Peab rakentaa Espoon ensimmäisen Noli Studios -kiinteistön NREPille

Report this content

Peab toteuttaa 15-kerroksisen Noli Studios-konseptin mukaisen rakennuksen sekä liikerakennuksen K – Market Maarinsolmun Espoon Otaniemeen Maarin alueelle.  Tilaaja on pohjoismainen kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä NREP. Urakkasumma on n. 46 milj. euroa ja kohde toteutetaan KVR – urakkana.

Noli Studios käsittää yli 400 studion ja yhteisten tilojen rakentamisen. Jokaiseen studioon rakennetaan oma keittiö. Yhteiset saunatilat, kuntosali ja oleskelutilat tulevat pohjakerrokseen. Kohteeseen toteutetaan myös erillinen n.1050 brm2 laajuinen liikerakennus K – Market Maarinsolmu.

Rakennuksille tavoitellaan LEED-sertifikaattia. Lämmitysenergiaratkaisuna on geo-energia, jonka lisäksi kohteessa hyödynnetään laajasti lämmön talteenottoa sekä aurinkovoimaa käyttösähkön tuotannossa. Paikoitusalueelle tulee myös sähköautojen latauspaikkoja.

Hankkeen KVR – toteutuksen suunnittelu aloitettiin lokakuussa 2021, ja tontin vahvistustyöt suoritettiin loppuvuodesta. Varsinainen rakentaminen on käynnistynyt kesäkuussa 2022. Hankkeiden on tarkoitus valmistua loppuvuodesta vuonna 2023.

”Olemme todella tyytyväisiä päästyämme NREP:n kumppaniksi rakentamaan yhtä Suomen suurimmista Noli Studios kohteista, ja kiitämmekin Tilaajaa saamastamme luottamuksesta. Hanke on hieno lisä täydentämään pääkaupunkiseudun toimitilarakentamisyksikön kohteita Otaniemen alueella. Vastuullisuus ja kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut on otettu hankkeessa hyvin huomioon”, kertoo Peabin Toimitilarakentamisen yksikönjohtaja Jarkko Mattila.

Lisätietoja antaa:

Jarkko Mattila, yksikönjohtaja, Peab Oy, Toimitilarakentaminen

puh. +358 40 729 9075, jarkko.mattila@peab.fi

Peab on Pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, jolla on 15 000 työntekijää ja 5,9 miljardin euron liikevaihto. Paikallisen läsnäolon ja omien resurssiemme avulla kehitämme ja rakennamme arkea. Pääkonttori sijaitsee Förslövissä, Skånessa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä. www.peab.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia