peab Oy, korjausrakentaminen
vesa.ahlroos@peab.fi, puh. +358 50 366 6669

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, jolla on 12 000 työntekijää ja 5,4 miljardin euron liikevaihto. Paikallisen läsnäolon ja omien resurssiemme avulla kehitämme ja rakennamme arkea. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.  

Tilaa